Toggle sidebar

1-vuotiaasta helposta lapsesta tullut hirviö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hurjaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
H

hurjaa

Vieras
Meidän elämä on mennyt ihan mahdottomaksi. Esikoiseni on aina ollut helppo ja hymyilevä lapsi, jonka kanssa on voinut shoppailla ja matkustella ym. (tämä siis vain esimerkiksi). Hän on nukkunut täysiä öitä 6kk lähtien (lukuunottamatta 8kk vaihetta jolloin oppi seisomaan ja sitä piti tehdä yölläkin). Myös ihan kaikki ruoat on aina menneet hyvin alas eikä allergioita ole. Kun yhden ikävuoden pyykki ylitettiin, niin elämästä tuli aikas rankkaa. Yksi korvatulehdus kärsittiin ja sen jälkeen arki on ollut ihan yhtä kiukuttelua; haluaa välttämättä tehdä kaiken itse, kun iltapesulla annan hammasharjan, haluaa tutin ja toisinpäin. Nukkumaan ei enää osaa käydä itse eikä suostu nukkumaan kuin meidän välissä. Minä olen sen verran herkkäuninen etten saa yhtään siten nukutuksi. Huh, enpä ole tainnut yhtään kokonaista yötä nukkuakaan viimeiseen kuuteen viikkoon. Olen palannut töihin, joten päiväkotielämä vaatii varmaan osaltaan pienen jaksamista. Mutta hoidossa menee kuulemma hyvin; syö ok ja nukkuu pari tuntia päivällä. Illalla en saa nukahtamaan omaan sänkyyn, saati itsekseen. Onkohan eroahdistustakin ilmassa?

Eniten surettaa tämä huonotuulisuus joka ei löhde sitten millään.. voiko reilu 1-vuotiaalla jo olla uhmaa? Tuntuu että olen menettänyt sen pienen ilopillerin.

Mitä mieltä olette, voisiko unikoulua ajatella? Annan paljon syliä mutta pahalta tuntuu kun ei sekään auta. Entäs pitäisikö käyttää lääkärissä ettei ole sairas? Poskihampaita kylläkin tulossa. Huhuh että vanhempana olo on raskasta.

Mieheni kanssa sitten toisillemme huudetaan hyviä ohjeita mitä lapsi milloinkin tarvitsee.

Neuvoja tai spekulaatioita kaivataan. Onko kellään muulla tällaista?
 
tietty kannattais sulkea pois kaikki sairaudet,eli just korvatulehdukset ja muut ettei ole niistä johtuvaa kiukuttelua. Mutta,kaikki uusi tuonikäiselle mm.päiväkoti yms. vie niin paljon energiaa,että on ymmärrettävää tuo kiukuttelu. Samoin MINÄ ITSE vaihe kuuluu kasvamiseen ja on juuri sitä kuuluisaa uhmaa,joka tulee jokaiselle lapselle. Sinuna käyttäisin varmuuden vuoksi näyttämässä korvat yms. ja sen jälkeen odottaisin muutamia viikkoja, näkyykö eroja käyttäytymisessä. Uhmakin tulee "aaltoina", eli välillä myrskyää ja sitten taas tilanne rauhoittuu. Tsemppiä!! Vanhemmuus on rankkaa puuhaa!:)
 
Ei pidä tuudittautua siihen että jos lapsi on ollut helppo, niin se olisi sitä aina - vaiheita tulee ja menee. Varmaankin teidän tapauksessa pääsyy tuo päiväkotiin vienti - lapsi protestoi nyt sitä kaikella tekemisellään.

Sinuna en nyt kuitenkaan kovin suureen ääneen näillä palstoilla kauhistelisi viime viikkojasi, sillä täällä on monia, kuten minä, jotka ei ole koko ensimmäiseen vuoteen nukkunu yhtään kokonaista yötä! Vaikkakin meillä sen sijaan moni muu asia on helpottunut. Mutta kuulemma iän myötä moni asia tulee myös vaikeutumaan, kuten juuri tuo oma-tahto-juttu.
 
