Kokoomus: "Miten Suomea puolustetaan, jos puolustusmenoja ei saa nostaa?"

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kyllä puolustusmenoja voidaan nostaa jos elinkeinoelämä ja omistajat osallistuvat niiden kustannuksiin. Vai aikooko kokoomus leikata loputkin köyhällistön sosiaaliturvasta, nostaa jo EU:n toisiksi korkeimmiksi nostamaansa alv-tasaveroa tai ajasalaa julkiset hyvinvointipalvelut? Mitä me sen jälkeen puolustamme? Mitä osattomat puolustavat ja miksi?

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ottaa kantaa vasemmistoliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Minja Koskelan lausuntoon, jonka mukaan Suomen puolustusmenojen nostamista kannattavien tulisi kertoa, mistä rahat otetaan.

– Petteri Orpo totesi viikonloppuna, että kasvavat puolustusmenot rahoitetaan talouskasvulla. Tämä on ylioptimistista haihattelua. Naton viiden prosentin tavoite tarkoittaisi vuoteen 2032 mennessä lähes 16 miljardia euroa. Tietenkään sitä ei kuitata kasvulla, Koskela sanoo tiedotteessa.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokouksessa Koskela sanoi Helsingin Sanomien mukaan, että puolustusmenojen lisäämistä kannattavien pitäisi kertoa rahoituksesta uskottava suunnitelma.

Hallitus päätti kevään kehysriihessä nostaa puolustusmenot kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2029 mennessä ja on sittemmin päättänyt, että Suomi sitoutuu Naton viiden prosentin tavoitteeseen.

On se kummaa jos elinkeinoelämää, pääomapiirejä ja omistavaa luokkaa ei osallistuteta, vaikka nimenomaan heillä on omaisuusmassoja menetettävänä, mikäli Venäjä tunkeutuisi Suomeen.
 
Kokoomuksen ja persujen veropopulismilla ei Suomen taloutta nosteta, vaan ainoastaan kasvatetaan valtion velkaa historiallisesti, kuten nyt tapahtuu. Oikeiston veronkiertovelkatalous on kestämätön tie joka rapauttaa hyvinvoinnin. Työn ja kulutuksen verotus on jo vähintään 7 mrd€ yli EU-keskitason, kun taas yrittämisen ja omistamisen verotus erilaisine veroetuineen sekä elinkeinotukineen on vastaavasti vähintään 7 mrd€ alle EU-keskitason. Nyt pääomapiirit mukaan Suomitalkoisiin ja puolustuksen maksamiseen. Venäjän rajamaana, jolla pitää olla mm. varusmiesarmeija sekä vahva puolustus turvanaan ja lisämenoina, kokonaisveroaste ei voi olla etäänpänä olevien maiden tasolla, vaan veropohjan tulee olla kunnossa. Kunniavelan maksuun mars, mars, palkansaajien ja kulutuksen verotus on jo tapissa, nyt on teidän vuoronne!
 
Kokoomus aikoo laittaa taas persujen, RKP:n ja KD:n tuella käyhällistön ja duunarit puolustuksen miljardilisämenojen maksumiehiksi. Suurituloisilta, varakkailta tai elinkeinotteluelämältä ei saa vaatia mitään.
 
Kyllä puolustusmenoja voidaan nostaa jos elinkeinoelämä ja omistajat osallistuvat niiden kustannuksiin. Vai aikooko kokoomus leikata loputkin köyhällistön sosiaaliturvasta, nostaa jo EU:n toisiksi korkeimmiksi nostamaansa alv-tasaveroa tai ajasalaa julkiset hyvinvointipalvelut? Mitä me sen jälkeen puolustamme? Mitä osattomat puolustavat ja miksi?

Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ottaa kantaa vasemmistoliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Minja Koskelan lausuntoon, jonka mukaan Suomen puolustusmenojen nostamista kannattavien tulisi kertoa, mistä rahat otetaan.

