Toggle sidebar

13-vuotiaalle koira?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja päätös
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

päätös

Vieras
13-vuotias tyttäreni kerää tällä hetkellä rahaa koiraan ja sen tarvikkeisiin, laittaa myös eläinlääkärikuluja varten rahaa säästöön. Vanhemmat auttaisi aina kun apua tarvitsee, ja maksaisi ylimääräiset eläinlääkärikulut (vaikka tyttö itsekkin haluaa niihin rahaa säästää). On tehnyt jo naapureille pihatöitä ym aika kauan, ja luulen että tosissaan olisi valmis huolehtimaan koirasta. Rotu olisi Tiibetinspanieli, on kuulemma jo kasvattajilta kysellyt pennuista. Olen lukenut rodusta jonkin verran, ja ihan hyvältä ja suht helpolta koiralta vaikuttaa. Joululahjaksikin toivoo vain rahaa koiraan... Miehelle on ihan sama tuleeko taloon eläimiä vai ei, poika taas tykkää myös eläimistä. Pääasiassa minä ja tytär hoidettaisiin koira. Antaisitteko te 13v lapsenne ostaa koiran jos vanhemmatkin osallistuisivat hoitoon?
 
Antaisin kun asia ei selvästikään ole vain mikään hetken päähänpisto ja on muidenkin perheenjäsenien mielestä ihan ok. Ostakaa se koira tytölle joululahjaksi, säästäköön rahansa vaikka niihin kuluihin tai koiran tarvikkeisiin tai jotain.
 
Kyllähän se sinulla kuitenkin on sitten päävastuu, ei kukaan kasvattajakaan myy koiraa lapselle.

Voisin ottaa kyllä tuossa tilanteessa koiran, jos itsekin haluaisin. Mutta sun täytyy varautua siihen, että kun alkaa teininä kiinnostaa kaikki muut asiat, niin koira voi jäädä kokonaan sun vastuulle... Ja tietty sitten kaikki lomamatkat ym. koiralle on hommattava hoitaja...
 
No, minulla on aina ollut koira, useitakin kerralla ja itselläni tuo koirahuuma alkoi laimentua juurikin tuossa 13-14-vuotiaana kun pojat alkoi kiinnostamaan. Meillä kaikki koirat ovat olleet vain vanhempieni, mutta minä ne hoidin.

Jos koira hankitaan niin se hankitaan aina vanhemmille, ei lapselle. Ei voi olettaa, että kun kohta murrosikä alkaa ja muut juoksut tulee kuvioon niin aletaan tappelemaan siitä kuka hoitaa koiraa. Ei todellakaan. Siksi vain vanhemmille koira, ei lapselle.
 
[QUOTE="a p";25081511]Niin muuten, meillä on ollut kissa 3 vuotta, ei ostettu tytölle mutta on hoitanut sitä eniten perheessä. Ja hoitaa vieläkin. En usko että on vastuusta puute.[/QUOTE]

Siis tottakai voi olla että tyttösi hoitaa koiran mallikkaasti, mutta sun täytyy varautua myös siihen että joudut itse ottamaan päävastuun koirasta.

Ja kannattaa myös itse ottaa kasvatusasioista selvää, jottei koirasta tule huonosti koulutettua... Tuon ikäinen nyt ei välttämättä vielä hoksaa ihan kaikkia asioita miten koiran kanssa kuuluu toimia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maissihiiri:
Siis tottakai voi olla että tyttösi hoitaa koiran mallikkaasti, mutta sun täytyy varautua myös siihen että joudut itse ottamaan päävastuun koirasta.

Ja kannattaa myös itse ottaa kasvatusasioista selvää, jottei koirasta tule huonosti koulutettua... Tuon ikäinen nyt ei välttämättä vielä hoksaa ihan kaikkia asioita miten koiran kanssa kuuluu toimia.
Click to expand...

Niin, tietenkin tuo mahdollisuus on aina olemassa ja se pitää muistaa. Itselläni on ollut koira lapsena joten tiedän jonkin verran koulutuksesta.
 
Mun 14 ja 16-vuotiaat lapseni halusivat kanit. Ostin.
Arvatkaa kuka noista kaneista huolehtii ? Kuka putsaa häkin ?
Ei ainakaan lapset, jotka on jo aikuisiksi kasvaneet. Tuli muuta mielenkiintoisempaa, joten ei aika riittänytkään eläimelle.
Koiraa meillä kokeiltiin ensin, otettiin tuttu koira muutamaksi kuukaudeksi hoitoon. Lapset ei jaksaneet viedä koiraa ulos aamulla ennen koulua, eikä iltapäivällä koulun jälkeen. Eikä halunneet kerätä sen kakkoja.
Minähän sen koirankin hoidin niin kauan kun se hoitoa tarvitsi.
Ei se vaan aina mene niin, että lapsi osaa ja jaksaa hoitaa, lupaahan mieskin monesti hoitaa vauvan, mutta äidin niskaan se kaikki kaatuu.
 
Muistan itse, kun otimme koiran ollessani tuon ikäinen. Se oli oikein hyvä ikä ja koirasta tuli hyvä kaverini, kun muuten teini-ikä oli vaikea. Kun muutin opiskelemaan ja omilleni 16-vuotiaana, en voinu koiraa ottaa mukaan asuntolaan ja koira jäi sitten lähinnä vanhempien hoidettavaksi. Ny jo kaiholla muistelen entistä karvakuonoystävää..

Mutta tosiaan jos olet itsekin kiinnostunut koirista ja pystyt huolehtimaan siitä itse jos siitä vastuu jäisikin sinulle, niin mikäpä ettei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tepadj:
Ei ikinä mitään lemmikkiä lapselle, mielenkiinto ei todellakaan tuonikäsellä riitä seuraavaksi 10 vuodeksi
Click to expand...