Noh, viime yö meni näin: yhdeksältä yritin nukuttaa omaan sänkyyn, onnistuikin aluksi mutta yhteentoista mennessä olin tehnyt saman kolme kertaa. Puolilta öin heräsi yskän puuskaan, taas sama. Sain itse yhden aikaan unta ja lapsi heräsi armottomaan huutoon kolmelta. Kuudelta luovutin ja otin viereen ja seiskalta herättiin..

En valita enkä kauhistele etten saa nukkua _täysiä_ öitä vaan olen huolissani lapsesta ja omasta jaksamisesta. Syöttäisin tai veisin tutin mieluusti vaikka 3 kertaa yössä kunhan siihen ei liittyisi aina samaa nukuttamista ja huolta omasta nukahtamisesta. En tiedä 1veen äiti oletko sinä kotona, mutta väittäisin että on himppu helpompaa valvoa lapsen kanssa kun on kotona. Töissä on pakko jaksaa eikä näillä viime viikon unilla oikein jaksa. Miksi pitäisi aina ajatella, että joku muu voi nukkua vieläkin huonommin. Empatiaa multa löytyy mutta ärsyttää kun kotonakin törmään tähän samaan asenteeseen; en saa koskaan valittaa mistään koska miehellä on aina raskaampi työ ym. hän ei kuitenkaan joudu hyppelemään sataa kertaa yössä.

Tänä aamuna väsytti niin että itketti. Aamupuuron syömiseen meni tunti. Ensin huuto että haluaa syödä itse. Sitten heittelikin puurot pitkin seiniä ja otin oman lusikan pois. Tästä seurasi 45min. huuto jonka jälkeen suostui syömään 3 lusikallista. Nyt leikkii taas nätisti.

Pointti oli siis se etten näin väsyneenä ja tuskastuneena jaksa ajatella mitä saan täällä ääneen sanoa. Olen pahoillani jos tämä jotakuta loukkaa.
 
Ymmärrän kyllä väsymyksesi, ja kyllä olen kotona. Mutta todennäköisesti tuo tilanteenne on vaan tuota protestointia - lapsi haluaa huomiota jne. Kyllä se jossain vaiheessa ohi menee kun on tottunut muutoksiin. On sanottu ettei lapselle saisi tulla liikaa muutoksia kerralla - esim jos on aloittanut päiväkodin, kaiken muun tulisi pysyä tuttuna ja turvallisena. 1-vuotiaalla on voimakas eroahdistusvaihe.
 
Voi, tiedän miltä alkuperäisestä tuntuu! Mulla reilu vuoden ikäinen lapsi, olen töissä ja hän päiväkodissa. Mulla oli viime viikko tosi raskas juuri noiden uhmaoireiden, korvakierteen ja hampaiden tulon takia. Mulla tuli loppuviikosta töissä itku.. siinä oli selittelemistä että olen niin väsynyt... Mä sain nyt nukuttua kun lapsi oli yön isällään, eli asun lapsen kanssa kahdestaan. Onko sulla "hurjaa" mahdollisuus mennä viikonloppuna johonkin yöksi yksin? edes kerran? sukulainen, ystävä tai hotelli? Tai voisitko sopia miehesi kanssa (tätä en yksinhuoltajana ymmärrä, että kun taloudessa on 2 aikuista niin miksi yleensä vain äiti herää öisin???) että hän heräisi viikonloppuna esim. toisena yönä niin että sinä saisit nukuttua vaikkapa korvatulppien kanssa?
Mä kävisin sinuna alkuviikosta lääkärissä näyttämässä ne korvat. Yritä myös tutkia pikkuisen suu, onko niitä hampaita pullahtamassa, jos on, niin panadolia vaan illalla niin pitäs helpottaa. Tässä nyt yritin jotain vinkkejä antaa, tosiaan tiedän miten se vaikuttaa kun ei saa nukuttua... Paljon voimia sinulle alkuperäinen!!
 
