11-v tyttö 4-v:n lapsenvahtina?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja NoNick
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

NoNick

Vieras
Mitä mieltä ootte, jos 11-v vastuuntuntoinen ja rauhallinen tyttö on yön yli kiltin ja hyvinnukkuvan 4-v:n vahtina?

Tytöllä kännykkä, vanhemmat 10 km:n säteellä, tavoitettavissa. 4-v nukkuu kun lähdetään ja nukkuu kun saavutaan. Ei heräile öisin. Naapurit lähellä, kännyssä numerot lähisuvulle. Vanhemmat poissa kaksi, kolme tuntia.
 
"Ennenvanhaanhan" tuo oli ihan normaalia, mutta nykyään ei.Minusta pärjäävät tuon ajan kahdestaan, jos 11-vuotias uskaltaa jäädä;ei siis esim.pelkää itse olla ilman vanhempia yöllä tms.
 
Jaaha. Minust tuntuu,. että varsinkin mustana vastaavat kiillottavat vain sitä omaa kilpeään -vastaavat ei vaikka oikeesti oisivat toista mieltä.

Oon monesti lukenut täältä ja vauvalta, miten äidit jättävät pienempiäänkin keskenään kauppareissujen ajaksi jne. Ja se, jos mikä on minusta vastuutonta. Enemmän niitä vaaratilanteita sattuu hereillä ollessa, kuin nukkuessa!

Mutta joo. Katsellaan ja mietitään.

Itse muistan olleeni päiväsaikaan, hereillä, 12-vuotiaana alle 1-vuotiaan lapsenvahtina useastikin, kun vanhemmat olivat kaupassa. Pari tuntia meni pienen kanssa ihan sujuvasti, eikä mitään ongelmia koskaan ollut. Ehkä nykyajan lapset ovat jotenkin erilaisia?

 
Niin, 11-vuotiaasta asia ihan ok. On pyydellyt monesti 4-vuotiasta puistoon mukaansa (en ole antanut). Ja tottakai illalla kysytään tahtooko jäädä vai ei. Jos ei tahdo eikä uskalla/halua, emme mene. Ja tyttö kyllä sanoo mielipiteensä, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Molemmat siis nukkuvat kun lähdetään, ja nukkuvat kun saavutaan. Aamuun saakka ei ole tarkoitus olla.

 
Mä olin 10-vuotiaana päivittäin hoitamassa 4- ja 1-vuotiasta, eikä ollut edes kännyköitä =)

Kyllä minä uskaltaisin jättää 4-vuotiaan vastuuntuntoisen 11-vuotiaan hoiviin.

Onko laissa määrätty joku ikä??
 
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Päiväsaikaan voisin antaa 11v:aan hoitaa muutaman tunnin 4 vuotiasta, mutta en ihan yön yli =)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi uskaltaist antaa 11-vuotiaan olla päiväsaikaan 4-veen kanssa? Itselläni justiin toisinpäin. En uskalla jättää 4-vuotiasta päiväsaikaan 11-vuotiaan vastuulle, mutta yöaikaan, kun 4-vee nukkuu, uskaltaisin. Mulla perusteena se, että nukkuva lapsi ei ehdi toteutamaan niin paljoa päähänpistoja kuin hereillä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja NoNick:
Alkuperäinen kirjoittaja Patarouva:
Päiväsaikaan voisin antaa 11v:aan hoitaa muutaman tunnin 4 vuotiasta, mutta en ihan yön yli =)

Ihan mielenkiinnosta kysyn, miksi uskaltaist antaa 11-vuotiaan olla päiväsaikaan 4-veen kanssa? Itselläni justiin toisinpäin. En uskalla jättää 4-vuotiasta päiväsaikaan 11-vuotiaan vastuulle, mutta yöaikaan, kun 4-vee nukkuu, uskaltaisin. Mulla perusteena se, että nukkuva lapsi ei ehdi toteutamaan niin paljoa päähänpistoja kuin hereillä.


No entäpäs jos nukkuva lapsesi saisi sairaskohtauksen,osaisiko 11 -vuotias välttämättä hätääntymättä auttaa ja soittaa apua ? Kyllä kuulkaa ne lapset on tarkoitettu aikuisten vastuulle oli sitten päivä tai yö.Mitä tahansa muutakin voi tapahtua,aikuisen pitää osata ottaa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin huomioon-ei yöaika ole mikään tae siitä että mitään ei voi sattua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Texas Flame:
Alkuperäinen kirjoittaja hömppö:
minusta kans ok. Ite oon alottanu lastenhoidon 12-vuotiaana :whistle: Mikä muuten mahtaa olla ihan lainmukaankin sallittu ikä?

