Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Joo ja on hölmöä, kun on jotenkin niin paljon tunteita, eikä itsekään oikein ymmärrä, et miten kaikki meni näin solmuun. Jotenkin ei tahdo heittää kaikkea hukkaan ja tuntuu, et tää kortti on katsottava, kun tuntuu niin oikeelta, mut samalla on jotenkin vaikeaa olla vaan yhteydessä.
Joskus pitää vain uskaltaa katsoa se viimeinen kortti, et saa itselleen rauhan.
 
Estot ja kiellot. Ystävälliset eleeni tulkittiin uhkaaviksi. Surullista.
Estin jokin aika sitten yhden naisen numeron, kun hän yhtäkkiä laittoi viestiä wa:iin. Kysyin tunnetaanko me. Hän vastasi "tinderistä". En ole vuosiin käyttänyt tinderiä, niin tuntui niin omituiselta, että blokkasin. Jälkeenpäin muistin, että olin varmaan chatannut hänen kanssaan siellä jotain, mutta se oli päättynyt siihen, että nainen ghostasi. Siitä oli ainakin kolme vuotta. Miksi hän yhtäkkiä laittoi viestiä? Miksi ei edes selittänyt kuka on ja miksi otti yhteyttä noin pitkän ajan jälkeen? Tuli vain olo, että hän on tosi outo. Ihmiset, älkää olko outoja. Pitää avoimesti sanoa heti mistä on kyse eikä pyrkiä omituisesti luikertelemaan toisen elämään tuolla tavalla. Sivusta
 
E..., jos kuitenkin eksyit tänne ennen kuin sain puhuttua sinulle kahden kesken, niin älä lue kovin paljoa pidemmälle, vaan tule keskustelemaan kanssani.

Toinen nelikirjaiminen, toivottavasti löydät sen mitä etsit, vaikka helppoa se ei varmasti tule olemaan. En tiedä jäitkö mieleeni yhtäläisyyksistä, vai surusta joka jutuistasi huokui.

T.
 
T. Naapuriin muutti hyvännäköinen herkkupeppuinen nuori nainen, jolla oli ibs. 24/7 kuului asuntooni kovaa ja pitkäkestoista rutinaa. Lorinaa ja plumsahduksia kuului vessasta. Ilmanvaihtokanavasta levisi asuntooni todella paha haju, joka poltti nenääni ja kirveli silmiäni.
 
E..., jos kuitenkin eksyit tänne ennen kuin sain puhuttua sinulle kahden kesken, niin älä lue kovin paljoa pidemmälle, vaan tule keskustelemaan kanssani.

Toinen nelikirjaiminen, toivottavasti löydät sen mitä etsit, vaikka helppoa se ei varmasti tule olemaan. En tiedä jäitkö mieleeni yhtäläisyyksistä, vai surusta joka jutuistasi huokui.

T.

🟦
🟦🟥
______
En ole missään
romanttisissa
kytköksissä T-nimiseen
mieheen tai naiseen.
Tämä ei siis ole minulle.

Kohdennat muulle
Eelle
>>>
Emma, Erja,
Eero, Esko..?

On hyvä tämä eritellä
ja selventää muidenkin
käyttäjien kannalta.
Hekin tiedostavat, että
useita E-tyyppejä Plus-
tontilla tuumii..
Tämä on viimeinen
kerta, kun kommentoin
sinulle, älä ota tätä
loukkauksena, T-hlö..

[Minä signeeraan tekstini:
E/OgE/×]

Suloista sunnuntaita
Sinulle sekä ihan jokaiselle.

________ ×
🟥🟥🟦
 
Estin jokin aika sitten yhden naisen numeron, kun hän yhtäkkiä laittoi viestiä wa:iin. Kysyin tunnetaanko me. Hän vastasi "tinderistä". En ole vuosiin käyttänyt tinderiä, niin tuntui niin omituiselta, että blokkasin. Jälkeenpäin muistin, että olin varmaan chatannut hänen kanssaan siellä jotain, mutta se oli päättynyt siihen, että nainen ghostasi. Siitä oli ainakin kolme vuotta. Miksi hän yhtäkkiä laittoi viestiä? Miksi ei edes selittänyt kuka on ja miksi otti yhteyttä noin pitkän ajan jälkeen? Tuli vain olo, että hän on tosi outo. Ihmiset, älkää olko outoja. Pitää avoimesti sanoa heti mistä on kyse eikä pyrkiä omituisesti luikertelemaan toisen elämään tuolla tavalla. Sivusta

🟥
Minä en ole koskaan käyttänyt
kyseistä seuranhakusovellusta
tai chatannut kenenkään suomalaismiehen kanssa
privana vuosiin. Ulkomainen
medikaali on ainoa tällainen
kontakti ollut. Messenger
inbox Febu: ohitin
treffipyynnöt Savon
alkuaikoina täysin. Niitä ja
muita avunpyyntöjä tuli.
🟦
En enää käytä Fb ollenkaan.
Minulla ei ole aktiivisia
somekanavia tällä hetkellä
lainkaan. Jodel, Suomi24, Ylis.
Näitä en käytä.
🟥 ×××
 
Uusimmat

Yhteistyössä