Meillä oli vuosi sitten aivan sama tilanne. Aloitin työt ja lapsi meni hoitoon (1v4kk). Tyttö oli nukkunut siihen asti mainiosti omassa sängyssään. Eroahdistuksen myötä hän alkoi heräillä useita kertoja yössä (esim. 00.00, 03.00, 05.00) ja vaati aina päästä syliin. Nukahti syliin ja kun häntä yritti siirtää omaan sänkyyn hän heräsi ja alkoi huutaa. Valvoimme lapsi sylissä mieheni kanssa vuorotellen. Yritimme myös ottaa lasta väliimme nukkumaan, mutta hän alkoi tällöin aina vaan leikkiä ja luuli, että on jo aamu...Tuota jatkui 5kk ja olin todella, todella, todella väsynyt. Töissä olin kuin "kännissä" kun olin niin VÄSYNYT. Teen vaativaa työtä ja aloin jo oikeasti miettiä olenko noilla kuukausia kestäneillä 3-4h yöunilla työkykyinen enää. No, kappas, yhtenä yönä sitten lapsemme vaan nukkuin 10h putkeen ja siitä se sitten lähti sujumaan. Meni pari viikkoa ennen kuin uskalsimme mieheni kanssa ääneen todeta, että kausi on tainnut mennä ohi. Me yritimme kaiken mahdollisen, unikoulu, rutiinit, rytmit, viereen nukuttamiset jne., mutta meillä auttoi vain aika. Tuo on ihan hirveä vaihe. Jos olisin ollut kotona ei se olisi ollut ollenkaan niin hurjaa, kuin se, että tein siinä kunnossa pitkää päivää ja illalla piti vielä jaksaa olla läsnäoleva äiti. Nuo 5kk olivat elämäni tähän mennessä rankimmat ja pelkäsin oikeesti jo mielenterveyteni puolesta. Unen puute ja vaativa työ ovat pitkään jatkuessaan paha yhdistelmä. Toivon, että teillä menee tuo viheliäs kausi nopeasti ohi. Jaksamista!
 
Eikös tuo huuto, ruuan heittely, uhmaaminen ja kiukuttelu ole ihan normaalia? Mutta helpon vauvan vanhemmille se tuntuu varmaan sitäkin rankemmalta, kun on pikkuvauva-aikana "tottunut" helppouteen.
Tää ei ehkä lohduta, mutta tuo ei ole vielä edes sitä -kunnon- uhmaikää ;) Mutta toivottavasti yöunet alkaa teillä parantua jollain keinoin, sitten jaksaa paremmin uhmaikäistäkin. Siinä nimittäin energiaa tarvitaan.
 
Uhmaikä menossa ja liian aikaisin laitettu hoitoon. Tappelee ja osoittaa mieltään kun joutuu liian aikaisin eroon äitistä ja isistä. Kuinka edes ihmettelette moista?Aivan selvä asia.Lapsi kaipaa syliä ja hoivaa, hellyyttä ja herkkiä hetkiä äitin kanssa.Kaikkia ei kannata laittaa vuotisenakaan vielä tarhaan.Ei se sovi vaan joka lapselle.Verratkaa lapsiin joita vielä imetetään sylissä tuon ikäisenä, ei ne itke eikä räyhää, kun saavat läheisyyden jota kaipaavat, eikä hylätä hoitoon vieraitten huomaan pitkäksi päiväksi.Tilanne todennäköisesti pahenee kun uhmaikä pääsee kunnolla vauhtiin.
 
Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin laittaa hoitoon, kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa.

Kaipaan nyt nimenomaan samanlaisia kokemuksia ja neuvoja tilanteeseen, joita olen jo saanutkin ja niistä kiitollinen.
 