Olikohan se 14 vai 15 ? Ja mä en kyl uskaltais jättää. :|

Joo ja sekin on "jännä" miten jotkut äidit tulkitsee asian niin että lapsen oma äiti voi jättää lapsen yksin yöksi kotiin mutta muut lähipiirissä olevat henkilöt eivät voi niin tehdä....silloin ei lain voimassaoloa muisteta kun alkaa baarihammasta pakottamaan.

 
Samaa mietin minä kuin tuossa "vieraskin" eli entäs jos jotain tapahtuu ? Osaako 11 v huolehtia ja hoitaa tilanteen, ja vielä sen 4 vuotiaankin siihen ?

Minusta 11 v ei pitäisi jättää itsekseen kotiin yöksi, ei edes pariksi tunniksi, mutta ei missään nimessä pienemmänkään kanssa, lapsenvahdiksi.

Jo se, että yöllä jää yksin, on pelottavaa 11 v uotiaalle. Ja sitten pitäisi kyetä hoitamaan pienempi, jos jotain sattuu.

Ainahan tietysti toivoo, ettei satu.

Ei, en jättäisi päivälläkään 4 vuotiasta 11 vuotiaan kaitsettavaksi. vaikka miten vastuuntuntoinen olisi ja vaikka miten kiltti se pienempi olisi. Aina VOI tapahtua jotain, missä pitäisi osata toimia, eikä ole ollenkaan sanottua että 11 v osaisi ihan toden tullen toimia n.s. oikein, koska on ihan lapsi itsekin.

AP:n tapauksessa ilmeisesti näin on toimittu ennenkin. Lapset jätetty keskenään ja lähdetty nauttimaan yöelämästä. Ihan sama ollaanko siellä 2 tuntia vai 6 tuntia. Tällä ajalla ei ole merkitystä, vaan sillä että jätetään lapset keskellä yötä ilman aikuista kotiin.

Minusta se on vastuutonta.
 
Välillä musta tuntuu, että tää on aikamoista hössäämistä.
Toki on selvää, että lapsista pitää huolehtia. Mutta kyllä 11-vuotias voi olla luottamuksen arvoinen hoitaja.
Ainakin mun 10-vuotias kummityttö oli luotettavampi hoitaja lapsilleni kuin 31-vuotias lasteni isä.
 
Mä olen hoitanut omia sisaruksiani tuon ikäisenä yövahtina muutaman tunnin,mut mul on ollut velipoika apuna.Itse asias eka kerta oli kun pikkusisko oli vajaa 1v ja minä 10 v ja veli 13 v.Silloin soitettiin tanssipaikkaan äitini imettämään pikkusisko hiljaiseksi.Äiti ajoi puoli tuntia kotiin.Ja pikkusisko nukkui jo kun tuli kotiin.Otti sitten vaavelin autoon ja meni hakemaan isin kotiin tanssipaikalta.
Ja olin muuten 11 kun tutut palkkasivat mut 5 ja 6 vuotiaiden vahdiksi yhdeksi viikoksi kun olivat töissä.Ja mä olin suomenkielinen ja lapset ruotsinkielisiä....isä oli kyl lähimetsäs kaatamassa puita,mut eipä sillon kännyköitä ollut...
 
Vaikea ottaa kantaa, kun en tunne lapsenvahtia =) Mutta sitä ikää tärkeämpi seikka on se, osaako lapsenvahti toimia jos sattuu jotain yllättävää. Ja tarkoitan sitä, että pitää osata toimia heti ja hetken päästä. Jotkut kenties osaavat jo nuorempanakin kuin 11 vuotiaana, toiset voivat olla sen suhteen viisitoistavuotiainakin tietämättömiä ja/tai avuttomia.
 
JOS 15 v on näiden 3,5 v:n, 2 v:n ja 8 kk:n ikäisten isosisarus, VOISIN jättäkin, eli JOS tämä 15 v olisi ollut mukana hoitamassa jo kuluneet 3,5 vuotta vauvoja, ja asunut ja elänyt näiden lasten kanssa, niin voisin jättääkin muutamaksi tunniksi keskenään.

