Hyvä! Sinä ihan itse löysit koko puoluekirjon täyttävän rakenteellisen korruption.
No monenlaista henkilöä tuolla näkyy olevan.
Laitetaan lisää:
"Mandatumin johtajalla jätti-Hitas
Mandatumin yritysasiakkaista vastaava johtaja sekä johtoryhmän jäsen
Tarja Tyni omistaa 141,5-neliöisen Hitas-kuusion samasta taloyhtiöstä Fagerholmin kanssa.
Myös Tynin omistamassa jättiasunnossa on kaksi kerrosta, ja se sijaitsee kahdessa ylimmässä kerroksessa.
Julkisten tulo- ja verotietojen mukaan Tynin verotettavat tulot olivat yhteensä 4,8 miljoonaa euroa vuosina 2016–2024. Vuonna 2024 hänen tulonsa olivat 659 000 euroa. Ansiotuloja oli 597 000 euroa ja pääomatuloja 62 000 euroa.
Tynin osoitetiedot ovat salaiset, joten IL:n tiedossa ei ole, asuuko hän asunnossa itse.
Tynin puoliso toimii kuitenkin Hitas-yhtiön hallituksen puheenjohtajana.
Metson toimitusjohtaja kaksiossa
Pörssiyhtiö Metson toimitusjohtaja
Sami Takaluoma omistaa 62-neliöisen Hitas-kaksion vuonna 2012 valmistuneesta yhtiöstä Helsingin Arabiassa.
DVV:n mukaan Takaluoma asuu kyseisessä osoitteessa.
Takaluoma aloitti Metson toimitusjohtajana marraskuussa 2024. Sitä ennen hän johti Metson Palvelut-liiketoiminta-aluetta.
Takaluoma on istunut Metson johtoryhmässä vuodesta 2017.
örssiyhtiö LeadDeskin toimitusjohtaja
Olli Nokso-Koivisto omistaa 83-neliöisen Hitas-kolmion vuonna 1995 valmistuneesta yhtiöstä Helsingin Jätkäsaaressa, mutta ei asu siinä itse.
DVV:n mukaan Nokso-Koivisto asuu 110-neliöisessä neliössä Helsingin Kruununhaassa.
Hitas-kaksio ja miljoona-asunto
Pörssiyhtiö Hiabin (ent. Cargotec) talous- ja rahoitusjohtaja sekä johtoryhmän jäsen
Mikko Puolakka omistaa 60,5-neliöisen Hitas-kaksion vuonna 2001 valmistuneesta yhtiöstä Helsingin Herttoniemenrannassa, mutta ei asu siinä itse.
Postin ICT- ja digitalisaatiojohtaja
Petteri Naulapää omistaa 29-neliöisen Hitas-yksiön vuonna 2021 valmistuneesta yhtiöstä Helsingin Jätkäsaaressa, mutta ei asu siinä itse.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja
Juho Romakkaniemi omistaa 70,5-neliöisen Hitas-kolmion Helsingin Toukolassa, mutta asuu Digi- ja väestötietoviraston (DVV) mukaan 74-neliöisessä kolmiossa Helsingin Itä-Pasilassa.
Romakkaniemen verotettavat tulot olivat 329 000 euroa vuonna 2024.
Vuokraturvan toimitusjohtaja
Timo Metsola omistaa 51-neliöisen Hitas-kaksion Helsingin Herttoniemessä. Yhtiö on valmistunut vuonna 2003.
Metsolan osoitetiedot ovat salaiset, joten tiedossa ei ole, asuuko hän asunnossa itse.
Metsolan verotettavat tulot olivat 441 000 euroa vuonna 2024.
Hitas-asunnon omistajia ovat myös Suojelupoliisin päällikkö
Juha Martelius, Keskusrikospoliisin päällikkö
Robin Lardot ja Helsingin poliisilaitoksen entinen päällikkö
Lasse Aapio."