....

..

 

Täällä yksi kohtalotoveri. Minulla on nyt jo 8-vuotias poika ja isyyden tunnustaminen on edelleen hoitamatta. Monet ovat neuvoneet minua hoitamaan asian jo pelkästään lapsen takia. En ole sitä kuitenkaan saanut tehtyä. Minulla on siinä mielessä erilainen tilanne, että isä kuitenkin haluaa nähdä lastaan ja poika tietää kuka isä on. Isä jopa maksaa vapaaehtoisesti nimellisen kuukausiavustuksen lapsen elatuksesta. Monesti olen aloittanut asian viemisen eteenpäin, mutta sitten se jää kesken. Päällimmäinen syy varmaan on se, että meillä on näennäisesti ihan hyvät välit ja pelkään hänen häviävän täysin kuvioista, jos pistän kovan kovaa vasten. Hän ei halua tunnustaa lastaan, koska on naimisissa ja ei halua vaimon tietävän. Kun lapsi sai alkunsa, heillä oli asumusero ja mies asui vuoden minun luonani. Siinä mielessä vaimolla ei edes pitäisi hirveästi olla sanomista, koska heillä oli suhde silloin katkolla. Paitsi tietysti siitä, että hänelle on valehdeltu yli kahdeksan vuotta. Olen jotenkin odottanut, että mies tulisi itse järkiinsä. Varmaan turha toivo. En myöskään haluaisi olla omien sanojeni syöjä. Kun tulin raskaaksi, mies olisi halunnut abortin. Minä halusin siinä tilanteessa kuitenkin mielummin pitää lapsen jo ikänikin vuoksi ja lupauduin hoitamaan lapsen elatuksen ja hoidon yksin. Enkä ole päätöstäni katunut, vaikka poikani ei aina olekaan helpoimmasta päästä.
Jos lapsesi isä ei halua olla teidän kanssanne missään tekemisissä, silloin en näe estettä hoitaa isyysasiaa kuntoon. Sinähän et siinä menetä mitään.
Hyvää jatkoa ja voimia tehdä oikea sinun tilanteeseesi sopiva päätös.

 

Mulla melko sama tilanne. Kyllä minä vaadin isän nimen virallisiin papereihin. Verikokeillahan lapsi kävi "isän" pyynnöstä. Mustaa on valkoisella, ukko maksaa elatusta. Minun mielestä on lapsen edun mukaista vaatia isä vastuuseen. Joskus kuitenkin tämä asia nousee lapsen puolelta esiin, ennemmin tai myöhemmin.