Hakutulokset

  1. Luomumilkki

    Kesäkuun kullanmurut , se on meidän kuukausi <3

    Tuntuu ihan käsittämättömältä, että tänään on kesäkuun ensimmäinen päivä!! :) Ikävä tätä masua toisaalta tulee, mutta toisaalta odotan vauvan syntymää kuin kuuta nousevaa.
  2. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** MAALISKUUSSA

    Harhaanjohtaja, voimia sinne sairaalaan ja toivotaan, että vielä ainakin vähän aikaa Eemeli siellä masussa pysyisi.
  3. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** MAALISKUUSSA

    Täällä edelleen varrotaan sitä kakkaa, mutta onneksi lapsi on kuitenkin rauhoittunut. Melkoisia paukkuja kyllä tulee, mutta itse asiaan ei tunnuta pääsevän. Kiitoksia Tinsku, Kurkkunaamio, Canwen ja Minimamma vinkeistä. Kaikki on luettu ja kiitollisuudella otettu vastaan ja varmasti tullaan...
  4. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** MAALISKUUSSA

    IIna ja Jessi, Voi kun suostuisikin ottamaan noita soseita tai jugurttia, mutta nyt on joku nirsoilukausi päällä ja tuntuu ettei oikein mikään kelpaa. Maitohappobakteereita meillä syödään kyllä, mutta silti ollaan ajauduttu tällaiseen hankalaan tilanteeseen. No, onneksi poika suostui syömään...
  5. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** MAALISKUUSSA

    Nyt on epätoivo! Onko kellään antaa vinkkiä siihen, miten tuollaisen parivuotiaan suolen saisi toimimaan? Poika on tuskainen ja itkuinen ja kovasti yrittää, mutta ei vaan saa kakkaa tulemaan. Levolacia annettu ja vettä koitettu juottaa. Ongelma on varmasti osin siinä, että kovasti nirsoilee...
  6. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** MAALISKUUSSA

    Tinsku86, mä kärsin kanssa levottomista jaloista öisin, kun esikoista odotin. Tuska oli niin paha, ettei oikein pystynyt nukkumaan ja teki mieli vaan lähteä juoksemaan keskellä yötä. Lääkäri määräsi verikokeisiin ja sieltä paljastui joku alhainen arvo, joka korjattiin raudan syömisellä. Lisäksi...
  7. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Kurkkunaamio, piti vielä se sanoa, että sitä vihreää teetä ajattelin tuon dokkarin katsomisen jälkeen opetella juomaan sitten, kun Tiitiäinen on syntynyt. Mistäköhän aloittelijan kannattaisi aloittaa? Onko niitä vähän miedomman makuisia olemassakaan? Muistelen, että se vihreä tee mitä olen...
  8. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Kurkkunaamio, kopioin sulle ja tietty muillekin tiedoksi seuraavan tekstinpätkän Minityylin nettisivuilta. Lasinen juomapullo: Ominaisuudet ja edut ? Eivät sisällä bisfenoli A:ta, ftalaatteja, PVC:tä tai polykarbonaattia ? Silikonisuojassa ei ole muovia ja se on 100% myrkytön ...
  9. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Hei, Tämä dokumentti oli tosi mielenkiintoinen ja etenkin sen loppupuoliskolla tulee juttua, joka meitä kaikkia odottajia todennäköisesti kiinnostaa. Suosittelen kaikkia katsomaan! Prisma: Ravinto ja geenit | Toista | Yle Areena | yle.fi Sen ainakin päätin, että jos meillä...
  10. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Minimamma, kiitos kirjoituksestasi ja voimia teidän pojalle tulevia haasteita ajatellen.. :heart: Kyllähän sitä tässä vaiheessa, kun ei vielä oikein tiedä mistään mitään, on aika sekavat fiilikset. Lähinnä yritän vain pitää itseni rauhallisena ja uskoa siihen, että kaikki menee hyvin ja että...
  11. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Tintsu-86, meillä on nimiä pohdittu paljonkin, mutta täyteen yhteisymmärrykseen ei olla vielä päästy.. Onneksi tässä on vielä aikaa soutaa ja huovata sen asian kanssa.. Mut sit, meillä oli tänään se rakenneultra ja siinä paljastui, että sikiöllä on ryhmihäiriöitä.:| Mua kävi ahdistamaan aika...
  12. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Jessi75, tarkennan vielä sen verran, että en siis ole loukkaantunut mistään, mutta ymmärrän jos joku on saattanut asian vatvomista ihmetellä. Voi olla, että luen itse näitä tekstejä kuin piru raamattua, mut toivottavasti en sentään.. :p Niinhän se vaan on, että kirjoitetun tekstin voi ymmärtää...
  13. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    MeMaMi, mä pyysin neuvolasta raskausdiabetes ruokavalio-ohjeet, koska yritän kans kovasti torjua liikaa painonnousua, mut syödä kuitenkin hyvin ja terveellisesti. Voin kyllä uskoa, että jos koko raskausajan orjallisesti noudattaisi noita ohjeita, niin painonnousu pysyisi hallinnassa. Jotenkin...
  14. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Jessi75, muista nyt kuitenkin se, että vaikka kaikista asioista voikin keskustella, niin se tyyli millä asia esitetään voi jotakuta loukata. Itse todellakin kannatan sitä, että asiat voi kirjoittaa suoraan niin kuin ajattelee, koska kaikkia ei aina voi kuitenkaan miellyttää. Silti tulee vaan...
  15. Luomumilkki

    ** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

    Hei kaikille ja tervetuloa RaceORama. Kieltämättä on itselläkin vähän pistänyt silmään se, että heti alkoi spekulointi siitä, milloin Kelaan voi aikaisintaan paperit jättää ja milloin pakkauksen aikaisintaan voi saada, kun RaceORama pakkauksestaan kertoi. Hyvänen aika, jos joku on sattunut...
  16. Luomumilkki

    !! **** kesäkuun kullanmurut 2011 - tammikuussa <3**** !!

    Täällä olis kans poksahtelun aika, 20+0.. =) Luomumilkki ja Tiitiäinen
  17. Luomumilkki

    !! **** kesäkuun kullanmurut 2011 - tammikuussa <3**** !!

    Mun mielestä Riksumilla on kans oikeus sanoa mielipiteensä siinä missä muillakin. Mielipiteitähän on niin paljon kuin ihmisiäkin, eikä se tarkoita sitä, että jonkun toisen mielipide olis toista parempi tai pahempi. Sannikki, toi pornoasia selvästi vaivaa sua kovasti. Selvähän se, että jos...
  18. Luomumilkki

    !! **** kesäkuun kullanmurut 2011 - tammikuussa <3**** !!

    Mulla on kans sellainen käsitys, että kela julkistaa uuden äitiyspakkauksen siellä huhtikuun puolivälin lapsimessuilla. Näin on viime vuosina ilmeisesti toimittu. Toki, jos jostain syystä viime vuoden pakkaus jaettaisiin loppuun ennen tätä ajankohtaa, niin aikaistanevat julkistamista...
  19. Luomumilkki

    !! **** kesäkuun kullanmurut 2011 - tammikuussa <3**** !!

    Minimamma, siis toihan on hienoa, jos alle satasella pääsee 4D-ultraan! Onkohan näissä paikkakuntakohtaisia eroja? Täällä Lappeenrannassa sanoivat yksityiseltä lääkäriasemalta, että siitä 4D:stä ei saa mitään kelan korvauksia. Hinta pyöri jossain 250 euron tienoilla. Aikaisemmin on kuulemma...
  20. Luomumilkki

    !! **** kesäkuun kullanmurut 2011 - tammikuussa <3**** !!

    Pyyter-2, meillä onkin näköjään peräkkäisinä päivinä rakenneultrat. Mulla on nimittäin silloin maanantaina 7.2 ja ei kyllä malttais millään odottaa. Aion tiedustella sukupuolta, jos siitä jotain selvää saisi. Täytyy toivoa et sattuis joku kiva kätilö tekemään sen ultran, koska esikoisen kanssa...

Yhteistyössä