K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ekat pätkät oli kyllä Kn itsensä kuvaamia ja jakamia ja suurin osa muutenkin. Rekolta tuli murto-osa niistä.
Suomi on isompi maa väkiluvultaan kuin Slovenia. Tänne mahtuu niitä unelma vävyjä samaan aikaan useampia. Kyllä Robin on ollut aikoinaan todella todella suosittu ja häntä on kutsuttu mm. unelmien suklaasilmäksi. Seuraajia instassa edelleen 394 t. Bojan on ehkä vähän eri roolissa kotimaassaan kuin Robin täällä. Täytyy ottaa huomioon se, että Bojan myös näyttelee, joten hänen ja Robinin tilanne on hiukan eri.
Robinkin on näytellyt, Tuntemattomassa sotilaassa. Ehkä sen osalta ei kuitenkaan ole pidetty sitä varteenotettavana uravaihtoehtona, kun taas Bojan mitä ilmeisimmin olisi varmaan edelleen jossain teinirooleissa, jos joksut eivät olisi lähteneet viisuihin ja sen myötä muuallekin.
 
vierailija
Robin oli jonkin aikaa kuitenkin syrjässä julkisuudesta ja sen jälkeen kokeilikin valloittaa ulkomaita, eikä siis ole ollut ihan pikkuteinistä asti koko ajan esillä. Silloin 13-vuotiaana sitä ei onneksi yritettykään markkinoida unelmavävynä, ja siinä parikymppisenä se ei ollut ihan julkisuuden ytimessä vaan tietoisesti poissa. Ne on varmaan olleet ihan olennaiset vuodet kasvun kannalta, just siinä täysi-ikäistymisen kohdilla, ja kuitenkin se onnistui pysymään riittävästi kuvioissa, ettei hävinnyt ihan kokonaan ihmisten muistista. Toisaalta saattaa olla että se on nyt sellainen vain elämää -tähti jonka omia biisejä ei oikein osata nimetä, mutta ehtiihän se vielä vaikka mitä.
Robinin ulkonäköä on hehkutettu tosi paljon, mutta hän tosiaan on ollut teini-ikäinen, kun oli suosionsa huipulla, joten siksi hän oli enemmän se tyttöjen ja poikien viaton päiväunien kohde, kuin se unelmavävy.
 
vierailija
Robinkin on näytellyt, Tuntemattomassa sotilaassa. Ehkä sen osalta ei kuitenkaan ole pidetty sitä varteenotettavana uravaihtoehtona, kun taas Bojan mitä ilmeisimmin olisi varmaan edelleen jossain teinirooleissa, jos joksut eivät olisi lähteneet viisuihin ja sen myötä muuallekin.
höh en tiedä miksi lainasin tuon rekopätkänkin tuohon :D Ei siis liittynyt mitenkään siihen, oon vaan klikkaillut mitä sattuu.
 
vierailija
Robinkin on näytellyt, Tuntemattomassa sotilaassa. Ehkä sen osalta ei kuitenkaan ole pidetty sitä varteenotettavana uravaihtoehtona, kun taas Bojan mitä ilmeisimmin olisi varmaan edelleen jossain teinirooleissa, jos joksut eivät olisi lähteneet viisuihin ja sen myötä muuallekin.
Robin ei ole tunnettu mitenkään erityisesti näyttelijän taidoistaan toisin kuin Bojan.
 
vierailija
koska tämä on komposti ja täällä saa keskustella. Ja täällä on parhaimmat JO keskustelut ollut jo kuukausia. Jos vaan kaikki ois ihanaa ja voivoi kun on komeita poikia ja hyvää musaa, niin mistä keskustellaan kun tämä levy on pyöritetty? vauva ja puutarha on hiipumaan päin just siitä syystä ettei siellä keskustella näin.
Mutta nämä on eri asioita. Parhaat keskustelut on munkin mielestä täällä, mutta ei ne siitä synny että joksujen tekemisiä räävitään ylimielisesti tai vahingoniloisesti. Sitä mentaliteettia en siis jaksa, se on ihan hedelmätöntä. Eilen ja tänään esim twitterissä on ruodittu sitä kun nyt kahden sinkun osalta on käytetty fanitaidetta. "Keskustelu"ei ole ollut mitenkään hyvää, vaan lähinnä joko bändin tai niiden taiteilijoiden pilkkaamista. Ja siis kritiikkiä saa mun mielestä aina esittää, saa perustella miksi ei tykkää jostain (tai saa olla perustelemattakin) ja saa kertoa miten itse toimisi tai mikä kannattaisi. Mutta silti mun mielestä on ihan aiheellista huomioida sekin, että bändi on tässä vaiheessa saavuttanut paljon enemmän kuin osasi toivoakaan, eli ei heillä asiat ihan heikosti ole.
 
