12v tyttö haluaa raitoja hiuksiinsa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ooooaaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

ooooaaa

Vieras
Sai kampaajalle lahjakortin synntärilahjaksi ja haluaa hiustenleikkuun lisäksi muutaman raidan hiuksiinsa. Laitetaanko noin nuorille raitoja lainkaan vai onko noissa värjäysjutuissa mitään ikärajoja? Kyseessä olisi siis pari raitaa, eikä kokoraidoitusta (tai mikä se oikea termi sitten onkaan. :D)
 
En ole luvannut raitoja tytölle kun aloin miettiä tuota mahdollista ikärajajuttua. Eikös värjäyksiin ole ainakin jotkut suositusikärajat? Tai ainakin niistä on joskus ollut juttua mediassa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;29566290:
No kyllä mä olen antanut laittaa nuoremmallekin kampaajalla. Hän laittaa värin niin, ettei se mene ihan hiuksen juurta myöten eikä pääse iholle. Suoravärillä laittoi pinkiksi.

Eikö pesuvaiheessa väri pääse iholle? Näin ainakin kampaajat perustelevat.
 
Mä en itse ole mitenkään hysteerisesti raitoja vastaan mutta ymmärrän myös sen, jos kampaaja ei raitoja laita. Kyseessä olisi siis pari raitaa etuhiuksien kohdalle, hiukan sivuun. Varsinaisesti päänahkaan ei tule väriä kuin korkeintaan ehkä juuri siinä pesuvaiheessa. En mene kuitenkaan lupaamaan tytölle, että saa raidat 100 % enkä rupea raitoja vaatimaan jos kampaaja ei niitä tee.
 
12 vuotiaana sain ekaa kertaa sävytystä (ei siis kestoväriä) hiuksiin, silloin joillain luokkakavereista oli jo raitoja tai värjäsivät hiuksia. Yläasteella se oli jo yleisempääkin että hiuksia värjättiin. Suosituksia en tiedä, enkä miten kampaajat suhtautuu, mutta ikäraja 16 kuulostaa kokemukseni perusteella aika korkealta kun ottaa huomioon miten moni värjäsi hiuksia yläasteella. Tämä kokemus on vuosituhannen vaihteesta.
 
Mulla oli 11-kesäisenä ensimmäine otsatukkapermis (oi ihana 80-luku) ja samoihin aikohin alettiin käyttämään kevytvärejä koko päähän.

Hengissä mä yhä olen enkä edes saanut kemikaaleista allergioita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Määä;29568861:
Mielipiteitä siitä että tekeekö se teidän kampaaja niitä raitoja? Ehkä sun pitäis soittaa ja kysyä.


Oikeestiko? :O :headwall:

Ja mä kun luulin että tää on tällainen netin keskustelupalsta missä voi tehdä aloituksen jopa tällaisestakin aiheesta. Käsittääkseni tää aloitus ei poissulje sitä, että kysyn ajanvarauksen yhteydessä asiasta.
 
En värjäisi noin nuorelle hiuksia, vaan laittaisin raidat jollain muulla tavalla, varsinkin kun kyseessä on vain muutama raita.

Esim. teippipidennyksellä voi laittaa vain muutaman raidan sellaisena kuin haluaa, värisävyjä on kaikkea maan ja taivaan väliltä, ei kemikaaleja ja irroittamiseen ei tarvita mitään maagisia välineitä, eikä siitä jää mitään liimoja/suttuja tukkaan.

Kestää 4vk-6vk (noin!) ja sitten voi vaihtaa toisen sävyisiin tai ottaa vain pois.
 
En värjäisi noin nuorelle hiuksia, vaan laittaisin raidat jollain muulla tavalla, varsinkin kun kyseessä on vain muutama raita.

Esim. teippipidennyksellä voi laittaa vain muutaman raidan sellaisena kuin haluaa, värisävyjä on kaikkea maan ja taivaan väliltä, ei kemikaaleja ja irroittamiseen ei tarvita mitään maagisia välineitä, eikä siitä jää mitään liimoja/suttuja tukkaan.

Kestää 4vk-6vk (noin!) ja sitten voi vaihtaa toisen sävyisiin tai ottaa vain pois.

Toi teippipidennys voisikin olla kiva idea kun tosiaan kyseessä on tyylin kaksi kapeahkoa raitasiivua koko hiuksiin.
 
Joo ilman muuta voi tehdä aloituksia, mutta mietin vain tuota kun lisää mielipiteitä halusit, että tuosta tekeekö ne vai eikö, vai kenties haluatko yleistä keskustelua voiko tuon ikäiselle laittaa.
Meillä on laitettu itse, mutta vaalennusaineella ja sellaisella sävyttävällä hoitoaineella vain.
 
http://kiwi14.leiki.com/focus/mwidget?lpage&rid=ellit.fi%2Fmuoti-ja-kauneus%2Fmadeleines-dream%2Fhiusvarihaaveiluja&cid=kaksplus.fi%2Fkeskustelu%2Fplussalaiset%2Fmitas-nyt%2F2332568-12v-tytto-haluaa-raitoja-hiuksiinsa%2F&tabindex=0&section=kaksplus-discussion&wname=otavamedia_tabbed&referer=kaksplus.fi%2Fkeskustelu%2Fplussalaiset%2Fmitas-nyt%2F2332568-12v-tytto-haluaa-raitoja-hiuksiinsa%2F
 
Mä laitoin itse tyttärelle muutaman kirkastusraidan etuhiuksiin, kun hän oli 12-vuotias. Vaalennusaine tosin ei ole ilmeisesti samalla lailla allergisoiva kuin nuo värit, ja raidat eivät menneet päänahkaan saakka (ja huuhdoinkin ne pois niin, ettei vaalennusaine päässyt iholle).

(Raidat muka keski-ikäisten tanttojen juttu, pyh. Mun tytär on nyt 19 v ja kyllä se silloin tällöin edelleen laittaa / laitattaa muutaman kirkastusraidan vaaleisiin hiuksiinsa.)
 

Yhteistyössä