1-vuotias huono syömään

Vauvasoseiden aikaan kaikki maistui mitä annettiin, mutta ongelmat alkoi kun siirryttiin 8kk iässä karkeampaan ruokaan. En edes muista että tyttö olisi koskaan syönyt sellaista isoa purkillista ruokaa...

Nyt tyttö on 1v1kk ja ruoka-ajat on yhtä tuskaa ja tappelua. Tuntuu että kaikki kikat on kokeiltu. Ei maistu purkkiruoka lainkaan, kotitekoinen ehkä vähän paremmin. On päiviä kun syö jonkun verran ja sitten taas päiviä kuten tänään, eli lonaalla ja päivällisellä ei lusikallistakaan. Ja tänään ei maistunut se ruoka, mitä eilen kuitenkin meni tytön mittakaavassa kohtuudella. Ja tuo kohtuudella tarkoittaa esim. alle puolikas peruna ja mureketta ehkä ruokalusikallinen. Leipä, raejuusto, jugurtti, kurkku jne. maistuu, vaan lämmin ruoka ei. Olen kokeillut sitä, etten anna syödä muutakaan, jos ei "kunnon ruoka" uppoa, eli yrittänyt ns. pitää nälässä. No ei auta. Olen antanut vaikka leipää käteen tai lelun ja yrittänyt sitten houkutella avaamaan suuta muullekin. Ei auta. On syöty eri aikaan ja samaan aikaan. Sylissä ja syöttötuolissa. Lusikkaa ei pidä omassa kädessä, mutta joskus on hauska leikki, kun syödään lusikalla yhdessä, eli molemmat pidetään kiinni. Ei maistu isän syöttämänä, eikä muidenkaan. Aamu- ja iltapuuro menee hyvin, niillä tuo tyttö monet päivät elääkin. Maito maistuu ja vesi. Päivän pytmeistä pidetään kiinni, eli ruoka-ajat aina samaan aikaan.

Kaikki sanovat, että eihän se lapsi nälkään kuole ja kyllä se siitä ja syöhän se sitten kun on nälkä. Mutta turhauttaa kuunnella näitä kommentteja. Onko jollakin oikeasti omaa kokemusta, joka osais rohkaista tai neuvoa uusia kikkoja, että saatais ruoka maistumaan? Oon niin väsyny heittämään ruokaa roskiin ja tappelemaan ruoka-aikoina.... :'(
 
Pakko munkin on tuota samaa sanoa tuohon, että lapsi kyllä syö niin paljon kuin on tarve. Ei siinä mitään ihmekikkoja ole, eikä kannata yrittääkään, ettei koko ruokailu mene ikävän tuntuiseksi tai pelleilyksi. Kyllä meilläkin on ollut huonoja syömiskausia ja nytkin on pojalla semmoinen menossa (2v4kk). Voi olla ettei mitään lämmintä ruokaa mene joinain päivinä, aamu- ja iltapala sitten maistuu yleensä. En ole lähtenyt mitään jekkuja kehittelemään, vaikka ehkä siten saisi pari lusikallista menemään suuhun. Riittää että on ruokaa tarjolla ruoka-aikoina, sitten syö jos on nälkä. Toinen asia on sitten se, jos kasvu pysähtyy tai lapsi on aina väsynyt, silloinhan on jotain vialla.
 
Meillä mentiin pitkään lähes vaan aamu- ja iltapuuron voimalla ja tarjosin kyllä raejuustoa, jogurttia, viiliä jne, kunhan sain jotain syömään. Nyt neiti (1,5v) syö vaihtelevalla menestyksellä, välillä tosi hyvin, välillä ei juri mitään, mutta ei valmiita eineksiä tai purkkiruokia, ainoastaan kotiruokaa ja itse pitää saada syödä.
 
Meidän 1v on aina syönyt huonosti. Kiinteät eivät ole koskaan maistuneet.
Neuvoja en valitettavasti osaa antaa mutta sympatiaa sitäkin enemmän :hug:
Meillä ollaan kokeiltu, sormiruuan syömistä samalla kun syötän, leluja, leikkiä, itse syömistä,omaa lusikkaa,sormin syömistä jne jne...
Meidän kohdalla ei voi sanoa että kuuluu ikään kun on aina mennyt näin.
Sellaista mietin että onko lapsellanne ollut paljon korvatulehduksia? Meille lääkäri sanoi (yht. 6 korvastulehdusta ollut) että syöminen saattaa sattua kun on korvat kipeät ja siksi ei mielellään syö...
 
