Hakutulokset

  1. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Kyllä nämä piinapäivät, ja etenkin loppupäivät niissä, tuntuvat ehdottomasti olevan koko hoidon vaikein osuus! Muutamaan päivään en ole pystynyt enää mitään muuta ajattelemaan. Torstaina kirjoittelin menkkamaisista alavatsatuntemuksista, mutta ne loppuivat aika pian, eikä oikein mitään kipuja...
  2. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Vähän alkaa olla sellaiset tunnelmat, että itsekin tulen pian ilmoittamaan negatiivisen tuloksen selviämisestä. Nyt pp 9, ja illan aikana alavatsalla ja selässä alkanut tuntua tuttua kipua, jollaista aina vähän ennen kuukautisten alkua. Joillain tietysti samanlaisia oireita myös alkaraskaudesta...
  3. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Minulla virallinen testipäivä 12.9, mutta tuskin jaksan sinne asti odottaa. Nyt kun siirrosta on kulunut melkein viikko, alkaa pelko tulevasta pettymyksestä nousta pintaan. Vaikea uskoa, että ensimmäinen ivf onnistuisi, varsinkin kun molemmat alkiot olivat aika heikkolaatuisia...
  4. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Lämpimät onnitteluni, Kristanna! Aivan uskomaton tunne varmaan, kun hoidot viimein tuottavat tulosta. Toivottavasti pikkuiset/pikkuinen pysyvät loppuun saakka mukana. Minulla pp 4, ja olen taas kiinnostunut siitä, minkä laatuisilla ja monisoluisilla alkioilla plussasit? Onnea!
  5. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Lämpimät onnittelut! Minkä laatuisia ja monisoluisia siirretyt alkiosi olivat?
  6. S

    Lugeista viiltävää/repivää alavatsakipua?

    Onko muilla tällaista kokemusta, vai johtuuko vielä muista hormoneista/puktiosta/alkioidensiirrosta? Minulla on nyt pp 3, ja eilisiltana oli kolmisen tuntia todella kovaa alavatsakipua. Oli vaikea kävellä ja vuoteella maatessakin oli paha olla. Mieli tietysti herättelee toiveita...
  7. S

    KALINKA-71!

    Yksityisviesti hoidoista!
  8. S

    Onko kukaan raskautunut 3-luokan neljäsoluisilla alkioilla?

    Ensimmäinen IVF-kierros siis menossa, ja maanantaina saatiin talteen 12 munasolua. Olen nuori, ja kaiken piti olla munasolujen osalta kunnossa. Tiistaina hedelmöittyneitä munasoluja oli 8, mikä on ihan hyvä tulos. Eilen menin alkionsiirtoon odottaen, että saan vähintäänkin hyvälaatuiset...
  9. S

    Pregnylin pistäminen - apuja!

    Sairaanhoitaja olen, juu. Olo helpottui heti kun kerroit, että ihan oikeasti ampulli sisältää ainetta enemmän kuin pitäisi. Kai olen sitten oikean määrän pistänyt... En tiedä, kuvittelenko vain, mutta ensimmäisestä Gonalista on 15 tuntia, ja päätä on särkenyt vähän koko aamun. Päänsärky...
  10. S

    Pregnylin pistäminen - apuja!

    Älä huoli! On vaikea uskoa, että olisit onnistunut saamaan neulasta läpi edes mikroskooppista sirua. Mutta JOS jollain ihmeellä näin olisi käynyt, tämä mikroskooppinen siru jäisi luultavasti rasvakudokseesi. Oli miten oli, voit ihan varmasti olla levollisin mielin tämän lasiasian suhteen...
  11. S

    Poltatteko?

    Luin aikoinaan jonkun vauvalehden artikkelista, että jos polttaa askin päivässä, huononee raskaaksitulomahdollisuus 50%:lla. Kysyin tästä vuosia sitten gynekologiltani - en tosin vielä ollut hoidoissa tuolloin - ja ihana gynekologini vastasi, että jos tuo pitäisi paikkaansa, olisi runsas...
  12. S

    KALINKA-71!

    Laitoin sinulle yksityisviestin itsellisten naisten hoitoihin liittyen.
  13. S

    Poltatteko?

    Olipa helpottavaa huomata tämä aloitus! Itsekin poltan, ja poden siitä kamalaa syyllisyyttä. Välillä mietin, että mitä jos tupakointi onkin syy siihen, etteivät hoidot onnistu (5 inseminaatiota takana, IVF parin viikon kuluttua), mutta toisaalta: vahinkoraskauksia tuntuu tulevan jatkuvalle...
  14. S

    2 IVF elo/syyskuu

    Jarruhormonihoito on nyt takana, keskiviikkona menen lääkäriin ja pistoshoidot alkavat - en tiedä tarkemmin, millä lääkkeillä. ensimmäinen IVF-kierros nyt siis menossa. Millaisia sivuoireita teille on näistä pistoshormoneista tullut, ja miten pian pistelyn jälkeen ne ovat alkaneet?
  15. S

    IVF-hoitojen aloitus ehkäisypillereillä nenäsumutteen sijasta?

    Kuulemma ainakin Tampereen AVA-klinikalla käytetään "jarruhoitona" ihan tavallisia ehkäisypillereitä. Onko kellään tästä kokemusta? Riittikö kolmen viikon hoito vai kestääkö jarrutteluvaihe silloin kauemmin?

Yhteistyössä