1. Juntti 2. Juntimpi 3. Donald Trump. Voi kiesus sentään tuota moukkaa 😖

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Lippalakki herätti välittömässä soraääniä sosiaalisessa mediassa. Presidentin pukeutumista kritisoi muun muassa republikaanipuolueen kansallisen komitean (RNC) entinen puheenjohtaja Michael Steele.

– Tällä tollolla ei ole mitään käsitystä arvokkuudesta tai tilanteen arvostamisesta, hän kirjoitti sosiaalisessa mediassa.

– Ota se hemmetin hattu päästäsi, viesti jatkui.

Fox esitti vanhaa kuvaa Trumpista ilman hattua​

Yhdysvaltalainen Fox News -kanava esitti viikonloppuna lähetyksissään videomateriaalia jonka väitettiin olevan lauantain seremoniasta.

Kuva ei kuitenkaan ollut lauantailta, vaan vastaavanlaisesta, joulukuussa 2025 pidetystä kunniaseremoniasta – jossa Trump oli ilman hattua.

Kriitikot syyttivätFox Newsia siitä, että kanava yritti suojella Trumpia kritiikiltä.
 
Mut sillehän ap ei voi mitään muuta kuin kiukutella kuin pieni lapsi vuodesta toiseen.
😄
Kiukutteleeko myös esimerkiksi Steele, YLE, tai kiukuttelenko minä kun kun julkaisen uutisen miehestä jolla ei ole minkäänlaista tilannetajua missään, esim vainajienkunnioitusta vaativassa tilanteessa?

”Lippalakki herätti välittömässä soraääniä sosiaalisessa mediassa. Presidentin pukeutumista kritisoi muun muassa republikaanipuolueen kansallisen komitean (RNC) entinen puheenjohtaja Michael Steele.

– Tällä tollolla ei ole mitään käsitystä arvokkuudesta tai tilanteen arvostamisesta, hän kirjoitti.

– Ota se hemmetin hattu päästäsi, viesti jatkui.”
 
Kiukutteleeko myös esimerkiksi Steele, YLE, tai kiukuttelenko minä kun kun julkaisen uutisen miehestä jolla ei ole minkäänlaista tilannetajua missään, esim vainajienkunnioitusta vaativassa tilanteessa?

”Lippalakki herätti välittömässä soraääniä sosiaalisessa mediassa. Presidentin pukeutumista kritisoi muun muassa republikaanipuolueen kansallisen komitean (RNC) entinen puheenjohtaja Michael Steele.

– Tällä tollolla ei ole mitään käsitystä arvokkuudesta tai tilanteen arvostamisesta, hän kirjoitti.

– Ota se hemmetin hattu päästäsi, viesti jatkui.”

👍
 
Bunte-lehden mukaan presidentti viittasi puheessaan edesmenneiden kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin pitkään avioliittoon, joka kesti lähes 73 vuotta.

Se on ennätys, jota emme tule saavuttamaan kultaseni. Olen pahoillani, mutta se ei vain tule menemään niin, presidentti sanoi lehden mukaan.

– Meillä tulee menemään hyvin, mutta ei niin hyvin.


PRESIDENTIN käytös aiheutti hämmennystä myös toisessa tilaisuudessa.


Kuninkaalliset ja presidenttipari olivat edustamassa Washingtonissa, josta lähetettiin myös suoraa lähetystä. Kättelyn jälkeen näkyi, miten presidentti asetti kätensä vaimonsa selälle ja sen jälkeen pakaralle tärkeässä edustustilaisuudessa.



 
Ei koira pääse ”karvoistaan” eli vanhoista tavoistaan. Playboy on aina pelimies ja härskit eleet ovat ja pysyvät. Sama juttu tämän palstan miesoletettujen kanssa. Yhtäkään siistiä ja asiallista viestiä he eivät kykene saamaan aikaan millään ilveellä.
AI-yhteenveto
Ei koira karvoistaan pääse" (tai usein "ei seepra raidoistaan pääse") tarkoittaa, että ihminen ei pääse eroon luonteestaan, tavoistaan tai taustastaan. Sanonta korostaa, että perimmäistä olemusta on vaikea tai mahdoton muuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Se on synonyymi ajatukselle, ettei ihminen muutu miksikään. [1]
Sananlaskun alkuperä on luultavasti vertauskuvallinen, ja se korostaa seuraavia asioita:
  • Luonne pysyy: Ihmisen perusluonne, hyvät tai huonot tavat, säilyvät läpi elämän.
  • Tausta vaikuttaa: Menneisyys ja lähtökohdat kulkevat mukana.
  • Uudistumisen vaikeus: Vaikka tapoja yrittäisi peittää, ne tulevat lopulta esiin.
Sananlasku on usein käytössä, kun joku toimii odotetulla, joskus negatiivisellakin tavalla, vahvistaen ennakkoasenteet.
 

Yhteistyössä