– Petteri Orpo totesi viikonloppuna, että kasvavat puolustusmenot rahoitetaan talouskasvulla. Tämä on ylioptimistista haihattelua. Naton viiden prosentin tavoite tarkoittaisi vuoteen 2032 mennessä lähes 16 miljardia euroa. Tietenkään sitä ei kuitata kasvulla, Koskela sanoo tiedotteessa.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikkojen kesäkokouksessa Koskela sanoi Helsingin Sanomien mukaan, että puolustusmenojen lisäämistä kannattavien pitäisi kertoa rahoituksesta uskottava suunnitelma.

Hallitus päätti kevään kehysriihessä nostaa puolustusmenot kolmeen prosenttiin BKT:sta vuoteen 2029 mennessä ja on sittemmin päättänyt, että Suomi sitoutuu Naton viiden prosentin tavoitteeseen.

On se kummaa jos elinkeinoelämää, pääomapiirejä ja omistavaa luokkaa ei osallistuteta, vaikka nimenomaan heillä on omaisuusmassoja menetettävänä, mikäli Venäjä tunkeutuisi Suomeen.
"Aikooko kokoomus leikata loputkin köyhällistön sosiaaliturvasta?"

Jep, joudut köyhä pummi etsimään itsellesi töitä.
 
Isänmaalliset kokoomus- miljonäärit ovat heti muuttamassa maasta tai piilottamassa omaisuuttaan, jos edes puhutaan 1-2 promillen puolustustalkoisiin osallistumisesta. Samalla kannattavat, että 15% valtion vuosibudjetista laitetaan sotamenoihin suojelemaan heidän omaisuuttaan.

Kokoomuksen Nato-sitoumukset tuhoavat tuntemamme yhteiskuntamallin, mutta jos kaipaa avointa debattia puolustusmenojen rahoitusmallista on epäisänmaallinen? Vastenmielistä porukkaa.
 
Eurooppa on vapaa mennä ja tulla.
Kuka sut sitten elättää jos miljonäärit poistuvat Suomesta?
 
Eihän 16 miljardia mistään sosiaaliturvasta edes voi ottaa, kun toimeentulotuki-, työmarkkinatuki- ja asumistukimenot on yhteensä joku ehkä 5 miljardia.
Kysymys kuuluu edelleen mistä nuo siis otetaan? Eläkkeistä? Terveydenhuollosta? Koulutuksesta?
 
Käyttävät tätä keppihevosenaan tuhotakseen hyvinvointiyhteiskunnan rippeet ja ottavat varallisuuden itselleen.

Ihan selvä suunnitelma, kyyninen suunnitelma.

Jos et suostu siihen, alkaa syyttely venäläismieliseksi.

Mutta rikkaat ei maksa euroakaan enempää veroja ja heitä kukaan ei syytä mistään. Sen sijaan toimeentulotuella elävä kurjalainen saa vastaanottaa 20 prosentin leikkaukset toimeentuloonsa.

Ettekö näe, että tämä on härski kusetus? Jonkun on uskallettava sanoa vastaan. Tämä ei voi mennä näin. Venäjän uhalla saadaan ajettua kaikki läpi mitä halutaan. Luuletteko ettei siellä ole sellaisia, jotka käyttää sitä hyväkseen?
 
Hyvinvointiyhteiskuntamme on jo tuhottu ja ajetaan kokonaan alas.
Sun kannattaa lopettaa ruikuttaminen ja etsiä itsellesi töitä.
 
Jos Venäjä pelottaa, niin hommataan oma ydinase, niin saadaan olla rauhassa ja tulee halvemmaksi kuin Trumpin USA:n Nato-leikkien kustantaminen. Ruotsilla on jo ollut ydinaseohjelma, sillä kaikille Pohjoismaille oma ydinpelote. Meidän käsissämme se on takuulla maailman vastuullisimmissa käsissä.
 
Yhteistyössä