Tutulta kuulostaa, meillä oli aivan samanlaista kun esikoinen aloitti aikanaan hoidossa. Tosin ei koskaan ole ollutkaan ns. helppo vauva/lapsi. Uskon, että hakee huomiota ja kun hoidossa on päivän nätisti niin äidille ja isälle pitää osoittaa mieltä ja hakea huomiota

Itse kyllä jossain vaiheessa totesin, että lapsi oli siinä vaiheessa liian pieni hoitoon ja siitä seurasi nämä ongelmat. Unikoulua en pitäisi, vaikka raskasta meilläkin oli ja töihin piti lähteä 3-4 tunnin yöunien jälkeen. Me nukutettiin sitten lapsi taas vaihteeksi vieressä ja se helpotti siinä vaiheessa, jossain vaiheessa piti taas opetella tietysti itekseeen nukahtamaan. Meillä on vaiheita tullut ja mennyt ja nyt nukkumaan käynti taas aika takkuista, kun ikää tulee pian 3 vuotta ja toinen lapsi perheessä.

Eli voimia toivottelen! Ja huomiota se lapsi varmaan kaipaa eniten niin ainakin itse järkeilin.
 
Meillä ei tämä oma reilu vuosikas ole koskaan ollut mikään helppo. Tässä jokin aikaa sitten yöt alkoivat olemaan entistä pahempia. Mikään ei auttanut, kun huudettiin ja valvottiin pitkin öitä.
Loppujen lopuksi syy selvisi, tytöllä oli korvatulehdus. Oireita ei ollut muuta kuin ne kamalat yöt. Musita syistä menimme lääkäriin ja siellä todettiin korvatulehdus. Neiti sai lääkekuurin ja yöt alkoivat sujumaan. Nukkui melkein koko yön putkeen useamman viikon.
Nyt on taas yöt muuttuneet levottomiksi ja huomenna menemmekin korvakontrolliin. Saattaakin syy löytyä taas korvista.
Eli kannattaa tarkistuttaa korvat vaikka ei muita oireita olisikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hoi!:
Uhmaikä menossa ja liian aikaisin laitettu hoitoon. Tappelee ja osoittaa mieltään kun joutuu liian aikaisin eroon äitistä ja isistä. Kuinka edes ihmettelette moista?Aivan selvä asia.Lapsi kaipaa syliä ja hoivaa, hellyyttä ja herkkiä hetkiä äitin kanssa.Kaikkia ei kannata laittaa vuotisenakaan vielä tarhaan.Ei se sovi vaan joka lapselle.Verratkaa lapsiin joita vielä imetetään sylissä tuon ikäisenä, ei ne itke eikä räyhää, kun saavat läheisyyden jota kaipaavat, eikä hylätä hoitoon vieraitten huomaan pitkäksi päiväksi.Tilanne todennäköisesti pahenee kun uhmaikä pääsee kunnolla vauhtiin.
Click to expand...

"Liian aikaisin laitettu hoitoon...Niin se vaan oikeesti on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta olla 3 vuotta kotona, piste. Itse olin kotona 1,5 vuotta ja sitten tyttäremme oli aloitettava perhepäivähoidossa. Jatkuvasti edelleen saan kuulla siitä kuinka "se on ihan arvovalinta" meneekö töihin vai jääkö kotiin. Ja "kyllä on asiantuntijoiden mukaan suositeltavaa, että lapsi on kotihoidossa". Tulee "parempia" ja "tasapainoisempia" lapsia kotihoidossa. No joo, totta kait sitä haluaa omalle lapselle parasta, mutta kai sitä voi olla hyvä äiti töissäkäyvänäkin? Haluaisn nähdä jotain tutkimuksia siitä, mikä laadukkaassa päivähoidossa on niin huonoa? Ehkä nyt vähän ylireagoin, mutta olen vaan väsynyt siihen, että aina syyllistetään töihinpaluusta. On niitä univaikeuksia ja itkuraivareita ihan kotona hoidossa olevilla lapsillakin (olen nähnyt). Eli Ap:lle, voisi teillä olla ihan sama tilanne, vaikka olisitkin kotona. Tietty sulle se olisi helpompaa. Tsemiä!
 
