Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Möksöö

  1. M

    Tammikuiset 2024

    Mä liityn kanssa mukaan, plussasin kaksi viikkoa sitten. Nyt olisi menkoista laskettuna 5+5 mutta luulen oviksen olleen melkeen viikon tavallista aiemmin. Oireitakin on vaikka muille jakaa ja alkoivat monta päivää ennen kun tein testin. Tän viikon oon jo oksennellut, lisäksi 24/7 pahoinvointi...
  2. M

    Kesäkuiset 2021

    Mulla oli heti plussaamisen jölkeen muutaman päivän ajan etovaa oloa eikä ruoka maistunut oikein lainkaan. Ja kamalimpana juttuna kahvi maistui aivan järkyttövälle :D Nopeasti kuitenkin ohittui ja nyt tulee satunnaisesti lievää pahoinvointia, jos edellisestä ruokailusta on ehtinyt venähtämään...
  3. M

    Kesäkuiset 2021

    Mäkin hyppään ketjuun mukaan ☺ Meillä menossa kolmas yrityskierto, jonka suhteen olin jo ihan luovuttanu. Hätähousuna tein ekan herkän testin lauantaina rv3+3, se oli nega. En meinannut enää testata vaan alkaa suoraan odottamaan seuraavaa yritystä. Eilen kuitenkin aloin kuulostelemaan...

Yhteistyössä