Ikävä kyllä, jokaisessa väittämässä on perää. Marinin hallituksen olisi pitänyt alkaa tasapainottaa taloutta, mutta sensijaan se otti lisää velkaa voidakseen jakaa kaikille kaikkea. Seuraukset tulee yleensä viiveellä.
Meillä on hirvittävä määrä ulkomaalaisia työttömiä. Se ei ole hyvä asia.
Hallitus olisi varmasti voinut toimia monessa asiassa paremmin. Itse olisin lähtenyt ajamaan sosiaalietuuksista (työttömyystuet, toimeentulotuet, terveydenhuolto, koulutus ym.) kansalaisperusteisia.
Tämänhetkinen tilanne on vaikea ja hallitus pyrkii luovimaan sen läpi parhaalla mahdollisella tavalla. Minusta jopa ehkä turhan lempeästi.
Se, mitä minä tekisin myös toisin kuin tämä hallitus, olisi ajaa oikeasti sairaille ihmisille parempaa taloudellista turvaa ja huoletimista siitä, että työkyvytön ihminen ei ole työttömänä työnhakijana siksi, että kelan ja eläkeyhtiöiden säännökset ovat ristiriidassa keskenään. Työkyvytön ihminen on sillätavoin ikävässä tilanteessa, että sitä omaa asemaa on vaikea parantaa.