Orpo-Purra iskee: Palkansaajan verotus ensi vuonna kireintä kymmeneen vuoteen, laskee Eva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Veroja eli kunniavelkaa maksetaan maksukyvyn mukaan, siitä mitä turvallinen, vakaa, koulutettujen työläisten ja ostovoimaisen väestön hyvinvointivaltio on mahdollistanut. Menestyneet ovat tietenkin eniten velkaa. Viidakossa ei kerätä varallisuutta/omaisuutta. Verotuksen tulee perustua tulojen progressiiviseen verotukseen yhtäläisesti kokonaisvuositulojen, ei tulolajin mukaan. Lisäksi ilman eroetuja. Tästä syystä veroedut pitää poistaa ensimmäisenä mm. listaamattomien yritysten osinkoveroetu. Myös institutionaalisille sijoittajille tulee laittaa 5%:n lähdevero.
Vidakossa progressiosta ruikuttavat häiriköt vain "katoavat"... :cool:
 
Verotus ensi vuonna kireintä pitkiin aikoihin, laskee Eva
Evan mukaan palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot.

"Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva kertoo laskelmiinsa perustuen, että suomalaisten keskimääräinen verotus kiristyy vuodenvaihteessa, ja ensi vuonna keskituloisen palkansaajan verotaakka on suurempi kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Evan mukaan palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot. Evan verokone laskee palkansaajan maksamat kokonaisverot ottaen huomioon tuloverojen ja pakollisten palkansaajamaksujen lisäksi myös kulutusverot.

Evan tekemässä esimerkkilaskelmassa keskituloinen henkilö tienaa palkkatuloja bruttona 3 746 euroa kuukaudessa keskimääräisellä suomalaisella kuntaverolla ja kuluttaa kaikki tulonsa keskimääräisen kulutuskorin mukaisesti. Veroprosentiksi muodostuu tällöin 43,7 prosenttia, mikä on Evan mukaan korkein taso Evan verokoneen kymmenvuotisen historian aikana.

Keskimääräisen palkansaajan verotus kiristyy Evan mukaan erityisesti hallituksen viime kehysriihessä päättämien kulutusverojen kiristysten takia, joista osa tuli voimaan jo tänä syksynä. Hallitus on päättänyt myös kiristää hyvätuloisten verotusta ja leikata kotitalousvähennystä.

"Arvonlisäverokantojen korottaminen ja kotitalousvähennyksen merkittävä supistaminen kiristävät suomalaisten verotusta entisestään ja vaikeuttavat myös monen yrittäjän liiketoimintaa", katsoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa."

Työn ja kulutuksen verottaminen oli valmiiksi jo vuonna 2015 ainakin 5,5 miljardia euroa yli EU-tason, kun taas yrittämistä ja omistamista verotetettiin ainakin 5,5 miljardia euroa alle EU-tason. Itse asiassa Sipilän oikeistohallitus vääristi tätä epäsuhtaa entisestään ja OrpoPurra vääristää työn/kulutuksen vs. yrittämisen/omistamisen verotusta vielä paljon lisää. Ahkeraa lisäarvoa tuottavaa työn tekemistä ei arvosteta porvarisuomessa.
Onhan se, että VM auttaa kokoomusvirkamiestensä toimesta oikeistohallituksen fiilunkia.
 
Hyväksyykö Riikka tämän? Tallaisella toiminnalla on ihan oma nimikin.

"Perussuomalaisten Antti Kangas käytti bulvaaniyhdistystä voidakseen kutsua firmansa toistuvasti talousvaliokunnan kuultavaksi. Hiilensidontaa myyvä Carboreal haaveilee rahakkaista sopimuksista, kun hallitus uudistaa polttoaineen jakeluvelvoitetta.

Carborealin avainhenkilöihin kuuluu myös perussuomalainen kansanedustaja Antti Kangas. Hän on Carborealin hallituksen varapuheenjohtaja ja yksi pääomistajista. Kangas on talousvaliokunnan jäsen. Juuri hän kutsui Luonnolliset ilmastotoimet kuultavaksi talousvaliokuntaan."

Juu, Suomen maailmalla ainutlaatuisia eliitin veroetuja pois.

MOT: Suomen rikkaimman miehen veroprosentti 4,7
Suomihan paapoo rikkaita kuin huono-osaisia, vaikka jälkimmäisiä Suomi ei juuri auta ja loputkin tukemisesta OrpoPurra haluaa leikata pois.
 
SDP on Suomen ylivoimaisesti suosituin puolue HS ja Yle puoluegalluppien mukaan, kannatus noin 25%, yli 30% ei ole mikään mahdottomuus vuoden 2025 alussa, kun Orpopurran nahkurihallituksen uusimmat leikkaukset 1.1.2025 alkavat vaikuttaa. Orpopurralla venäläinen meno käskytys- ja komentotaloustoimissaan. Pian maa on kuin Venäjä SDP:n ja työväenliikkeen lue ay-liikkeen rakentama hyvinvointivaltio tuhottu ja velkaakin Orpopurra ottaa ennätyksellisesti yli 60 mrd euroa VVM:n arvion mukaan jättileikkausten päälle. Velkaraha menee toverikapitalistien pohjattomiin taskuihin. Palkansaajien verotuksenkin nostaneet 2000-luvun kovimmaksi.
 
Juu, Suomen maailmalla ainutlaatuisia eliitin veroetuja pois.

MOT: Suomen rikkaimman miehen veroprosentti 4,7
Yli 100 000 euroa ansaitsevien verotus 0-50%:n välillä. Lähempänä 100 000 euron vuosituloja ansiotyötuloilla verotus lähempänä 50% kun taas suuremmilla tuloilla, jotka ovat maaten saatavia pääomatuloja verotus on 0%:ssa tai lähempänä sitä.
 
Kelan tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50

Uusi tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50

Suomen tuloverotus ei toimi oikeudenmukaisesti, Kelan tutkijat arvioivat. Tutkimuksen mukaan suurituloisten joukossa on paljon hyvin alhaisia veroja maksavia kansalaisia, "vapaamatkustajia". Tutkijoiden mukaan rikkaiden veroprosentti on tilastollisesti lähes sattumanvarainen.

Ei ihme että maasaa menee päin persettä 😖
 
Kelan tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50

Uusi tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50

Suomen tuloverotus ei toimi oikeudenmukaisesti, Kelan tutkijat arvioivat. Tutkimuksen mukaan suurituloisten joukossa on paljon hyvin alhaisia veroja maksavia kansalaisia, "vapaamatkustajia". Tutkijoiden mukaan rikkaiden veroprosentti on tilastollisesti lähes sattumanvarainen.

Ei ihme että maasaa menee päin persettä
Mitä enemmän erilaisia säätöjä tehdään, sitä enemmän porsaanreikiä nokkelalle verosuunnittelijalle avautuu.
Tasaprosenttivero kaikista tuloista olisi yksinkertainen ja oikeudenmukainen eikä tarjoa mahdollisuuksia veronkiertoon.
20% verolla 20000 vuodessa tienaava maksaisi 4000 €, miljoonan tulot omaava 200 000 €.
 
Viimeksi muokattu:
Verotus ensi vuonna kireintä pitkiin aikoihin, laskee Eva
Evan mukaan palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot.

"Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva kertoo laskelmiinsa perustuen, että suomalaisten keskimääräinen verotus kiristyy vuodenvaihteessa, ja ensi vuonna keskituloisen palkansaajan verotaakka on suurempi kuin kertaakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Evan mukaan palkansaajan verotus nousee aikaisempaa korkeammaksi, kun ansiotuloverojen lisäksi otetaan huomioon myös kulutusverot. Evan verokone laskee palkansaajan maksamat kokonaisverot ottaen huomioon tuloverojen ja pakollisten palkansaajamaksujen lisäksi myös kulutusverot.

Evan tekemässä esimerkkilaskelmassa keskituloinen henkilö tienaa palkkatuloja bruttona 3 746 euroa kuukaudessa keskimääräisellä suomalaisella kuntaverolla ja kuluttaa kaikki tulonsa keskimääräisen kulutuskorin mukaisesti. Veroprosentiksi muodostuu tällöin 43,7 prosenttia, mikä on Evan mukaan korkein taso Evan verokoneen kymmenvuotisen historian aikana.

Keskimääräisen palkansaajan verotus kiristyy Evan mukaan erityisesti hallituksen viime kehysriihessä päättämien kulutusverojen kiristysten takia, joista osa tuli voimaan jo tänä syksynä. Hallitus on päättänyt myös kiristää hyvätuloisten verotusta ja leikata kotitalousvähennystä.

"Arvonlisäverokantojen korottaminen ja kotitalousvähennyksen merkittävä supistaminen kiristävät suomalaisten verotusta entisestään ja vaikeuttavat myös monen yrittäjän liiketoimintaa", katsoo Evan johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tiedotteessa."

Työn ja kulutuksen verottaminen oli valmiiksi jo vuonna 2015 ainakin 5,5 miljardia euroa yli EU-tason, kun taas yrittämistä ja omistamista verotetettiin ainakin 5,5 miljardia euroa alle EU-tason. Itse asiassa Sipilän oikeistohallitus vääristi tätä epäsuhtaa entisestään ja OrpoPurra vääristää työn/kulutuksen vs. yrittämisen/omistamisen verotusta vielä paljon lisää. Ahkeraa lisäarvoa tuottavaa työn tekemistä ei arvosteta porvarisuomessa.
Onhan tää 😖
 
Yhteistyössä