1 v 5 kk raivokohtaukset

Onko muilla kokemusta näin nuoren raivokohtauksista. Paljon tietoa löytyy noista yli kaksi vuotiaiden raivareista, mutta meillä näitä tullut n. vuoden ikäisestä saakka.

Eli huutaa aivan mielipuolisesti, potkii ja repii, mutta sylissä pitää silti olla. Yritetty antaa itse rauhoittua olemalla vain lähellä, pidetty tiukasti sylissä, mutta siltikin raivari kestää aikansa. Mitään suurta syytä en ole näihin keksinyt eli saattavat alkaa aivan pienestä kiukusta kun jokin asia ei mene mieleisellä tavalla.

Onko siis kenelläkään näin pientä uhmaajaa ja hyviä neuvoja :)
 
Meillä on alkanut olla samanlaista. Alkoi "kevyemmällä" kitinällä ja nykyisin kieltäminen tai muu tahdon rajoittaminen saa aikaan kunnon raivarin. Sylissä rimpuilee, mutta maassakaan ei ole hyvä... Ja tätä useita kertoja päivässä. Tyttö 1,5v.
 
No meillä tyttö 1v ja on alkanut temperamentti näkyä ja kuulua! jos on hirveän väsynyt ja/tai joku asia ei miellytä, niin tyttö on ihan hetkessä sellaisessa raivoitkun tilassa että naama alkaa sinertää kun ei itkiessä muista hengittää... ja vääntelee ja kääntelee itseään niin ettei sylissä pysy ja takaisin pyrkii heti. Meillä tutti vain unituttina ollut kun ei ole ikinä oikein tuttiin oppinut muuten, nyt jos tällaisessa tilanteessa tuttia tarjoaa niin tyttö suuttuu entistä enemmän. Tällainen tilanne on sinänsä hankala kasvatusmielessä, koska hänet on heti otettava syliin ja pyrittävä rauhoittamaan pian, sillä happihan häneltä loppuisi jos jättäisi siihen raivoamaan ihan yksin. Isänsä oli kuulemma pienenä samanlainen ja lääkäri oli todennut että jotkut lapset "sydämistyvät" niin kovasti/helposti että menevät tällaiseen raivon tilaan.... olen ollut vähän ihmeissäni myös koska ajattelin että eihän tällaiset uhmajutut tule vielä pitkään aikaan :whistle: No mutta anopin sanoin... pitäähän lapsella omaa tahtoa olla :D
 
neuvolasta kuultua
Meillä neuvolan täti sanoi, että kahden vuoden uhma voi alkaa jo puolitoista vuotiaana. Meidän neidillä alkoi raivarit vuosi ja viisi kuukautta vanhana. Tutun kuuloista menoa. Neuvolan täti kertoi tämän meille jo ennakkoon, ettemme sitten ylläty. Sanoi, että on sen verran tempperamenttinen lapsi, että näin meille todennäköisesti käy.

 
Mae
Meillä on 1v2kk ikäinen poika ja nyt on kuukauden päivät tullu älyttömiä raivareita. Potkii ja kirkuu kaarell, hakkaa päällä minua ja kädellä pöytää (jos ei ole pöytää niin sitten lyö minua). Maassa sitten lyö pään lattiaan ja kirkuu ja sätkii. Että kyllä löytyy muitakin ;) Paljon jaksamisia kaikille :flower:
 

Yhteistyössä