Persujen lapsilla on oikeus korvauksiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Vanhempiensa persuilusta.

”Koululla on näin ollen ollut tasa-arvolain nojalla paitsi oikeus myös velvollisuus kieltää oppilastyö.”


MIES kiisti oikeudessa syyllistyneensä asian tiimoilta rikoksiin. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli eri mieltä ja tuomitsi miehen kaikissa neljässä syytekohdassa yhteensä 80 päiväsakkoon. Miehen tuloilla sakkojen määräksi tuli noin 2 000 euroa.

Oikeuden mukaan miehen kirjoitukset olivat panettelevia ja hyökkääviä ja sisälsivät valheellisia tietoja rehtorista. Mies myös jatkoi toimintaansa lähes kolmen kuukauden ajan. Oikeus myös määräsi miehen maksamaan rehtorille korvauksia 6 000 euroa ja omalle pojalleen 9 00 euroa. Lisäksi mies joutuu maksamaan rehtorin oikeudenkäyntikulut.
 
Näin on jos vanhempi perseilee ja julkaisee lapseen liittyvää salassapidettävää materiaalia.
"Mies julkaisi blogissaan osia lastensuojeluilmoituksen sisällöstä. Asiakirja on lain mukaan kokonaisuudessaan salassapidettävä. Niinpä syyttäjä vaati miehen pojalle korvausta henkisestä kärsimyksestä."
 
Ala-asteikäinen lapsi on valjastettu vanhemman äänitorveksi ja taistelukärjeksi. Sääliksi käy koko luokkaa joka joutuu tätä taistelua ja vanhemman käytöstä sietämään. Sekä tietysti itse lasta.
 
Kyl näiden haukkujien kannattaisi miettiä tosissaan, mitä haluavat.
Jos supersankarit nyt veetään sivuun ja ns hyvän tilalle pistetään paha ja pahikset, kakkoseksi jäävät, mikäli pahoittaa mielensä koulun kangaskassista noin verisesti.
Et haluaako he oikeasti kerjätä sitä, mitä syrjintä ja haukkuminen saa aikaan?
 
Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa tuolle lapselle terapiaa loppuiäksi? Annettaisiin vaan persujen olla persuja.
Persuilullakin on rajansa kuten ehkä ymmärsit lehtiartikkelin huolellisen lukemisesi jälkeen.
Tämä palsta on saanut olla ihmeellisellä tavalla suojassa lain kouralta.
Kirjoittipa kuka tahansa mitä tahansa tälle palstalle, kukaan ei inahda mitään.
Vain minä muutamaa poikkeusta lukuunottamtta teen ilmiantoja valvojalle.
Myös minun kirjoituksia poistatetaan, ja se on hyvä asia.
Persut ovat kuin Aleksis Kiven Jukolan veljekset. Uppiniskaisia sivistyksen ja kulttuurin vihaajia. He haluavat eristäytyä ulkopuolisilta vaikutteilta.
Henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään persua. Tällä palstalla olen ollut jo vuosikausia heidän kanssa jatkuvasti napit vastakkain.
Olen voinut fyysisesti ja henkisesti heidän kirjoitusten takia paljon huonommin kuin oikeutta käynyt koulun rehtori.
Tiedän, että tämä palsta tulee olemaan sateenkaarensa päähän asti persupalsta.
Vaihtoehtoja on vain kaksi. Jatkaa kirjoittamista tai siirtyä muille palstoille.
Jälkimmäinen vaihtoehto on parempi. En suosittele kenellekään oksentelua tämän palstan persujen takia.
 
Persuilullakin on rajansa kuten ehkä ymmärsit lehtiartikkelin huolellisen lukemisesi jälkeen.
Tämä palsta on saanut olla ihmeellisellä tavalla suojassa lain kouralta.
Kirjoittipa kuka tahansa mitä tahansa tälle palstalle, kukaan ei inahda mitään.
Vain minä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta teen ilmiantoja valvojalle.
Myös minun kirjoituksia poistatetaan, ja se on hyvä asia.
Persut ovat kuin Aleksis Kiven Jukolan veljekset. Uppiniskaisia sivistyksen ja kulttuurin vihaajia. He haluavat eristäytyä ulkopuolisilta vaikutteilta.
Henkilökohtaisesti en tunne yhtäkään persua. Tällä palstalla olen ollut jo vuosikausia heidän kanssa jatkuvasti napit vastakkain.
Olen voinut fyysisesti ja henkisesti heidän kirjoitusten takia paljon huonommin kuin oikeutta käynyt koulun rehtori.
Tiedän, että tämä palsta tulee olemaan sateenkaarensa päähän asti persupalsta.
Vaihtoehtoja on vain kaksi. Jatkaa kirjoittamista tai siirtyä muille palstoille.
Jälkimmäinen vaihtoehto on parempi. En suosittele kenellekään oksentelua tämän palstan persujen takia. (Yhden kirjaimen lisääminen pilkunviilaajien mielenrauhan takia.)
 
#11
Viestini ilmeisesti sai rummo- ja tukeva mummo-jankkaajan matkimaan
yhden mukavan kirjoittajan kirjoitustyyliä Ölinä-ketjussa. Fiksun kirjoittajan rivit ovat yleensä kahden tai kolmen sanan pituisia.
Vaikea uskoa, että aiemmin asialllisia viestejä kirjoittanut
henkilö on muuttunut persuksi tämän palstan myötävaikutuksella.
Ölinä-ketjun aloittaja on melko todennäköisesti ikiviriili
filippiinojen ihailija Super-Setis. Hän on aloittanut miljoonannen ketjun samaan aikaan, kun ivaketjuni on aktivoitunut.
 

Yhteistyössä