vierailija
Robin ei ole tunnettu mitenkään erityisesti näyttelijän taidoistaan toisin kuin Bojan.
Ja Bojan on "tunnettu näyttelijän taidoistaan "? Salli mun nauraa.
Onko Oscar ehdokkaana kenties ollut ? Tai muuten teatterin lavalla tulkitsemassa Othelloa ?
Tietysti jos esittää jotain "13 mahtuu tusinaan" rämpytysbändin keulakuvaa harmaine lehmänkielineen niin ok,hyvin näyttelee. Suorastaan luontaiset lahjat.🤮.
 
vierailija
Suomi on isompi maa väkiluvultaan kuin Slovenia. Tänne mahtuu niitä unelma vävyjä samaan aikaan useampia. Kyllä Robin on ollut aikoinaan todella todella suosittu ja häntä on kutsuttu mm. unelmien suklaasilmäksi. Seuraajia instassa edelleen 394 t. Bojan on ehkä vähän eri roolissa kotimaassaan kuin Robin täällä. Täytyy ottaa huomioon se, että Bojan myös näyttelee, joten hänen ja Robinin tilanne on hiukan eri.
Mä olen näköjään unohtanut Robinin historiasta osan. Bojania en osaa pitää näyttelijänä, toistaiseksi. Hän taitaa itse olla samaa mieltä, että roolit ei ole tähän mennessä paljoa vaatineet.
 
vierailija
Joksuthan on sanoneet, että kirjoittavat biisit, sillä kielellä, mikä sillä hetkellä tuntuu luontevalta. EW oli luontevaa kirjoittaa englanniksi ja esim SBJ Serbiaksi. Joksut tuskin ajattelevat enää sitä, millä kielellä saisi enemmän kuuntelijoita, vaikka ennen ehkä ajattelivatkin kun rupesivat englannin kielistä albumia suunnittelemaan. He kirjoittavat sillä, mikä heistä tuntuu sillä hetkellä hyvältä
Siis Bojan.
 
vierailija
Juuri näin. Musta on edelleenkin aika merkittävää että wy ei onnistunut omilla maillaan englannin kielellä saavuttamaan riittävästi suosiota, vaan he joutuivat perumaan kiertueen viime syksyltä ja talvelta. Ne heidän yhteiset keikat myivät ilmiselvästi jokereitten ansiosta niin hyvin.
No tämä! Ei siis todellakaan voi sanoa että kieli sinällään ratkaisisi. Mutta ei taida mikään muukaan yksittäinen temppu ratkaista. Mulle oli yllätys kun jossain vaiheessa luin että wy:lla on ollut joku hittibiisi ja sen ansiosta ne päätyivät lämppäriksi niall horanille ja lewis capaldille. Selvästikään ei siis riitä vaikka olisi englanninkielinen bändi, yksittäinen hitti ja keikkoja isojen nimien kanssa, jos muuten ei ole mitään kiinnostavaa tarjolla.
 
vierailija
Tämä ei liity mitenkään Twitteriin. Ja jos näät jonkun ylimielisenä/nälvimisenä se on sun oma päätelmä.
Tämä? Mä alun perinkin kirjoitin siitä miten twitterissä käydään keskustelua joksuista. Osin se on sitä samaa täälläkin. Ja tietysti se on mun tulkintaa jos jonkun teksti vaikuttaa ylimieliseltä, mutta eipä sitä aina edes yritetä peitellä, vaan ollaan ihan avoimin kortein pilkallisia. Ja se siis ei mun mielestä ole kiinnostavaa keskustelua, mutta ilmeisesti moni sellaisesta tykkää, niin jatkakaa ihmeessä.
 
vierailija
Wy epäonnistui viisuissa tosi pahasti. Sitä ei voi unohtaa.
Mä en nähnyt niitten esitystä ollenkaan, ei oo mitään muistikuvaa. Mutta sitä ihmettelin jossain vaiheessa että miten ct oli laulajana kun sit joskus etsin niitten aiempia biisejä ja se david lauloikin ne ja ct oli koskettimissa. En jaksanut perehtyä sen kummemmin, kai ne sit vuorottelee tjtn
 
vierailija
Juuh, ei pysty katsomaan toista kertaa, ei. Mutta en kyllä katsele mitään "hyviäkään" musavideoita nykyisin.
Mä en oo katsonut vissiin yhtään joksujen musavideota, ainakaan kokonaan. Carpe diem on tutuin ja tiedän astp videon idean mutta muut on kyllä vaan jääneet. Mä oon varmaan vähän hölmösti kuvitellut ettei musiikkivideo olisi enää samanlainen välttämättömyys kuin joskus ysärillä mutta vissiin niillä edelleen on kuitenkin paikkansa.
 
