Ministeri Riikka Purran mielestä parasta olisi, jos sosiaaliturvasta tehtäisiin kansalaisuusperustaista - Moni ongelma ratkeaisi kuin itsetään

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Kuntapolitiikassa viidellä vuosikymmenellä vaikuttanut Pekka Kataja erotettiin maanantaina Jämsän perussuomalaisista. Tämä hetki oli odotettavissa, sillä perussuomalaisten puoluehallitus erotti Katajan puolueesta jo marraskuun alussa.
Kataja arvioi itse, että hänen asemansa heikkeni liian suorasanaisesta kritiikistä puolueen sisäisessä viestinnässä. Hän kertoo nostaneensa esiin kasvavan kritiikin puolueen johtoa kohtaan perussuomalaisten äänestäjien keskuudessa.
Puolueen asialla ja pyynnöstä Kataja kertoo kiertäneensä maakuntia 32 paikkakunnalla.

– Kaikkialla nousi esiin tyytymättömyys puolueen nykypäivän linjaan, jonka nähtiin pyyhältävän kauas kokoomuksen ohi oikealle.
Kataja kirjoitti valtiovarainministerinä toimivalle Riikka Purralle (ps.), miten puolueen puheenjohtajan oma käytös aiheutti hämmennystä äänestäjissä.
– Moni perussuomalaisten äänestäjä koki Purran ilkkuvan saksien ja leikkuulaudan kanssa niille ihmisille, jotka kärsivät hallituksen tekemistä leikkauksista.
– Ihmeteltiin, miten Riikalta ja puolueelta voi harkintakyky pettää noin rajusti.
Kataja tarkentaa äänestäjien puhuneen Purran sosiaalisessa mediassa julkaisemista kuvista, saksista ja leikkuulaudoista, joita koristi ministerin oma pää ja teksti ”nyt on aika leikata”.
Sitten perussuomalaiset levittivät sosiaalisessa mediassa kuvaa, jossa Purra poseeraa työpöytänsä takana sakset näyttävästi kädessään.
– Valtiovarainministeri puolustelee epämiellyttäviä asioita hymyssä suin. Valtiovarainministerin tekoa pidettiin erittäin ylimielisenä ja loukkaavana, ja se sai kyllä kaikkialla rankan tuomion.

– Monikaan ei hyväksy sitä, että Riikka eduskunnan kyselytunneilla nousee aina pönäkästi pystyyn puolustamaan kaikkia leikkauksia.
Kataja tulkitsee perussuomalaisten äänestäjien tuntoja siten, että monen mielestä Purran esiintymisestä puuttuu kaikki empatia.
– Tällaistakin kritiikkiä on omien kesken käsiteltävä puolueessa.
Katajan mukaan puoluejohdon olisi osoitettava kiinnostusta sitä kohtaan, mitä kentällä puhutaan.
Nyt puoluejohto ei Katajan mukaan kykene avoimeen keskusteluun, ei kansallisella tasolla, eikä edes piiritasolla esimerkiksi Keski-Suomessa."

 

Yhteistyössä