Hakutulokset

  1. V

    Tammikuu 2015 :)

    Täällä alkoi eilen hirveät mahakrampit ja tänään vuoto, joten kesken taisi mennä tämä raskaus. No, onneksi nyt näin alkuun eikä sitten myöhemmin. Toivotan teille kaikille oikein onnellista odotusaikaa <3 :)
  2. V

    Tammikuu 2015 :)

    Täälläkin mielialat vaihtelee. Kuten myös edellisen raskauden alussa, niin nytkin olen välillä aivan kauhuissani, ja mietin että mitä hittoa on tullut tehtyä, ei me selvitä, voi kun voisi perua koko jutun jne. Ja sitten taas toisena hetkenä olen onneni kukkuloilla ja pää pilvissä. Silloin...
  3. V

    Tammikuu 2015 :)

    Tervetuloa uusille ja onnea plussasta!! :) Me ajateltiin pitää tätä uutista itsellämme ainakin nt-ultraan saakka, esikoisesta kerrottiin läheisimmille ihmisille jo rv 8 paikkeilla, ja "suurelle yleisölle" vasta rakenneultran jälkeen, toki osa näki vatsasta jo aiemmin, mutta aika pitkään se...
  4. V

    Tammikuu 2015 :)

    Mietin että varaiskos sitä tällä kertaa varhaisultraan aikaa vai ei, viime raskaudessa kävin rv 8 paikkeilla, kun mua vaivasi toispuoleiset aika kovatkin alavatsakivut muutaman päivän ajan ja pelkäsin, että jos onkin kohdun ulkopuolinen raskaus. Onneksi kohdussa näkyikin pienen pieni alkio jolla...
  5. V

    Tammikuu 2015 :)

    Oi lisää porukkaa :) Onnea plussasta ensbe, Klemmu ja annnu-! :) Taidan olla tulossa kipeäksi, en uskalla nyt panadolia kummempaa lääkettä syödä, jospa se ja kuuma mehu helpottaisi edes vähän.
  6. V

    Tammikuu 2015 :)

    Uskoisin, että alkushokin jälkeen teidän esikoinen on vaan onnellinen pikkusisaruksesta :) Meillä tosiaan eka vielä niin pieni että unohtaa varmasti nopeasti olleensa ainokainen :)
  7. V

    Tammikuu 2015 :)

    Tammivauva15 onko tämä tuleva lapsi teidän ensimmäinen? :) Mulla ei vielä mainittavia oireita paitsi että pissalla saa ravata jatkuvasti, muistelin että sama oli viimeksi. Etova olo ja väsymys tuli joskus rv 6 jälkeen, muuten selvisin aika lievillä oireilla alkuun, loppuraskaus olikin sitten...
  8. V

    Tammikuu 2015 :)

    Hei, päätin perustaa ketjun meille tuoreille plussaajille, ennenkuin varsinaista ryhmää aletaan kasaamaan :) Itsellä näillä näkymin laskettuaika 6.1.2015, plussasin vasta tänään. Kyseinen lapsi tulee olemaan toinen lapsemme, jos tämä raskaus päättyy hyvin niin ikäeroa esikoiseen tulee vain...

Yhteistyössä