vierailija
Kyllä he pystyvät varmasti kiertämään. Jos kuuntelijat vielä vähän laskee niin on varmaan kannattavampaa tehdä muutama Euroopan keikka vuodessa massiivisen kiertueen sijaan, mutta joka tapauksessa varmasti vetävät yleisöä myös Balkanin ulkopuolellakin. Kun keikkoja on vähemmän niin niille tulee myös kauempaa porukkaa.

Oon kuunnellut yhtä Aasialaista bändiä kohta 20 vuotta ja heillä on noin 120k Spotify-kuuntelijaa tällä hetkellä. Tekevät silti keikkaa säännöllisin väliajoin Euroopassa.
Joo, mä ainakin toivoisin, että suosio pienenisi niin, että mä pääsisin helposti eturiviin. Voin kyllä matkustaa johonkin jos se sen vaatisi ja sitä vielä haluaisin.
 
vierailija
No tämä! Ei siis todellakaan voi sanoa että kieli sinällään ratkaisisi. Mutta ei taida mikään muukaan yksittäinen temppu ratkaista. Mulle oli yllätys kun jossain vaiheessa luin että wy:lla on ollut joku hittibiisi ja sen ansiosta ne päätyivät lämppäriksi niall horanille ja lewis capaldille. Selvästikään ei siis riitä vaikka olisi englanninkielinen bändi, yksittäinen hitti ja keikkoja isojen nimien kanssa, jos muuten ei ole mitään kiinnostavaa tarjolla.
Sanoit hyvin: ei riitä vaikka olisi englanninkielinen bändi, yksittäinen hitti ja keikkoja isojen nimien kanssa jos muuten ei ole mitään kiinnostavaa tarjolla.
Juuri näin se on. Ja mikäs iso hitti se on jos edes suht aktiivinen musiikinkuuntelija ei ole kuullut kys "hittiä" ?
 
vierailija
Mä en oo katsonut vissiin yhtään joksujen musavideota, ainakaan kokonaan. Carpe diem on tutuin ja tiedän astp videon idean mutta muut on kyllä vaan jääneet. Mä oon varmaan vähän hölmösti kuvitellut ettei musiikkivideo olisi enää samanlainen välttämättömyys kuin joskus ysärillä mutta vissiin niillä edelleen on kuitenkin paikkansa.
Mä katoin ASTP:n musavideon nyt tän innoittamana en siis ollut ennen ainakaan kokonaan ikinä katsonut ja jotenkin jännällä tavalla tykkäsin siitä. Etenkin Krisin osuuksista siinä musavideossa 😁
 
vierailija
Mä en nähnyt niitten esitystä ollenkaan, ei oo mitään muistikuvaa. Mutta sitä ihmettelin jossain vaiheessa että miten ct oli laulajana kun sit joskus etsin niitten aiempia biisejä ja se david lauloikin ne ja ct oli koskettimissa. En jaksanut perehtyä sen kummemmin, kai ne sit vuorottelee tjtn
Oli kyllä melkein koominen esitys. Kai kuitenkin olet nähnyt Conorin glitterhaalarin?

 
vierailija
Joo, mä ainakin toivoisin, että suosio pienenisi niin, että mä pääsisin helposti eturiviin. Voin kyllä matkustaa johonkin jos se sen vaatisi ja sitä vielä haluaisin.
Miten helposti sinne eturiviin pitäisi päästä? Jos keikalla on yleisöä esim vain noin sata henkeä, ehkä sinne sitten vain kävellään vartin jonotuksen jälkeen, mutta jos bändi myisi noin vähän lippuja jollekin keikalle, voisi olla että keikka peruttaisiin. Ei heidän esim. Suomeen tai muualle ulkomaille kannattaisi edes matkustaa, jos yleisömäärä kutistuisi tosi pieneksi. Mä mielummin toivon että Joksujen suosio pysyy nykyisellä tasolla tai nousee, se tietää myös keikkoja joille voin mennä, vaikka en eturiviin pääsisikään.
 

Yhteistyössä