No tietysti jos kaikesta hallituspolitiikasta annetaan pisteet persuille, niin ovathan he sitten saaneet paljonkin aikaan. Eivät tosin välttämättä omien tavoitteidensa mukaisia päätöksiä, mutta kuitenkin.
Mielestäni oppimisen tuen uudistaminen voi olla ok, mutta pohjimmiltaan kyse on siitä, että laitetaan lisää rahaa ongelmaan, jonka juurisyitä ei korjata. Saattaahan se helpottaa tilannetta luokissa, mutta parempi se tilanne olisi kun vesipäät olisivat tarkkailuluokilla ja mamuja olisi vähemmän. Onko hallitus tehnyt mitään tämän asian eteen? Ei ole. Nyt on vain luota taas yksi menoautomaatti, jota voidaan sitten jatkossa lisärahoituksella korjailla samalla ihmetellen mihin kaikki se raha menee.
Rajalaki nykymuodossaan on symbolinen ele, joka sinänsä on ihan ok, mutta noin toteutettuna tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Onhan se hyvä, että on leikattu, mutta edelleen pitää ottaa velkaa ja persujen lupauksiin ja ohjelmiin verrattunahan saavutettu neuvottelutulos oli valtava epäonnistuminen. Oikein malliesimerkki siitä matelemisesta, jota puolue harrasti. Jos joku heitä äänestänyt on tyytyväinen tuohon, niin ehkä seuraavalla kerralla kannattaa äänestää Kokoomusta.
Ei humanitaarista maahanmuuttoa ole rajoitettu.
Aivan. Siksi asialle tarvitsisi tehdä jotain. Rajalain uudistus olisi esimerkiksi ollut erinomainen paikka vaikuttaa nimenomaan humanitaariseen maahanmuuttoon, mutta se tilaisuus jätettiin käyttämättä.
Nämä Kokoomuksen saavutukset ovat kyllä hyvä asia, mutta valitettavan yksipuolisesti verotusta on lähdetty uudistamaan. Lopputulos voisi olla selvästi parempi, mutta kun ei rohkeus riitä yritysverotukseen puuttumiseen, niin tulos on tämä.