V
vierailija
Vieras
Kumman valitset; yövartijavaltion ilman palveluja vai veronkorotuksia ?
Hallitus on saanut Suomen talouskasvun EU-maiden heikoimmaksi, mikä on lisännyt työttömyyttä. Nyt Suomessa on EU-maiden toiseksi suurin työttömyys heti Espanjan jälkeen ja selvästi pahin velkaantuminen.
Vaikka sosiaaliturvaa on leikattu (pienituloisilta ei leikata, sanoi Purra ennen vaalia) ja leikataan lisää, niin talouskasvu ei käynnisty, mutta valtion velka kasvaa.
Valtio velkaa otetaan lisää yli 14 miljardia ja EU:n alijäämämenettely uhkaa. Tuskin mikään velkajarru saa talouskasvua aikaan, kun kaikkea Suomen sosiaaliturvaa ei voi ajaa alas perustuslain vastaisesti.
Ainoa keino on valtion verokertymän lisääminen. Toisin sanoen verot tulee kerätä veronmaksukykyisiltä. Varakkaat sijoittavat isot tulonsa verottomille sijoitustileille tai veroparatiiseihin, eivät käytä niitä kulutukseen ja pienituloisilla ei ole rahaa kuluttaa eli ostaa suomalaisia tuotteita.
Oikeiston veropopulismi on tuhoisaa, ja se on johtanut tähän kurjistumiskierteeseen.