Sen selvittäminen oli yksi ajatus siinä kisassa jota ideoin.
Itse asiassa minulle tuli toinenkin idea tuon välioven käyttöön. Silloin kun molemmat sulhot ovat lomansa pitäneet ja leikkivuorossa oleva on alkuillasta kerran touhunnut ja lähtee vaunulenkille, minä pujahdan viereiseen huoneeseen hakemaan vähän lisäliukastetta. Vaunulenkki kestää yleensä reilun tunnin, niin lenkkeilijä saa takaisin tultuaan kunnon liukkaat.
Nyt Ukko on juuri ensipanon jälkeen lenkillä, joten minulla on aikaa kirjoittaa.
Olen kertonut, että olen ujo ja estoinen ja romantikko. Jo lapsena näin melkein vierestä, kun vaihtelevat miehet nussivat äitiäni. Näin hänen perhospillunsa myötäilevän edestakaisin kirnuavia kyrpiä. Kun saunassa näin äitini pillun, se oli kaunis, mutta niiden juopuneiden miesten murjomana ei.
Teinibileissä näin myös rumaa naimista. Sieltä asti olen halunnut nussia niin, ettei kukaan muu näe. Käytän sanontaa, olen yhden miehen nainen. Niitä on ollut samana iltana montakin peräkkäin, mutta ehdottomasti yksi kerrallaan.
Ehdottamasi tyyppinen vuorottelu Auliksen ja Ukon välillä saattaisi käydä ainakin Ukolle, ehkä myös Aulikselle, mutta minä menisin ihan lukkoon.
Siitä kysymästäsi kylläisyyden rajasta. Täytyy olla tyytyväinen, että ei ole mitään tulehduksia eikä vammoja ja limakalvot ovat kunnossa.