10 vuotta ilman seksiä

  • Viestiketjun aloittaja loppuelämäkö samoin
  • Ensimmäinen viesti
loppuelämäkö samoin
Eli olen siis elänyt kymmenen vuotta täysin ilman seksiä. Ja syynä tähän on pääasiassa lihavuuteni jonka takia yksikään mies ei kiinnostu minusta. Ja jos kiinnostuisikin, niin todennäköisesti vain siksi, että hän ajattelee minun suostuvan mihin tahansa koska olen lihava ja epätoivoinen miellyttämään miestä. Joten kieltäydyn kaikesta seksuaalisesta kontaktista.

Miksikä sitten en ole laihduttanut, jos kaikki kerran siitä on kiinni ? En tiedä, on vastaukseni. Se urakka tuntuu vain niin pelottavan ylivoimaiselta, että epäilen mahdollisuuksia ikinä pudottaa painoani. Eikä tieto siitä, että nahka jää roikkumaan rumina pusseina ja että ilmeisestikin arviolta 99% laihduttajista ilmeisesti lihoo vääjäämättä takaisin aloituspainoonsa tai sen ylikin oikein houkuta aloittamaan.
Sillä miksi tehdä jotain,jossa suurin osa ihmisistä kuitenkin epäonnistuu.
 
ap.
[QUOTE="Ristiinkulkija";29134122]Jaa-a..uskaltaako udella mittoja? Itse väittäisin, että ongelma on minäkuvassa ja ehkä asenteessa, ei koossa.[/QUOTE]

170 cm ja 130 kg. Ja ongelma todellakin on muualla kuin minäkuvassa ja asenteessa.
 
Kuulostaa siltä, että kyseessä on oma valintasi, joten mitä tähän pitäisi kommentoida? Ilman seksiä voi aivan hyvin elää, kymmenen vuotta tai vaikka koko elämän. Ehkä kaipaatkin oikeastaan hyväksyntää/ ihailua/ parisuhdetta/ uutta pontta elämääsi, etkä niinkään seksiä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja loppuelämäkö samoin;29134087:
Eli olen siis elänyt kymmenen vuotta täysin ilman seksiä. Ja syynä tähän on pääasiassa lihavuuteni jonka takia yksikään mies ei kiinnostu minusta. Ja jos kiinnostuisikin, niin todennäköisesti vain siksi, että hän ajattelee minun suostuvan mihin tahansa koska olen lihava ja epätoivoinen miellyttämään miestä. Joten kieltäydyn kaikesta seksuaalisesta kontaktista.

Miksikä sitten en ole laihduttanut, jos kaikki kerran siitä on kiinni ? En tiedä, on vastaukseni. Se urakka tuntuu vain niin pelottavan ylivoimaiselta, että epäilen mahdollisuuksia ikinä pudottaa painoani. Eikä tieto siitä, että nahka jää roikkumaan rumina pusseina ja että ilmeisestikin arviolta 99% laihduttajista ilmeisesti lihoo vääjäämättä takaisin aloituspainoonsa tai sen ylikin oikein houkuta aloittamaan.
Sillä miksi tehdä jotain,jossa suurin osa ihmisistä kuitenkin epäonnistuu.
Syy on siinä että sinä uskot noin (tuo lihavoitu). Ja niitten uskomusten takia kieltäydyt seksistä, vaikka sitä saisitkin. Syy ei siis ole lihavuudessa tai miehissä. Syy on sun omassa päässä!

Kun opettelee terveet elämäntavat, niin kyllä sen painon pystyy pitämäänkin. Varsinkin jos opettelee vähähiilarisen&runsasrasvaisen saman tien... No, tietty joskus joutuu hakemaan sitä mikä on just se itselleen sopivin ruokavalio.
Häiritsevän roikkuvan nahan voi leikata pois.

Miksi ihmeessä haluat pitää kiinni noista uskomuksista ja tekosyistä vaikka selvästikään et voi hyvin noin?
(Kysyn samalla itseltäni tämän saman kysymyksen...hieman eri syistä.)
 
ap.
Kuulostaa siltä, että kyseessä on oma valintasi, joten mitä tähän pitäisi kommentoida? Ilman seksiä voi aivan hyvin elää, kymmenen vuotta tai vaikka koko elämän. Ehkä kaipaatkin oikeastaan hyväksyntää/ ihailua/ parisuhdetta/ uutta pontta elämääsi, etkä niinkään seksiä?
En minäkään tiedä, että mitä haluaisin tähän kommentoitavan. Onpahan vain eräs asia elämässäni, jota olen jostain syystä nyt alkanut ajatella ja miettiä enemmän kuin pitkään aikaan. Siis mitä seurauksia on sillä, että en tee mitään ja mitä sillä, jos teen jotain.