LAita nyt hyvänen aika miehesikin tekemään jotain!! MEidän poika ei ole nukkunut yhtäkään yötä elämässään (2v.). Siitä lähtien, kun minä aloitin työt, alkoi myös mieheni heräämään öisin lapsen kanssa. Valvomme vuoro öin ja se auttaa jotenkin jaksamaan, kun tiedän että saan nukkua joskus..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muita?:
Eli Ap:lle, voisi teillä olla ihan sama tilanne, vaikka olisitkin kotona. Tietty sulle se olisi helpompaa.
Click to expand...

Tämä on OT ap:n tilanteeseen, mutta en nyt vetäisi suoraa yhtäläisyyttä kotonaolon ja helppouden välille, edes yöheräilyjen suhteen. Kyllä se on kotiäidillekin raskasta hoitaa sitä samaista heräilijää ja kotia koko päivän, usein vielä muiden lasten ohella. Vaativaa työtä ja pitkää päivää yhtälailla. Ja samat illat ja viikonloput päälle.

Töissä on omat hyvät puolensa, kuten vessa- ja ruokarauha (yleensä), ja ainakin pääsee raivoajista hetkeksi, saa muuta ajateltavaa.
 
Toistan vähän aiempaa kun sanon että 1-vuotias on siinä iässä että kaikkia suuria muutoksia tulisi välttää. Esim itse imetän vielä, ja on sanottu ettei imetystä kannata yrittää lopettaa 1-vuotiaalla, mieluummin 9kk tai 1,3kk ikäisenä. Siis äiti-lapsi-suhde on vaan siinä vaiheessa niin herkkä, että eikö töihin menoa voisi siirtää vähän?! Ja tottakai lapsella on ihan hyvät olot siellä päiväkodissa, mutta ei tuon ikäinen vielä tarvitse kavereita, ohjattua toimintaa, vaan yksinkertaisesti äitiään.

Niinhän sitä saontaan että joidenkin on pakko mennä töihin, mutta siis miksi? Rahanko takia? Oma äitini oli 12 vuotta kotona ilman että sai mitään Kelan tukea!

Mutta pakko todeta myös tuohon, että miksi mies ei herää välillä.... Minä olen ainakin niin herkkä uninen että heräisin kuitenkin, vaikka he olisivat toisessa huoneessa, ja sitä paitsi meillä huuto aina vaan yltyy jos isä menee paikalle. Joten minä olen meillä se joka herää. Mutta olen tilanteen hyväksynyt. Ja harkitsen pitkään missä vaiheessa töihin voi palata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja 1veen äiti.:
Ei pidä tuudittautua siihen että jos lapsi on ollut helppo, niin se olisi sitä aina - vaiheita tulee ja menee. Varmaankin teidän tapauksessa pääsyy tuo päiväkotiin vienti - lapsi protestoi nyt sitä kaikella tekemisellään.

Sinuna en nyt kuitenkaan kovin suureen ääneen näillä palstoilla kauhistelisi viime viikkojasi, sillä täällä on monia, kuten minä, jotka ei ole koko ensimmäiseen vuoteen nukkunu yhtään kokonaista yötä! Vaikkakin meillä sen sijaan moni muu asia on helpottunut. Mutta kuulemma iän myötä moni asia tulee myös vaikeutumaan, kuten juuri tuo oma-tahto-juttu.
Click to expand...

Niinpä!

