Neuleosaajat- osaisitteko neuvoa? Onko neuletekniikkaa jolla raidallinen neule olisi samannäköinen kummaltakin puolelta, eli langanvaihdot eivät näkyisi nurjallakaan puolella?
Meillä 7 v alkoi eilen päivällä valittaa pahoinvointia ja oli selvästi tosi huono olo. Lepäsi huoneessa, halusi pimeää ja hiljaista. Alkoi myös oksentamaan n kerran tunnissa, lopulta pelkkää keltaista sappinestettä (?). Puolen yön tienoilla lakkasi oksentelu ja nukkui aamuun asti. Aamulla...
Olen kolmatta päivää kipeänä. Ensin nousi kova kuume, yli 39, ja olin jnkverran pahoinvoiva. Ei kuitenkaan oksennus. Tokana päivänä kuume jatkui korkeana ja alkoi ripuli. N 8 kertaa sain juosta eilen, sitten ei illalla enää. Tnään on edelleen kuume, vähän matalampi. Mikä tauti tämä voi olla ja...
Olen aina ollut hoikka, ei juuri muotoja. Pätee edelleen, paitsi vyötärölle on hiipinyt läskiä.
Käsittääkseni juuri vyötärörasva on terveydelle haitallista, eikä kyllä myöskään kivan näköistä..
Mitä elämäntapa/syöntimuutoksia kannattaisi koittaa jotta saisi tuota peladtusrengasta pienemmäksi?
Minulla on pojan kanssa pari tuntia luppoaikaa Helsingin keskustassa iltapäivällä. Mitä lapsia kiinnostavaa voisimme tehdä tai nähdä? Kyseessä on 6,5 v poika, "kaikesta" kiinnostunut :)
Siinä se kysymys jo olikin, eli voiko samaan maahan istuttaa perunaa kahtena vuonna peräkkäin? Vai tuleeko perunatauteja tms?
Jos täytyy vaihdella, kuinka monta vuotta pitää olla väliä? Ja mikä/mitkä kasvit olisivat hyviä vuorottelijoita? Ko. maassa peruna viihtyi viime vuonna hyvin, joten...
Tänään on taas sellainen päivä, että argh. Olen itse ollut kipeänä useamman päivän, sellaisessa kunnossa etten ole pystynyt syömään, nousemaan sängystä ym. Tänään sitten nousin ja jouduin toteamaan, että ellen itse tee, ei tee kukaan. Kaikki hujan-hajan, tiskit sentään onnistuttu laittamaan...
Hei kaikki Refluksilasten vanhemmat! Refluksilapset ry on juuri
yhdistysrekisteriin hyväksytty, vanhempien perustama yhdistys jonka
tarkoituksena on levittää tietoa lasten refluksista ja tarjota mahdollisuuksia
vertaistukeen. Yhdistyksen ensimmäinen tapahtuma on vertaistuki- ja...
Hei!
Yahoon Refluksilapset-listalla on aika ajoin keskusteltu siitä, miten monen refluksilapsen taival on turhan kivikkoinen, kun diagnoosit viivästyvät, hoito takkuilee tms. On ollut puhetta, että refluksilapset tarvitsisivat oman yhdistyksen joka välittäisi tietoa lasten refluksista...
6kk vauvallemme löytyi Almironin ja Pepti-Juniorin kautta maidoksi Neocate. Nettikeskustelujen perusteella vaikuttaisi, että Neocatea juovat lapset ovat poikkeuksetta laaja-alaisesti allergisia. No, tiedämme jo että vauva on allerginen maidolle ja kotimaisille viljoille, mutta kiinteitä ei ole...