Mutta en muuten, en jos on joku muu kuin perheenjäsen, en edes tutulle 15-vuotiaalle.

Ja minusta TULIKELLUKAN
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
JOS 15 v on näiden 3,5 v:n, 2 v:n ja 8 kk:n ikäisten isosisarus, VOISIN jättäkin, eli JOS tämä 15 v olisi ollut mukana hoitamassa jo kuluneet 3,5 vuotta vauvoja, ja asunut ja elänyt näiden lasten kanssa, niin voisin jättääkin muutamaksi tunniksi keskenään.

Mutta en muuten, en jos on joku muu kuin perheenjäsen, en edes tutulle 15-vuotiaalle.

Näin minäkin voisin tehdä, riippuen tosin siitä 15-vuotiaan luonteestakin. Mutta vasta tosiaan 15-16 vuotiaan nuoren voisin kelpuuttaa pariksi tunniksi hoitamaan lapsia, en todellakaan nuorempaa. Mun lapset ei todellakaan jää toisen lapsen "vahdittaviksi".

 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
JOS 15 v on näiden 3,5 v:n, 2 v:n ja 8 kk:n ikäisten isosisarus, VOISIN jättäkin, eli JOS tämä 15 v olisi ollut mukana hoitamassa jo kuluneet 3,5 vuotta vauvoja, ja asunut ja elänyt näiden lasten kanssa, niin voisin jättääkin muutamaksi tunniksi keskenään.

Mutta en muuten, en jos on joku muu kuin perheenjäsen, en edes tutulle 15-vuotiaalle.

Ja minusta TULIKELLUKAN


karkasi, pitää siis jatkaa.

Minusta tulikellukan esimerkki miten äiti soitetaan tanssilattialta imettämään vauvaa keskellä yötä on lähes heitteillejättö.

Nuoria ja yksinhuoltajia pidetään edesvastuuttomina, jos ja kun he viettävät iltaelämää ja vapaata aikaa ravintoloissa LASTEN OLLESSA ISÄLLÄÄN TAPAAMISELLA tai jonkun muun AIKUISEN hoidossa !! Mutta se, että äidit jättää lapsensa toisten lasten vahdittavaksi, olisi sitten ihan OK ???

Minusta ihan käsittämätöntä !

Omani, nuorin, on 4 v. Vanhimmat lapseni ovat täysi-ikäisiä ja asuvat omillaan. Käyvät töissä, ovat vastuullisia. 19-vuotias ei suostu jäämään yövahdiksi, on sitä mieltä ettei tiedä mitä tehdä ja miten toimia. Etenkin silloin, kun vielä oli vaippa-aikaa, sanoi, ettei osaa, ei halua mitään kakkapyllyjä pestä.Ja oli 18 v.

Pyydän heiltä lapsenvahtiapua aika harvoin ja annan hyvin tarkat ohjeet silloinkin, lähinnä hakevat päiväkodista ja ovat pari tuntia kotona tuon leikki-ikäisen kanssa.

Kaikki yöhoidot on olleet aikuisen vastuulla, eli ei nämä nuoret. Vaikka ovat vastuullisia, käyvät työssä, katsovat vieraiden lasten perään, osaisivat ja vanhempi yli 2-kymppinen jopa haluaisi, olisi valmis. Hän vetää lasten kerhoa yöretkineen, on ollut lapsen vahtina noin 16-vuotiaana.. En silti suostu. Saavat tyytyä semmoisiin pikaisiin, lyhyisiin perään katsomisiin.


 
Ite aloitin aikanaan lapsenvahtihommat juuri 11v ja kaikki meni hyvin.Olin usein 2 lapsen vahtina ja laitoin ne nukkuun ja aamulla heräsin lasten kanssa kun vanhemmat halusivat nukkua.Koskaan mitään ongelmia ei ollut.Riippuu niin paljon siitä minkälaiset omat laset on ja se minkälainen on se lapsenvahti.
 
Hitsi, mä en 11-veenä uskaltanut olla yötä yksin kotona. Ja tuota meitin 4-veetä enn varmaan uskaltais jättää ..no niin no...ehkä jos olisi sellanen luotettava 11-vee tapaus. Kännythän tietty auttaa asiaa. Mut en mä osais ehkä relata itse...
 

Yhteistyössä