Eikö se ole jo? Elvytys ei enää takaa koksupersusuomessa ambulanssin paikalle saantia.Koskahan eutanasia otetaan mukaan oikeistolaiseen hoitajamitoitukseen?
Perheiden ikärakenne on kovin erilainen kuin kuuluisaan ’ennen vanhaan’. Lapsia ei ole montaa jakamassa vanhempien hoidon vastuuta. Ajallisesti, taloudellisesti, fyysisesti, henkisesti. Monella vanhuksella ei ole edes sitä jälkikasvua ollenkaan erinäisistä syistä.Tärkein pointti on se että niitä omia läheisiä vanhuksia ei hoideta enää perhepiirissä vaan mummo ulkoistetaan. Mitä enemmän näitä ulkoistettuja mummoja ja pappoja on niin sitä enemmän tarvittaisiin hoitopaikkoja ja hoitohenkilökuntaa.
Ehkä pitäisikin miettiä aivan toisenlaisia ratkaisuja jossa omaisille tulisi mahdollisuus hoitaa vanhuksensa itse.
Vanhuksen kannalta perhe ja se että saisi vielä jotenkin osallistua arkeen olisi parasta.
En tarkoittanut aivan tuota. Suvun tervaskannot yhteiseen (vuokra) asuntoon, jossa jokaisella oma huone ja sitten yhteiset tilat. Eläkkeistä katetaan kustannukset ja palkataan kaksi esim lähihoitajaa huolehtimaan ruokahuollosta sekä hoidollisesta työstä. Ikään kuin yksityinen vanhuskoti. Omaiset voivat osallistua kodin toimintaan omien voimavarojen mukaan.Perheiden ikärakenne on kovin erilainen kuin kuuluisaan ’ennen vanhaan’. Lapsia ei ole montaa jakamassa vanhempien hoidon vastuuta. Ajallisesti, taloudellisesti, fyysisesti, henkisesti. Monella vanhuksella ei ole edes sitä jälkikasvua ollenkaan erinäisistä syistä.
Vanhukset ovat monesti myös huonokuntoisempia pidempään. Arvokkaita joka hetken, mutta tarvitsevat sitä hoitoa ja valvontaa 24/7.
Muuten kyllä kannatettava ajatus, että omaishoitajien arvostusta nostettaisiin ja sitä työtä tuettaisiin. Nythän hallituksen toimet ovat päinvastaiset.
Siinä menee "2 kärpästä yhdellä iskulla"Perheiden ikärakenne on kovin erilainen kuin kuuluisaan ’ennen vanhaan’. Lapsia ei ole montaa jakamassa vanhempien hoidon vastuuta. Ajallisesti, taloudellisesti, fyysisesti, henkisesti. Monella vanhuksella ei ole edes sitä jälkikasvua ollenkaan erinäisistä syistä.
Vanhukset ovat monesti myös huonokuntoisempia pidempään. Arvokkaita joka hetken, mutta tarvitsevat sitä hoitoa ja valvontaa 24/7.
Muuten kyllä kannatettava ajatus, että omaishoitajien arvostusta nostettaisiin ja sitä työtä tuettaisiin. Nythän hallituksen toimet ovat päinvastaiset.
Omaiset käyvät siellä sanomassa kun on niin kallis sähköEn tarkoittanut aivan tuota. Suvun tervaskannot yhteiseen (vuokra) asuntoon, jossa jokaisella oma huone ja sitten yhteiset tilat. Eläkkeistä katetaan kustannukset ja palkataan kaksi esim lähihoitajaa huolehtimaan ruokahuollosta sekä hoidollisesta työstä. Ikään kuin yksityinen vanhuskoti. Omaiset voivat osallistua kodin toimintaan omien voimavarojen mukaan.
Se on jo se palliatiivinenKoskahan eutanasia otetaan mukaan oikeisrolaiseen hoitajamitoitukseen?
Eikun myrkytystila pois. Lääkkeitä vähemmäksiTottakai vaikeasti muistisairaat ja muuten huonokuntoiset tarvitsevat laitoshoitoa.
Vanhukset maksavat sähkönsä itse ei se kuulu omaisille.Omaiset käyvät siellä sanomassa kun on niin kallis sähkö
Psyykelääkkeet pois, niin saavat taas omatoimisuutta takaisin.Eikun myrkytystila pois. Lääkkeitä vähemmäksiAlkuperäinen kirjoittaja vierailija: Näytä alkuperäinen viesti
Tottakai vaikeasti muistisairaat ja muuten huonokuntoiset tarvitsevat laitoshoitoa.
Sinun pitäisi lähteä lukemaan lääkäriksi että voisit maasuttaa kaikille tätä mantraa, että lääkkeet pois. Pois turhat tutkimukset ja muka hoidot. Mummot ja papat liikkumaan ja syömään kananmunia ja mantelijauhoa.Eikun myrkytystila pois. Lääkkeitä vähemmäksi
EU:n teknologiakomissaariksi kokkare Henna Virkkunen, juuri kun kokoomuspolitiikka ottaa teknologian mm. älylattiat osaksi hoitajamitoitusta.
Ja ovet säppiin yöksi?En tarkoittanut aivan tuota. Suvun tervaskannot yhteiseen (vuokra) asuntoon, jossa jokaisella oma huone ja sitten yhteiset tilat. Eläkkeistä katetaan kustannukset ja palkataan kaksi esim lähihoitajaa huolehtimaan ruokahuollosta sekä hoidollisesta työstä. Ikään kuin yksityinen vanhuskoti. Omaiset voivat osallistua kodin toimintaan omien voimavarojen mukaan.
noinOmaiset käyvät siellä saunomassa kun on niin kallis sähkö