No ei meidän tytöllä ole ollut ku 3 korvatulehdusta ja viimeisimmästä jo aikaa. Tänään meni ruokaa lounaalla 5 lusikallista ja päivällisellä ehkä 6. Et edes jotakin, mut kaverin saman ikäinen veti koko ison purkillisen, leipää ja kokonaisen banaanin. Täytyy vaan jaksaa tarjota houkutellen mutta tuputtamatta. Pakkohan tän on joskus helpottaa. Kiitokset sympatiasta ja että sain avautua!
 
meillä tosi samanlaista. Sympatiat. Mutta kausivaihtelua varmaan teilläkin. Meillä ainakin selvästi, joskus syö, joskus ei. En enää ota stressiä. Se tuli mieleen;kuinka usein syötte? meillä auttoi selkeästi siirtyminen 4 ateriaan päivässä eli välipala pois. Se auttoi siirtämään ruokailuhimoa myös enempi kunnon ruokaan, pois napostelusta. Eli aamu-ilta puurot ja kaksi lämmintä ateriaa. Hedelmät, jugurtit annan areiroiden jälkeen jällkärinä. ootko kokeillut tätä? Meillä auttoi myös tuttipullosta/tuteista luopuminen. Ohjasi sekine enempi mielenkiintoa syömiseen eikä imutteluun. Lelut oli joskus pöydässä huonoimpina aikoina, mutta en nähnyt niist' ratkaisevaa hyötyä. Nyt on oma lusikka ja ohjaan sillä syömään itse. Ikää siis 10kk ja nyt menee hyvin. Syö mitä syö, nälkään ei kuole. Ja edellä mainituilla toimenpiteillä pelastettiin äidin hermo. Muuten meilläkin oma tekemä on selvästi parempaa vauvan mielestä, mielenkiintoisempaa, vaihtelevampaa yms. Kaupan soseet menee tosi paljon huonommin.
 
Olen kans yrittäny pitää välipalat pois. Ainoastaan jos eka ruoka ei ole maistunu ja unet on jääny lyhyeksi, ni sillon olen unien jälkeen antanu jotain välipalaa. Mut maitoa juodaan edelleen tuttipullosta ja olenkin suunnitellu siitä irrottautumista, jospa se meilläkin auttais. Kiitos :). Tuttia tyttö ei käytä ku unilla ja autossa, päivisin ei sitä kaipaa ollenkaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hulivili:
Olen kans yrittäny pitää välipalat pois. Ainoastaan jos eka ruoka ei ole maistunu ja unet on jääny lyhyeksi, ni sillon olen unien jälkeen antanu jotain välipalaa. Mut maitoa juodaan edelleen tuttipullosta ja olenkin suunnitellu siitä irrottautumista, jospa se meilläkin auttais. Kiitos :). Tuttia tyttö ei käytä ku unilla ja autossa, päivisin ei sitä kaipaa ollenkaan.

Tuo unohtui mulla tuosta edellisestä viestistä. Neidiltä jätettiin maitopullo pois ihan kokonaan ja sen jälkeen alkoi ruokakin pikkuhiljaa maistua :)

 
Meillä tyttö alkoi vuosikkaana temppuilla syömisen kanssa, nyt ikää 2v2kk eikä edelleenkään syö juuri mitään! Tosi vaihtelevasti syö lämmintä ruokaa, joku päivä syö hyvin, joskus vain muutaman lusikallisen, joskus ei edes suostu maistamaan! Joskus saattaa mennä viikkokin ettei suostu syömään lämmintä ruokaa lainkaan!
Päivän "ennätys" taitaa olla yksi jugurtti ja leipä pala koko päivänä!
Pakottaa ei missään nimessä kannata, se lisää vain kynnystä tulla ruoka pöytään.
Neuvolasta eivät ole lainkaan huolissaan, tyttö leikkii normaalisti ja on virkeä. Ja paino nousee. Mutta itseä ainakin huolettaa suuresti kun tyttö ei syö.
Mitään kikka konstia ei meillä ole millä tytön saisi syömään ruokaansa. Meillä syödään leipää, jugurttia ym. ihan mitä tahansa vaan maistuu!! Toki olen kokeillut sitäkin että en anna mitään muuta kun lämmintä ruokaa, mutta kun tyttö on kieltäytynyt sitä syömästä vaikka kuinka monesti olen tarjonnu, pakko kai sille on sitten jotain edes antaa!!!
Minusta ei kannata kieltää kaikkea syömistä, ruokaahan se leipä ja jugurttikin on ja lapsi saa siitä energiaa ettei veren sokeri ihan kokonaan romahda.
Meillä siis vuoden verran tätä huonoa ruoka halua, toivottavasti muilla ei kestä ihan näin kauaa, tää on todella raastavaa!
 
Hehe, kirjoitin jo eilen, mutta se taisi hävitä bittiavaruuteen sivuston päivityksen yhteydessä. Eli nyt lyhyempi versio.

Kannatta kirjoittaa ylös mitä lapsi oikeasti syö ja juo eikä miettiä sitä mitä ei syö. Tuosta voi helposti sitten päätellä, että saa hyvin ravintoa, jos jaksaa touhuta paljon ja kasvaa normaalisti. Maito on nimittäin pienelle lapselle vielä hyvin ravitsevaa ruokaa, vaikka sitä ei oikeaksi ruuaksi helposti mielläkään.

Toki olen kokeillut sitäkin että en anna mitään muuta kun lämmintä ruokaa, mutta kun tyttö on kieltäytynyt sitä syömästä vaikka kuinka monesti olen tarjonnu, pakko kai sille on sitten jotain edes antaa!!!

2v on sen verran fiksu jo, että kyllä varmasti tajuaa, että jos en syö lämmintä ruokaa niin saan leipää ja jugurttia. Jos aina saa syödä sitä mitä haluaa, niin teillä on todennäköisesti myöhemmin vielä isompia ongelmia edessä.
 

Yhteistyössä