 
Hassua kuinka jotkut äidit tosiaan kuvittelevat lasten olevan kuin koneita, samasta puusta tehtyjä. Kaikki tutkimukset ja suositukset perustuvat keskiarvoihin. Kyllä tutkijatkin tietävät, että lapset ovat yksilöitä. Esim. oma yksivuotiaani meni onnellisena tarhaan, ei koskaa itkenyt perään ja silminnähden nautti seurasta. Myös imetys loppui hieman ennen 1. ikävuotta täysin ilman ongelmia. Muistan kuitenkin, että usein illalla oli aika kiukkuinen. Tunnen oman lapseni niin hyvin, että tiedän hänen olevan kiukkuinen lähinnä väsyneenä. Tarha väsytti (vaikka olikin pitkään vain puolipäiväisenä) ja iltapäivällä piti ottaa usein torkutkin. N. 1,5-vuoden iässä alkoi myös esiuhma, jolloin joka asiaan väsyneenä vastaus oli ei.

Minunkin lapseni on helppo ja iloinen, ja on sitä edelleenkin 2-vuotiaana, mutta väsyneenä tai kipeänä tietysti kiukkuilee ja joskus muutenkin. Ihan normaalia kehitystä. Tarhassa lapsi ei alussa myöskään uskalla kiukutella, vaan säästää huonot puuskansa vanhemmille. Oma 2-vuotiaani ei enää väsy tarhapäivistä ja uskaltaa uhmailla tarhantädeillekin. Illat ovat nykyään helpompia. Meilläkin on kuitenkin jatkunut pitkään öinen eroahdistus: se väsyttää vanhempia, mutta oma linjani on, että silloin annan nukkua kainalossa. Nyt on helpottamisen merkkejä ilmassa.

Kukaan ei jaksa olla jatkuvasti iloinen ja toki perheen ilmapiirikin vaikuttaa. Jos vanhemmat ovat väsyneita ja myös kiukkuisia, tarttuu se lapseenkin. Silloin olisi tärkeää saada pieni irrottautuminen arjesta! Tsemppiä!

 
TAAS saatiin näitä katkeria kotiäitejä valittamaan tähänkin ketjuun siitä, kuinka olemme vieneet vuosikkaamme päiväkotiin. Teillä valittajilla ei taida edes olla työpaikkaa mihin palata, siksikö syyllistätte ja haukutte meitä? Ap, jätetään nuo omaan arvoonsa.
 
Kyllä on työpaikka mihin palata, sinne ei vaan ole mikään kiire tässä elämän vaiheessa. Ja onhan täällä vastailleet samaa kokeneetkin erilaisista näkökulmista. Tuo vaihe tulee ilmeisesti vaan kestää, ja antaa lapselle iltaisin mahdollisimman paljon sylihoitoa.
 
Jos muistettaisiin olla arvostelematta toisten päätöksiä ja kerrotaan omista kokemuksista liikaa yleistämättä, niin pysyisi sopu yllä.

Meillä poika oli 11kk iässä kuukauden päivähoidossa kaksi päivää viikossa ja yöt menivät tosi rikkonaisiksi. Selvää eroahdistusta meillä havaittavissa.
 
Kuulostaa aika tutulle. Tosi monelta äidiltä olen kuullut, että siinä reilun 1 vuoden iässä alkaa yöt olla vaikeita. Meillä oli kanssa ihan sama. Ehkä se sitten on sitä eroahdistusta? Mä itse käyn töissä iltaisin ja viikonloppuisin ja lapsi on kotona päivisin minun ja töissä ollessani isän kanssa.