Esimerkiksi, että kykenisinkö elämään parisuhteessa tai harrastamaan seksiä edes sen jälkeen kun olen laiha, koska epäilisin miehen olevan ihastunut vain ja ainoastaan ulkonäkööni.
 
"vieras"
Noh, ei kaikki tule saamaan tai haluamaan seksiä ja sinä olet yksi heistä. Mitä sitten?
Tarviiko sitä seksiä ollakaan jos ei halua tai ei uskalla?!
Terapia vois auttaa jos asia vaivaa.
 
ap.
Syy on siinä että sinä uskot noin (tuo lihavoitu). Ja niitten uskomusten takia kieltäydyt seksistä, vaikka sitä saisitkin. Syy ei siis ole lihavuudessa tai miehissä. Syy on sun omassa päässä!

Kun opettelee terveet elämäntavat, niin kyllä sen painon pystyy pitämäänkin. Varsinkin jos opettelee vähähiilarisen&runsasrasvaisen saman tien... No, tietty joskus joutuu hakemaan sitä mikä on just se itselleen sopivin ruokavalio.
Häiritsevän roikkuvan nahan voi leikata pois.

Miksi ihmeessä haluat pitää kiinni noista uskomuksista ja tekosyistä vaikka selvästikään et voi hyvin noin?
(Kysyn samalla itseltäni tämän saman kysymyksen...hieman eri syistä.)

No, tuo uskomus kyllä liittyy ihan tasan tarkkaan siihen, mitä olen itse kuullut ja lukenut miesten kertovan.

Ja mitä vähähiilariseen ruokavalioon tulee, niin muuten kyllä kiinnostaisi, mutta kokeilun perusteella vatsani ei kestä sitä. (Kammottava närästys ja ummetus tekivät kokeiltaessa asian hyvin selväksi)
 
Tuskin kaikki miehet on sulle mielipidettään sanonu? Ihan totta joo, on heitä jotka ei ala lihavan kans yhtään mihinkään, mutta on heitäki joille se ei merkkaa yhtään mitään. Onhan paljon lihavammillakin kumppaneita...

Kun uuden ruokavalion aloittaa, ni voi todella tulla mahavaivoja aluksi. Ne ruukaa mennä ohi (1-2 viikossa), ja joillaki konsteilla voi helpottaa. Niistä pitää vaan ottaa selvää (kuin myös siitä että mitä oikeasti tulee syödä). :) Karppausfoorumilta saa hyvin apua jos kiinnostaa. :)
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja loppuelämäkö samoin;29134087:
Eli olen siis elänyt kymmenen vuotta täysin ilman seksiä. Ja syynä tähän on pääasiassa lihavuuteni jonka takia yksikään mies ei kiinnostu minusta. Ja jos kiinnostuisikin, niin todennäköisesti vain siksi, että hän ajattelee minun suostuvan mihin tahansa koska olen lihava ja epätoivoinen miellyttämään miestä. Joten kieltäydyn kaikesta seksuaalisesta kontaktista.
Eli saisit seksiä, mutta kieltäydyt siitä. Olipa minkä kokoinen tai näköinen hyvänsä, aina on se riski, että toinen haluaa sua sellaisista motiiveista, joista sinä et pidä. Hurjan kaunista naista saatetaan pitää tyhmänä ja helppona "jakorasiana" jne.

Jos nahka roikkuu pahasti, että siitä on terveydellistä haittaa, sitä käsittääkseni voidaan korjata julkisella puolella (esim. jos iho hautoo ja hiertyy rikki). Jos roikkuminen ei ole niin pahaa, esimerkiksi löysän vatsanahan saa piiloon muotoilevilla alusvaatteilla. Läskiä ei saa piiloon mihinkään. Roikkuvasta ihosta on sulle paljon vähemmän haittaa kuin ylipainosta. Ei laihduttaneet mihinkään tuosta vain liho, vaan he itse tietoisesti valitsevat palata niihin elintapoihin, joilla lihovat takaisin. Tietysti riski tuohon on isompi, jos vetää jotain rankkaa dieettiä ja kuuria (vrt. jotkut suurin pudottaja ym. ohjelmat), sen sijaan että opettelisi normaalit, terveelliset elämäntavat, joilla mennään eteenpäin senkin jölkeen, kun kilot ovat lähteneet. Ei sun tietenkään tarvitse laihduttaa, jos et oikeasti halua, mutta musta tuntuu, että sulla on pelkoja ja huonoja ajatusmalleja, jotka estää sua laihduttamasta, vaikka haluaisit(?)
 
Yhteistyössä