K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kopsaan tähän tuonne aiemmin kirjoittamani, kun en jaksa kokonaan uutta kirjoittaa. Mites tämä näkökulma. Kova henkinen paine johdattaa tiettyyn ajatteluun, mutta kun paine poistuu, saattaa poistua myös se pohja jolle se ajattelu perustui. Sinänsä en väitä mitään puoleen tai toiseen, mutta kyllä ihmiset voi muuttaa mieltään aikuisenakin ja suht nopeasti.

"Jos nyt kuitenkin muistetaan, että korona-aika oli aika hurjaa monen mielenterveydelle. Monelta meni työkeikat yms. ja voin kuvitella, mikä paine siitä syntyy jos sulla on lapsiakin elätettävänä. Tarkoitan sitä, että se aika oli niin polarisoivaa, että moni ihan fiksukin tyyppi alkoi uskoa mitä ihmeellisimpiä teorioita varsinkin kun alkuun ei edes ollut kunnolla tietoa mistään ja sitten myöhemmin kun kaikki sulut ym. jatkui ja jatkui. Omasta tuttavapiiristä esim. yksi putosi tuolloin kaninkoloon, josta ei ole päässyt vieläkään ulos. Ihan älykäs ja kiva tyyppi, mutta ilmeisesti joku niksahti tuolloin. Olen sit kyllä nähnyt muutamankin ihan lehtijutunkin siitä, miten joku on kertonut tällaista tapahtuneet itselle ja miten älyttömiltä omat ajatukset jälkikäteen tuntui."
Mutta kun M ei tykkäillyt pelkästään niistä koronasalaliittoteorioista vaan mm. rokotevastaisista ja lääketieteen kyseenalaistavista twiiteistä yleisellä tasolla. Ja luulisi että poistaisi noi vanhat twiittinsä tai edes ne vkk- ja persuseuraamiset jos olisi muuttanut mielipidettään. Veljensäkin kävi läpi kohun niiden takia.
 
Veikkaan, että M on unohtanut koko tilin olemassaolon tai salasanat tai sitten tiliin liittyvää sähköpostia ei ole enää olemassa, eikä pysty poistamaan.
 
vierailija
Ajattelin aiemmin et no K on varmaan niin hyvää pataa Mikael G:n kanssa kun ovat molemmat sellaisia vähän hönttejä räppäreitä. Tuskin ne politiikasta puhuu. No joo tämä kieltämättä tuo uutta näkökulmaa asiaan.
 
vierailija
Seurashan Kkin vielä umk-aikana VKKta ja kremliä. Tuskinpa on kummankaan mielipiteet kovasti tässä ajassa muuttuneet.
No jos nyt mietitään, mitä K on puhunut haastiksissa jo ennen UMKta ja sen jälkeen + miten on käyttäytynyt ja kohdellut ihmisiä sekä esim. nää hänen omat lavashowt päälle. Siis noihan kaikki on ihan päinvastaista kuin mitkään vkk/persu/kreml- hommat. Miten sitten lasket tän yhtälön.
 
Kunhan nuolee porukkaa, että saa palkkansa ja eläkkeensä.
 
Yhteistyössä