Yöt oli sellaisia, että aamuyöstä herättiin, eikä millään nukahdettu uudestaan. Välillä haluttiin syliin, välillä riitti, että istui vieressä. Siinä sitten kökittiin ja odotettiin, että lapsi nukahtaa. Kun hengitys oli tasaista, yritettiin hiipiä takaisin omaan huoneeseen ja sänkyyn. Viimeistään oven raossa oltaessa kuului sängystä kuitenkin "äää!" ja sama alusta... Lopulta väsyttiin ja otettiin lapsi saman tien viereen niin saatiin itsekin nukkua. Sitten väsyttiin siihen, että ei saanut itse kunnolla nukuttua ja muutenkaan ei haluttu totuttaa lasta vieressä nukkumiseen. Otettiin joka toinen yö -periaatteella ja valvottiin vieressä, kunnes lapsi nukahti. Jonkun kerran otin syliin, mutta yleisesti en, koska sitä vaikeampi oli sitten laittaa takasin. Itku saattoi olla kovaa ja raastavaa, mutta meni nopeasti ohi. Silitin kuitenkin ja juttelin rauhoittavasti koko ajan (niin, yöllä ei saisi puhua...) Se auttaa kyllä tosi paljon, kun tietää saavansa ainakin seuraavana yönä nukkua. Meillä ei kestänyt montaa yötä, kun lapsi alkoi nukkua kokonaisia öitä.

Rasittavaa se oli, etenkin kun samaan kauteen kuului juuri noi "itse"-asiat, missään ei saanut auttaa. Ja ruokaa oli joka puolella, jokainen vaipanvaihto, käsienpesu, hampaiden pesusta puhumattakaan oli yhtä taistelua. Välillä sain juksattua lapsen pesemään kätensä kun sanoin "osaatko sä ITSE pestä kädet?". Heti meni kädet hanan alle. :) Mutta pikkuhiljaa nuokin helpottui, nyt vaan odotellaan sitä "oikeaa" uhmaa... Poskihampaat tuli kyllä kanssa tossa samassa syssyssä, ja varmasti oli osasyynä, ainakin sellaseen yleiseen tyytymättömyyteen.

Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle! Joskus helpottaa muistaa, että kaikki vaikeudet on vaan vaiheita.
 
Mullekin tuli mieleen sellainen asia, että alkoivatko oireet samaan aikaan töihin menon kanssa? Kuulostaa siltä, että lapsesi voisi protestoida yht´äkkistä muutosta.

Itse olen ajatellut, että pyrin aloittamaan lapsen päivähoidon osa-aikaisena jo ennen loman lopettamista. Ystäväni on päiväkodissa töissä, ja sanoi, että lapsen sopeutumista helpottaa, kun ensin päiväkodissa vieraillaan tunti-pari vanhemman seurassa, sitten ilman vanhempia ja lopuksi vasta täyspäiväisesti ilman vanhempaa. Näin kuulemma sopeutuminen tapahtuu pehmeimmin. Päiväkoti rutiineineen on jo tuttu juttu, jolloin ero on helpompi kestää.

AP:n tilanteessa tämä on tietysti jo myöhäistä, mutta vinkiksi kaikille, jolla sama tilanne on vielä edessä. Kannattaa ainakin tiedustella tälläisen vaihtoehdon mahdollisuutta. Ei sitä tiedä, vaikka onnistuisikin :)

AP:n tilanteeseen vielä: varmaan kaikki terveysasiat kannattaa tarkastaa, mutta luulisi että vaivat piinaisivat lasta myös päivähoidossa, jossa kuitenkin kertomasi mukaan lapsi pärjää tosi kivasti.
 
En nyt puutu sen tarkemmin ap:n ongelmaan, mutta ei kai lasten tarvitse olla 24/7 iloisia ja helppoja ja hyväntuulisia. Ethän sinäkään ole????! Ei kukaan ihminen ole kone, vaan on erilaisia kausia. Lapsien elämässä vielä tapahtuu niin paljon ja hermosto kehittyy jne, joten ei ihme, jos välillä on lapsella vähän rankkaa. Aikuisen tehtävänä silloin on olla se aikuinen ja antaa lapsen raivota, uhmata ja olla pahantuulinen.
 
Kai se nyt kuitenkin on ihan luonnollista, että äiti huolestuu, jos lapsessa tapahtuu nopea ja radikaali muutos, joka tuntuu pysyvältä. Liikaa ei tietysti kannata stressata, mutta vanhempi on ainoa joka voi lasta auttaa, jos kyse on jostain vakavammasta kuin yhdestä huonosta päivästä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa