Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
K:n eilisen ja tän päivän haluttomuus somettaa sightseeing-juttuja kertoo meille että lähipiiri on ollut käymässä. Miksi on niin ikävää että K:lla on ystäviä ja rakkaita sen synttäreillä?
Eri, mutta ei siitä ole kyse, vaan siitä että oletetaan ja esitetään valheellista tietoa ilman, että oikeasti tietää mitään. Et todellakaan voi tietää yhden lepopäivän perusteella, että siellä olisi ollut ketään käymässä, älä siis keksi totuuksia. En siis kiellä, etteikö olisi mahdollista, mutta jotain rajaa nyt näille "tiedoille".
 
vierailija
Musta on ihan hyvä et läheiset antaa Jeren rauhassa hoitaa työnsä ja ton kiertueen ilman turhia haittatekijöitä. Vaikka perhettä kiva nähdä, niin vie kuitenkin omalla tavallaan energiaa myös jos pelmahtavat yhtäkkiä paikalle, kun toinen tahkoaa keikkoja ulkomailla.
Tuskin meistä kukaan muukaan ottaa kumppaniaan tai äitiään töihin mukaan. Miksi Jeren pitäisi?
 
vierailija
Miten voi joku olla noin pakkomielteinen läheisten menemisestä johonki Kärtsän keikalle? Siis, mitä väliä? Ja miten se mitä tapahtui viime vuonna on mikään tae että asiat menis just samoin tänäkin vuonna? Että just Lontoo. Vois ajatella myös hiukan out of the box. Mitäs jos ne läheiset olikin Zurichin keikalla? Tai ovat menneet Edinburghiin ja tutustuvat kaupunkiin ja lomailevat kunnes Kärtsä saapuu? Tai mitäs jos eivät tänä vuonna menekään ollenkaan?
 
Vuosi sitten Jere täytti 30v. Tänä vuonna ei juhli pyöreitä vuosia edes. Varmaan hyvä syy perheen tulla sillon viime vuonna mut nyt ei välttämättä olis edes järkeä.
 
vierailija
Jerellä on tiukka viiden keikan putki just tällä hetkellä. Ei siinä kyllä mitään vieraita ehdi viihdyttää. Aika ajattelematonta olis ollut, jos sinne olis vieraita tunkenut just nyt.
 
vierailija
Miksi ei? Lento kestäisi 2 tuntia. B olisi voinut lentää eilen Britteihin, katsoa K:n keikan, ja lentää tänään kotiin ja olla huomenna radiokunnossa.
Ennemin päätti toistaa viime vuoden kaavan, ei tullut lontooseen vaikka oli vapaata, ja synttärionnitteluihinkin jotain brotheria. Jos B:tä huolestuttaa se että hänet koetaan huonona poikaystävänä, niin sen voisi helposti korjata ihan vaan tuollaisilla yksinkertaisilla teoilla.
Ei helv… ei tarvii miettiä mistä ketjusta se kirjeen kirjoittaja on kun tätä lukee. Järki lentänyt matkasta täällä jo kauan sitten.
 
vierailija
Jerellä on tiukka viiden keikan putki just tällä hetkellä. Ei siinä kyllä mitään vieraita ehdi viihdyttää. Aika ajattelematonta olis ollut, jos sinne olis vieraita tunkenut just nyt.
Missä väitetty että "just nyt"?
Kyse oli Lontoon keikasta joka oli perjantaina, lauantai vapaa ja maanantai-iltana vasta Bristol.
Kyllä tuossa nopean kaupunkiloman ehtii viettää vieraat, ja sen jälkeen takas Suomeen kun 5 päivän keikkaputki alkoi.
 
Minä ihmettelen ketä tälläiset jutut oikein kiinnostaa? Menee niin shippiaiheen ohi ja kun tosiaan tuodaan niitä juoruja varmana tietona, ei oikein asiallista.
 
vierailija
Missä väitetty että "just nyt"?
Kyse oli Lontoon keikasta joka oli perjantaina, lauantai vapaa ja maanantai-iltana vasta Bristol.
Kyllä tuossa nopean kaupunkiloman ehtii viettää vieraat, ja sen jälkeen takas Suomeen kun 5 päivän keikkaputki alkoi.
ne on ens vkl gf ja mm. Miken puoliso menossa Lontooseen, siinä pari päivää vapaata rundista. Miken avokki siitä jo instassa mainitsi
 
vierailija
ne on ens vkl gf ja mm. Miken puoliso menossa Lontooseen, siinä pari päivää vapaata rundista. Miken avokki siitä jo instassa mainitsi
Olen sitä mieltä, että kyttäämisessä ja stalkkaamisessa on menty aivan liian pitkälle, kun kytätään artistin veljen avovaimon instaa! Ei ole sulla ole missään vaiheessa hälytyskellot kilisseet, että onkohan tässä hommassa menty ehkä hieman liian pitkälle?!
 
hänellä on julkinen insta jota itse asiassa seurasin jo kauan ennen kuin tiesin mistään Käärijästä mitään, ihan muista syistä
 
Yhteistyössä