Riippuu niin lapsesta, ei voi yleistää! Itse sain ensimmäisen oman lemmikin, kanin 5-vuotiaana ja vastasin kanin hoidosta itse. Ja hyvin tuli ilmeisesti hoidettua, kun pomppo eli peräti 6 vuotiaaksi saakka. Sen jälkeen tuli kissa, lintuja ja koira. Ja aina on siis tänne lähes 40-vuotiaaksi saakka ollut useampi lemmikki talossa.
Ja eläinrakkaus on vahvana geeniperimänä siirtynyt lapsille.

Kyllähän se eläimen tulo perheeseen vaikuttaa kaikkien perheenjäsenten elämään tavalla jos toisella. Vastuuta eläimen hoidosta voi jakaa ja lenkitystä voi vuorotella.
 
Kani voi parhaimillaan elää yli 10 vuotiaaksi. Random fakta. Mutta koira elää pitkään eikä se olisi ehkä lapsen ensimmäiseksi lemmikiksi hyvä, kun tarvitsee paljon enemmän huomiota ja myös ulkoilutukset päivittäin monta kertaa vievät paljon aikaa. Kissa on siten helpompi ettei sitä tarvitse viedä ulos monta kertaa päivässä, kunhan siivoaa kissanvessan. Ja kissat voivat olla yhtä sosiaalisia kuin koirat ja sitten on myös niitä, jotka pitävät enemmän omasta rauhasta. Itse sain lemmikin 9-vuotiaana. Piti kyllä saada 10 vuotiaana, mutta kun ihastuin serkulla olleeseen kissanpentuun, joka oli sinne vastikään syntynyt. Se kyllä ikävä kyllä kuoli 2 vuotiaana kun auton alle jäi. Jos ostaa lapselle lemmikin, pitää muistaa myös se kun lemmikki jättää, sillä se suru on musertava. Varsinkin kun se kissa oli rakastava ja ihan höpsö pieni possu. Sain seuraavan kissan aika pian, sillä eräs pentu etsi kotia, kun ei sitä sitten kukaan muu halunnut, otin sen meille. Se olikin sellainen kissa, joka oli sukua minun ensimmäiselle kissalle, mutta sen enkelin täydellinen vastakohta. No musta kisahan se kuitenkin on.. Kuitenkin minun rakas vaikka juuri rakastaakin sitä omaa rauhaa. Sain myös kanin, sillä sitäkään ei taaskaan kukaan halunnut, eikä ystävälläni ollut sille tilaa, kun lopetti eläinkauppa toimintansa. Se oli semmonen demoni aluksi että huh huh. Puri kaikkea. Vihas kaikkea(paitsi ruokaa). Jos koskit johonkin häkissä, hyökkäs kimppuun. Kai joku sit oli järkyttäny sitä sen lapsuudessa, mut se eli sit nelivuotiaaks. Oli lopulta demonivaiheen jälkeen ihana enkeli. Antoi rapsuttaa ja vähän nostaakkin. Myös valjaat saatiin päälle ja ensimmäisen kerran ulos, vaikkakin sekin oli pari viikkoa ennen hänen kuolemaansa. Valjaat olin saanut päälle jo monta kertaa, mutta ensimmäinen kerta oli ulkona narussa pomppimassa. Ainakin se sai viettää suurimman osan kesästä ulkona isossa aitauksessa, jonka isäni teki sille. Vitsi ku olin ajatellut sen paikkaa huoneessa, jota en ole vielä saanut. Nyt sinne sitten jää suuri aukko, mihin sen ajattelin laittaa. Yksi neljäsosa käyttämättä enkä tiiä mitä siihen laitan, kun en uutta kania halua, kun en enää niitä himputin menetyksiä kestä.
 
Kai sille sit tuli joku sen valeraskauden takia, ku se oli sil menossa. En kylläkään nähny sen kuolintapaa kun yöllä tapahtu. Sisko veikkas et jotenki luuli et se oli synnyttämässä ja olis siin sitten jotenki kuollu. Ihan kylmä ja kankea kani aamulla, kun oli illallakin ollut innokkaasti vastassa ruokaa laittaessa. Kissani on ainakin nyt ihan masentunut, kun varmaan hyvä ystävä oli. Ei ikinä hyökännyt kimppuun. Enemmänkin kanini puolusti itseään jahtaamalla kissaa ympäri taloa. Tai sitten kanilla oli jokin sairaus jota en huomannut, kun saaliseläimenä niin hyviä piilottamaan sairauden merkit. No olihan se aamulla, kun ruokkimaan olin menossa, niin suuri järkytys kun olisi kouluunkin pitänyt ruveta lähtemään. Kani vaa makaa kyljellään häkissä, ilman mitään varoitusta. No se sai illalla porkkanan, eli viimeisen herkun ennen kuolemaa. Se oli varmaan aikasin yöllä kuollut ehkä 2-3. Kun oli porkkanan ehtinyt syödä, mutta vettä oli vielä sen verran että siitä laskeskelin. Yleensä kaatanut vedet, mutta nyt kun oli vain vähän juonut. Mun pieni rakas vauva<3
 
Meille hankittiin pieni koira 13-vuotiaan pojan ja perheen isän toimesta. Minä vastustin. Pojan osalta koiran hoito jäi pian siihen, että käytti koiran porraspäässä tarpeillaan. EI käynyt lenkillä kuin korkeintaan 50 metrin matkan. Koira meni uuteen kotiin, eikä sen jäleen teinikään ole elukoita halunnut.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa