Hakutulokset

  1. L

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    Heippa ihanat. Jos jonkun viesti fb-ryhmään lisäämisestä on livahtanut ohi silmien laittakaa uusiksi! Lisään tänään monta uutta jäsentä fb-ryhmään. Suuret pahoittelut radiohiljaisuudesta, minulle tuli isompi työproggis kuin aluksi arvasin ja olen ollut aika tiiviisti kaiken liikenevän ajan...
  2. L

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    @Hannah4 Kiitti tsempeistä. Tää pahoinvointi on ihan päivästä riippuvaista. Aamuisin yleensä melko pahana, mutta voi jatkua koko päivän/tulla myöhemmin päivällä ja jatkua iltaan saakka. Muutamana päivänä on ollut varmaan aika läjhellä hypermeesiä kun ei ole pystynyt oikeastaan mitään tekemään...
  3. L

    Maaliskuiset 2018 *syyskuussa*

    Nyt on tiedossa tosi tiukat pari viikkoa töiden kanssa. Lueskelen kyllä täällä, mutten tiedä miten paljon ehdin osallistua. Hengessä mukana kyllä koko ajan! Voi vitsi että onkin muuten tekemistä, että työt sa ajallaan valmiiksi tämän pahoinvoinnin kanssa. Mutta kaitpa se huonovointisuus kertoo...
  4. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Heippa kaikille. Töiden suhteen ihan järkky kiire enkä oikein ehdi kuin täällä nopeasti lueskella teidän kuulumisia. Illat kuluvatkin perheen kanssa ja usein olen ihan poikki kun saan lapset nukkumaan. Fb-ryhmään pääsee kun laittaa täällä yksityisviestiä. Jos olen koneella, saan lisättyä...
  5. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Huh, täällä minä ja kuopus kaameassa flunssassa. Korvia ja lihaksia särkee, kova nuha ja vähän kuumettakin. Pari päivää mennyt tiiviisti pikkuista lohdutellen ja itse toipuillen. Onneksi vauva on hyvässä turvassa tartunnoilta. :D Pahoinvointi on ehkä hieman hellittänyt mikä olisi todella...
  6. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Huomenta kaikki. Olen perustanut ryhmän kaikille täällä kirjoittaville. Laittakaa viesti minulle kaksplyssaan jossa lukee nimi, kuvaus profiilikuvasta ja laitan kaveripyynnön, jotta saan lisättyä ryhmään. :) Np-ultran jälkeen on hyvä liittyä jotta pysyy jutuissa mukana, mutta jos joku haluaa...
  7. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    @anni00 Jää ihmeessä. Varmasti joku kiitenkin syntyy jo helmikuussa ja sokerina pohjalla joku saa nyyttinsä vasta huhtikuussa. Ei oo nöpönuukaa. :)
  8. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    @Cleffa ehditkö jo perustaa ryhmän? Perustan nyt illalla tai huomenaamulla jos et. Meillä siis hyviä uutisia np-ultrasta. Pieni piti oikein liikuntanäytöksen ja vilkutteli. Kaikki vaikuttaa normaalilta ja hyvältä. Laskettu aika ei muuttunut, vaan on edelleen 1.3. Mies viekin tästä elokuviin...
  9. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Voi Siruliina, olen tosi pahoillani puolestanne. :( @Meora ai että pistää vihaksi sun puolesta! Ihan asiatonta ja vielä nuo verikokeiden myöhästelyt... Minulta muistaakseni otettiin kuopuksen kohdalla osa verikokeesta myöhässä. Rv-aika on suositus, muttei vielä täysin myöhäistä. Lisäksi voisit...
  10. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Täällä ei oikein mitään kuulumisia. Np-ultran jälkeen tietää enemmän, nyt yrittää nauttia yhteisestä lomasta puolison kanssa ja olla odottamatta mitenkään erityisesti ultraa, koska se taas tarkoittaa loman loppusuoraa enkä toisaalta haluaisi lomankaan loppuvan. Eturistiriita.
  11. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    @Hannah4 Ei silloin ennen niin hyvin pärjättykään. Myöhäisemmät keskenmenot ja kohtukuolemat olivat arkipäivää. :D Nykyään sitten onkin paljon varjellumpaa. Toisaalta ymmärrän mitä tarkoitat. Esim. Inkivääri on kiellettyjen listalla, koska ei ole tutkittu kunnolla, mutta Aasiassa syödään...
  12. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Kiva miten moni imettää vielä edellistä, ilmoittaudun joukkoon. :) Imetin tandeminakin, mutta raskauspahoinvoinnin ja jo unohtumassa olevan, ikäväntuntuisen imuotteen vuoksi, vieroitin 3 v esikoisen. Kuopus käy edelleen 3-5 kertaa vrk rinnalla. Pari päivää sitten oksensin aamun todella rajusti...
  13. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Kivasti tullut taas viestejä. :) Hyvä @Edith_87 että vuotelun syy selvisi eikä uhkaa pikkuista. Siruliinalle tsemppiä vuotelun kanssa. Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja ainakin sydän pompottaa. ❤ Täällä odotan hirveässä pissahädässä, että kello tulee kahdeksan ja voi tehdä pissanäytteen...
  14. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Paljon tsemppiä Siruliina. ❤❤❤ Täällä niukkaa verenvuotoa. Voi että pelottaa ja melkein kaksi viikkoa ultraan. :(
  15. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Kutsu ultraan on laitettu vasta viime viikolla, mutta soittelin varmuuden vuoksi ja sain jo tietooni ajan. Perjantaina 18.8. iltapäivällä. Kaksi viikkoa siis odoteltavaa. Jos kaikki on hyvin, perustan illalla ryhmän. Vai haluaako @Cleffa kiirehtiä? Minusta kaksi ylläpitäjää on hyvä idea, jos...
  16. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    @Cleffa Maanantaina selvittelen ultra-aikaa, se menee jotenkin hankalasti meidän kunnassa. Viimeksi piti soittaa erikseen lähete neuvolakäynnin lisäksi, mutten yhtään muista oliko se suoraan sairaalaan vai neuvolaan. Mutta pakko sen on pian olla kun nyt on rv 10+1 (sunnuntai!). ...jos on. En...
  17. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Heippa! Heti kun ultrassa on varmistuttu pienokaisesta perustan ryhmän! Te kaikki ihanat, jotka olette kirjoittaneet täällä, olette lämpimästi tervetulleita. :) Kohtu on nyt noussut niin, että sydämen syke taitaa selkeästi kuulua. ❤
  18. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Ehdotin tuolla aiemmin voivani perustaa ryhmän nt-ultran jälkeen jos meillä on pikkuinen matkassa, mutta se ei oikein herättänyt innostusta. Olen ehkä kuitenkin siis liian hiljainen ja taustalla. Joku kiinnostavampi ehkä saisi ihmiset innostumaan? :) Ryhmään saisi puolestani liittyä täällä...
  19. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Tajos perusti fb-ryhmän! Häneen yhteyttä. :) Mukaan pääsee 60 ensimmäistä kauneinta ja rohkeinta. :D Hitsi nyt mä muistelen, että pitiköhän itse soittaa se ultra-aika kuten verikokeisiinkin! Saattoi olla. No, pirauttelen maanantaina. :)
  20. L

    Maaliskuiset 2018 *elokuussa*

    Huomenna 10+0 ja neuvolan laskujen mukaan 10+3 eikä vieläkään kutsua np-ultraan. Ultra pitäisi ottaa kuitenkin viimeistään kahden ja puolen viikon päästä, että osuisi viimeistään 13+6. Neuvolassa käynnistäkin jo yli puolitoista viikkoa. Miten nopeasti teille muille on tullut kutsu neuvolakäynnin...

Yhteistyössä