OrpoPurra antaa Suomen talouden EU:n johdettavaksi. "Osaaminen ei vain riittänyt"

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Sanna Marinin johdolla valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laski kaksi vuotta peräkkäin. Tässä oli kyse ennätyshyvästä työllisyydestä ja positiivisista talousnäkymistä. Orpon hallitus siirsi ensimmäisenä Suomen valtion verotuloja rikkaille, josta ne siirtyivät ulkomaille pois kotimaisesta kulutuksesta. Tätä talous ei kestänyt.

Hallitus ei selviä itse vaatimistaan tiukoista velkasäännöistä

Hallitus joutui antamaan periksi ja luopui Suomen talouden määräysvallasta. Onneksi on eu, joka suojelee meitä oikeiston talouspolitiikalta. Nyt Suomen hallitukselle tuli pakotettuna rakenteellisia uudistuksia ja investointivelvotteita. Vasemmistolainen, talouskasvua tekevä talouspolitiikka pakotetaan suomeen, kun hallitus tuhosi maan talouden.

Velka ei pysynyt kurissa, joten päätäntävalta meni. Suomi pyysi Euroopan unionilta lisäaikaa selvitäkseen EU:n uusien velkasääntöjen tuomista tiukoista säästövaatimuksista, mutta muutosta on tulossa. Hallitus ei voi enää estää tulevaa talouskasvua, sillä EU pakottaa suomeen vasemmistolaista talouspolitiikkaa.

Suomen on nyt pakko säästää. OrpoPurran tuhlaamisen aika on ohi.
 
Se säästäminen koskee jokaista tämän maan kansalaista myös sinua.
 
vierailija
VALTIOVARAINMINISTERI Riikka Purra (ps) ei kommentoi tietoja lisäajan pyytämisestä.

”Kuten neuvotteluiden aikaan jo moneen kertaan totesin, Suomen linja oli saada aikaan hyvät, riittävän tiukat säännöt siitä huolimatta, että ne osuvat myös meihin kovaa. Suomen velkasuhde kasvaa edelleen, ja uusien sääntöjen tärkein elementti on saada velka laskevalle uralle. Hallituksen sopima erittäin merkittävä yhdeksän miljardin euron kokonaisuus on EU-kumppanien joukossa poikkeuksellinen”, Purra viestittää.

Ainut maa, joka on saanut nostettua valtion velkaa näin merkittävästi. Todellakin on poikkeuksellinen hallitus
 
vierailija
Hitto mitä kommentointia: "Ei ole täysin varmaa, että suomessa on riittävästi työttömiä ja työtä tekeviä maksamaan tämä kaikki"

Se kaikki on siis OrpoPurran menot...
 
vierailija
Iltalehden Puskaradion kuuntelusta sain käsityksen, että tarkkisluokka olisi ollut hyvä vaihtoehto Suomelle. Ohjelman toimittajat olivat ottaneet kunnolla asioista selvää.
Tällä palstalla porukka vaikuttaa hätääntyneeltä. Persut ovat paljastaneet tällä viikolla täydellisen typeryytensä. Tällä palstalla vain kaksi mustana kirjoittajaa yrittää pitää persujen paattia pinnalla, jossa venttiili vuotaa kuin vuosi sitten uponneessa Titan sukellusaluksessa. Myöntäkää virheenne ja erotkaa hallituksesta. Se on ainut oikea ratkaisu ja teille kaikille hyväksi.
 
vierailija

Yhteistyössä