V
vieras
Vieras
väittää ettei polta mutta tiedän että polttaa. Vaatteet haisee tupakalle, samoin hiukset, sormet ja suu. Lähes kaikki kaverit polttavat myös, osa ihan julkisestikin, eivät edes piilottele mitenkään. Joidenkin kavereiden kotonakin poltetaan - jopa sisällä joten toisinaan haju vaatteissa on aikamoinen.
Mitä tehdä ? Kotiaresti - ei auta. Rahan antamisen lopettaminen - ei auta. Puhuminen asiasta - ei auta. Opettajat koulussa ovat huomauttaneet asiasta - ei auta. Mikään ei tunnu tehoavan. Kavereilta saa aina pummattua, vaikka omaa rahaa ei olisi euroakaan. Taskuista / laukusta ei löydy "todistusaineistoa" mutta eihän ne kädet tai henki haise ellei myös itse polta. Myös muutamat tuttavat ovat kertoneet nähneensä tytön tupakka kädessä. Nyt kun tupakointi ei vielä (toivottavasti) ole kovin jatkuvaa niin miten ihmeessä sen saisi loppumaan ? Vaikeaa on, varsinkin kun kaveripiirissä tosiaankin lähes kaikki polttavat ja sosiaalinen paine ympärillä on kova -> tiettyyn porukkaan kuuluminen tuntuu olevan tärkeintä tällä hetkellä.