15 e jouluruokiin

geebardi
Aika huonolta kuulostaa ruokabudjetti. Itse yritin olla nuuka kun tein jouluruokaostoksia ja rahaa meni 90 euroa, eikä kaikki ole vielä edes ostettu. Ja en todellakaan ole hyvätuloinen vaan opintotukea saava kahden lapsen yksinhuoltaja. Jos rahat olisivat olleet finito, olisin nostanut hiukan opintolainaa tai vinguttanut visakorttia. En oikein ymmärrä periaatetta ettei muka voisi lainata, joulu on kerran vuodessa, tammikuussa voi sitten syödä euron lenkistä väsättyä soppaa vaikka joka päivä. Elämä on aika ilotonta jos on liian jäykkä periaatteissaan. Itse olen tullut sitä onnellisemmaksi mitä useammasta periaatteestani olen luopunut todetessani niiden vain hankaloittavan elämääni turhaan...
 
Merry Christmas!
niin, kuka sanoi ettei meillä nyt ole perusruoka kaapissa? eli se 15 euroa on sitten jouluruokiin. joo. ei sillä kummoista saa mutta jotain jos kuitenkin saisi.
- perunalaatikkoainekset teillä ilmeisesti on, jos ette laatikosta välitä niin tee muusia
- puuroriisiä, siitä puuro ja ostat porkkanoita joista puuron kanssa laatikoksi tai ihan vaan keitettynä tarjolle tai vaikka punajuuren + suolakurkun kanssa rosolliksi
- riisin vaihtoehtona mannaryynit, saat mannapuuroa ja voi käyttää porkkanalaatikkoon
- perunajauhoja varmaan löytyy, osta rusinoita tai luumuja (kumpi halvempi) ja tee soppa riisipuuron kaveriksi tai pelkästään jälkkäriksi
- onko piparitaikina-aineet, ellei niin sitten halvin mahdollinen pakastetaikina
- halvimmasta löytyvästä naudan- tai sianlihasta teet lihakastikkeen. Aattona, ehkä jo aattonaattonakin saa lihaa halvemmalla, kyttää laputettuja tuotteita

Paljon riippuu toki jo siitä, millaisista tarvikkeista perusruokanne/varastonne oikeasti koostuu ja mitä jauhokaapista ja pakastimesta löytyy käytettäväksi, onko sieniä, marjoja jne.
 
"shh"
mun on vaikea ymmärtää et on ihmisiä (joilla on vielä 4 suuta ruokittavana) jonka talous kaatuu täysin yhteen lisäprosenttipalkkaan. Mitä jos jotain muuta isoa olisi nyt tullut? Huhhuh. Lapsille pitäisi saada ruokaa vaikka jotain muutakin menoa olisi äkillisesti ilmaantunut. Käsittämätöntä.
 
Häijy Rouva
Olisiko tässä tilanteessa ihan mahdottomuus tai myöhäistä pyytää joulukuuta lainanlyhennysvapaaksi? Edellyttää toki että aiemmin lyhennykset on hoidettu säntillisesti ja että vapaita ei ole aiemmin kovin ahkerasti pyydelty.
 
wieerraas
[QUOTE="shh";29354591]mun on vaikea ymmärtää et on ihmisiä (joilla on vielä 4 suuta ruokittavana) jonka talous kaatuu täysin yhteen lisäprosenttipalkkaan. Mitä jos jotain muuta isoa olisi nyt tullut? Huhhuh. Lapsille pitäisi saada ruokaa vaikka jotain muutakin menoa olisi äkillisesti ilmaantunut. Käsittämätöntä.[/QUOTE]

Totta, mut propsit alottajalle, ettei yritäkään elää yli varojen niinku suurin osa täällä tekis.
 
jep, neljä suuta ruokittavana. JOILLA on ruokaa kaapissa kyllä :) mutta nyt puhuttiinkin jouluruoan ostamisesta tuolla budjetilla. kaikki ei halua siirtää lainoja, kaikki ei halua luottokorttia.

ja kyllä, ei kukaan sanonut etteikö me muutenki jouduttas laskemaan mitä ostetaan. joten kyllä. talous voi keikata hetkellisesti kun tilistä häippäsee lisäprosentilla summat.

mutta asia korjaantuu joulunjälkeen.
 
Tätä ketjua kun varmaan lukee monikin, jolla on vähänlaisesti rahaa, tuli mieleen.. Jouluruokahan sinänsä on edullista, varsinkin jos on aikaa tehdä itse.

-Laatikot (porkkanaa, lanttua, munia, pienehköön annokseen porkkanalaatikkoa 1/2l maitoa ja vähän puuroriisiä, mausteet, siirappia)
-Pieni kinkku - tai muuta lihaa, kalkkunaa, mitä edullisesti saa
-Perunaa
-Rosolliin keitettyä perunaa, porkkanaa, omenaa, suolakurkkua, punajuurta (isommista kaupoista näitä voi ostaa vaikka yhden kutakin)
-Riisipuuro, paketillinen rusinoita, joista rusinakiisseli (tai mikä kelläkin kuuluu, sekametelisoppa tms.)
-Konvehteja, esim. Lidlistä saa edullisiakin jos sellainen on

Mutta ei näitäkään kaikkia ehkä ihan 15e saa..
 
Alkuperäinen kirjoittaja neljäs_tulossa;29355215:

kiitos sinun meillä on muutama kymppi enempi käytettävissä :) KIITOS
 
....
Jos raha-asiat on muuten kunnossa (et ole läheisille jo valmiiksi velkaa) niin en ymmärrä miksei voisi pyytää porukoilta tai sisaruksilta vippiä että sais jouluruokaa pöytään...
 
"vierailija"
Alkuperäinen kirjoittaja neljäs_tulossa;29355215:
Tätä ketjua kun varmaan lukee monikin, jolla on vähänlaisesti rahaa, tuli mieleen.. Jouluruokahan sinänsä on edullista, varsinkin jos on aikaa tehdä itse.

-Laatikot (porkkanaa, lanttua, munia, pienehköön annokseen porkkanalaatikkoa 1/2l maitoa ja vähän puuroriisiä, mausteet, siirappia)
-Pieni kinkku - tai muuta lihaa, kalkkunaa, mitä edullisesti saa
-Perunaa
-Rosolliin keitettyä perunaa, porkkanaa, omenaa, suolakurkkua, punajuurta (isommista kaupoista näitä voi ostaa vaikka yhden kutakin)
-Riisipuuro, paketillinen rusinoita, joista rusinakiisseli (tai mikä kelläkin kuuluu, sekametelisoppa tms.)
-Konvehteja, esim. Lidlistä saa edullisiakin jos sellainen on

Mutta ei näitäkään kaikkia ehkä ihan 15e saa..
No ehkä ei ihan :LOL: :LOL:
 
Yhteistyössä