Miten selität lapsillesi Donald Trumpin vaalivoiton?

vierailija
Riippuu lapsen iästä miten häntä lohduttaisin.
Maailmassa on aina ollut sanonta, että hyvyys aina voittaa ja pahuus saa palkkansa. ihmisiä on helppo höynäyttää, ja nykyisenä digiaikana viisaskin menee lankaan. Maailmassa vallitsee aina jonkinasteinen kaaos, ja sen läpi on jaksettava tarpoa.
Demokratia keksittiin antiikin aikaan. Siinä on valuvikansa.
Demokratia sallii kansojen valita maansa johtajaksi epäkelpoja henkilöitä. Näin pääsi Amerikassa käymään, ja ameriikkalaiset ottakoon myöhemmin opikseen.
Me viisaat, järkevät ja älykkäät emme enää tarvitse viihdeohjelmia. Riittää, kun seuraamme miten höperöllä Donilla viiraa päivittäin. Säälikäämme ja tuntekaamme empatiaa Melanieta kohtaan. Hän elää kultaisessa häkissä eikä älyä räpyttää pakoon.
 
vierailija
Ei lasten tartte politiikasta murheita kantaa. Sano että Trump sai eniten ääniä sen tarkemmin vaikutuksia selvittämättä.
En ole samaa mieltä. Länsinaapurissamme jopa kaksivuotiaille on päiväkodeissa teemapäivä, jossa puhutaan YK:n lastenoikeuksista. Sivistyneessä, demokraattisessa maassa myös pienillä lapsilla on oikeus tietää millaisessa maailmassa elämme ja mitkä oikeudet heillä on lapsina. Viikon ruokalista kyseisessä päiväkodissa on erittäin kansainvälinen. Perjantaina on suomalainen ruokavalio nakkikastikkeella.
Yritetään nostaa tämän palstan taso sille kuuluvalle asteelle. Toivottavasti limanuljaskat löytävät itselleen sopivan peuhuualustan, ja tämä palsta keskittyy lasten ja perheen hyvinvointia käsitteleviin aiheisiin.
 
Olen toki samaa mieltä mainitsemistasi asioista. Trumpin politiikka ja muut vastaavat esim. sota jne, ei kuitenkaan kuulu lapsille.
 
Miten estät esim. Gazan lasten tiedon sodan julmuuksista?
Isäni oli sorarintamalla viisi vuotta. Veljeni kuoli tapaturmaisesti autokolarissa armeijan viimeisessä taisteluharjoituksessa. Myös kodeissa on perheväkivaltaa. Tänään uutisoitiin 40 v. miehestä, joka roiski pyssyllä naapureitaan, ja lopetti sitten itsensä.
Varjelin lapsiani heidän lapsuudessaan kaikin mahdollisin keinoin median raakuuksilta. Kun he olivat teini-iässä, tulin kotiimme 11.9.2001, ja olohuoneen tv pauhasi jotain uutista. Tyttäreni istuivat keittiöpöydän ääressä, ja pitivät hauskaa. He kai luulivat, että kaatuvat tornit olivat jotain jenkkiroskaa. Yh-äitinä olin jo sisäistänyt kotinurkille perustamani Al-Anon vertaisryhmän 12 askelta.
Keskityin mitä Nykissä tapahtui, ja vapautin itseni henkisesti. Lapseni eivät traumatisoituneet uutisesta. He ovat vierailleet tragedian jälkeen Nykissä monta kertaa.
Maailmantilanne on nykyään kriittinen. Ilmahälytykset voivat pamahtaa päälle milloin tahansa. Nykyään en kuuntele paljon ollenkaan mediaa. Jos normaalin taustahulinan keskellä tulee hälytys, laitan takin yllenija kävelen tien toisella puolella olevaan väestönsuojaan. Klo 9 Yle uutisissa sanottiin, että Pohjois-Korea lähettää joukkoja Ukrainaan, samoin Etelä-Korea. Amerikka ja Venäjä leikkivät kissaa ja hiirtä.
Jos viestini ahdisti, laita soimaan Youtubessa Pretend, Nat King Cole tulkintana. Mielen tyyneys on takaa onnellisuuden. It is up to you sanoi aina lasteni isä, ja on edelleen täysin oikeassa.
Tänään hautaan siunattu sotilaslentäjä Mauno Maunula ihmetteli käsitettä pelko lehtiartikkelissa, kun häneltä kysyttiin mitä on pelko. Ei pelkoa tarvitse kenenkään tuntea. Kaikella on aikansa.
Nyt kännykkäni vaatii päästä lataukseen.
 
Kuitenkin: Trumpin politiikka ja muut vastaavat esim. sota jne, ei kuitenkaan kuulu lapsille. Sen pahan, mitä on mahdollisesti pakko kokea, sille ei voi mitään. Ei siihen kuitenkaan tarvita mitään ylimääräistä pahaa.
 
Yhteistyössä