Neuvoton
Neuvokaa, kertokaa kokemuksia tai mielipiteitä, olen ihan neuvoton.
Meillä tyttö 1.2 v nukkuminen yhtä farssia nykyään. Ennen nukahtanut melko helposti omaan sänkyynsä, siirrettiin hänet omaan huoneeseen 6kk:n ikäisenä, jollon lopetti yösyömiset. Sen jälkeen nukuimme koko perhe paljon paremmin. Mutta nyt häntä ei saa jäämään omaan sänkyynsä millään. Ei päivällä eikä illalla, saati yöllä. Olemme nukuttaneet hänet nyt viereen josta joskus hyvällä tuurilla saamme hänet kannettua sänkyyn heräämättä. Useimmiten vaikka nukutan syliin ja hän on täydessä unessa, hän herää välittömästi kun lasken pinnasänkyyn. Huudosta ei tule loppua, hän vaan seisoo sängyssään ja tutti lentää pitkin lattiaa jne..Olen lohduttanut, ottanut syliin ja pitänyt hyvänä ja samaten isä, mikään ei auta. Kun hän viimein joskus nukahtaa, herää hän yöllä taas täyteen huutoon josta ei tule loppua ennen kuin otamme hänet meidän väliin. En millään raski antaa huutaa yöllä sängyssään, kokeiltiin viimeeksi viikonloppuna ja 35 minuutin huudon jälkeen haettiin väliin. Ennen hän heräsi aamullakin sängystään hyväntuulisena ja höpötteli omiaan, nykyään aina itkuun. Iltaisin saattaa tähän nukuttamisrumbaan mennä kaksikin tuntia ja olemme jo ihan poikki itsekin ja sitten vaan odotellaan koska herää taas yöllä eikä osata nukkua kunnolla. Hampaita tulee, poskihampaitakin jo useampi, muuten terve tyttö, ei allergioita tms. Päivisin hyväntuulinen ja iloinen, eli en usko että korvissa tms. olisi mitään. Jos vastaavia kokemuksia, otan mielelläni hyviä neuvoja vastaan!