K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
On tätä näkynyt muuallakin. Oli mm viime vuoden Viisujen aikaan esillä kv kanavilla ja nyt taas muistaakseni Ruissin aikaan. Asian nostajat ei ole shippareita ja osa ei taida olla kummankaan faneja.
Osa taitaa olla ihan vain kateellisia sivustakatsojia. Redditissä ainakin joku Joksufani sai pahasti näpeilleen, kun yritti kysellä r/Slovenian mielipiteitä Joksuista. Vastaajina kun oli joitain ihan muita kuin bändiä kuuntelevia, niin mielipiteethän oli tasoa kaikki on homoja, Bojan on pyrkyri ja lipevä liero jne.
 
vierailija
On tää kyllä kummallinen tarina kaiken kaikkiaan kun vielä yli vuodenkin jälkeen tarinan alusta tästä kirjoitellaan vaikka kuinka monessa eri ketjussa, ja eri alustoilla. Ja joo alkoi siitä somesisällöstä ja shippauksesta mutta on tää ”hieman” laajentunut tässä matkan varrella.
 
vierailija
Mä palaan vielä noihin B:n vastausviesteihin. Ajattelin aluksi että ihan selvästi toi vihatili on ne itse kirjoittanut, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa kuitenkin sen verran erilaiselta, että joko ne on joku toinen kirjoittanut tai sitten toi vihatili on pannut aika paljon vaivaa niiden tekemiseen. Joka tapauksessa sekopää kuin sekopää kun tuollaista uhkailee.
 
Kylhä tääl palstallaki voi käyttää eri kirjotustyylei eikä se todista pskaakaan.

Kyllähän täällä palstallakin voi käyttää erilaisia kirjoitustyylejä, eikä se välttämättä todista mitään.
 
vierailija
Ihan uteliaisuudesta miksi B:n arvostelijat on trolleja tai provosoijia mutta K:n ei? Ehkä he ovat B:hen pettyneitä tai ei koskaan hänestä pitäneet. Useampia täällä kuitenkin on kuin yksi. Miten se on niin vaikea tajuta?
Ihan samalla tavalla monet K:n arvostelijat on olleet trolleja. Siksikö haukutte Bojania joka välissä, kun olette katkeria siitä, että jotkut on joskus haukkuneet K:ta palstoilla, koska siltä vähän vaikuttaa?
 
vierailija
Kylhä tääl palstallaki voi käyttää eri kirjotustyylei eikä se todista pskaakaan.

Kyllähän täällä palstallakin voi käyttää erilaisia kirjoitustyylejä, eikä se välttämättä todista mitään.
Joo totta kai, kuinkahan monta kertaa milloin ketäkin on Aidoksi epäilty täällä ihan vain kirjoitustyylin takia. Pointtini olikin enemmän että aika hitosti vaivaa toi tili on käyttänyt tuohon pikku projektiinsa. Kertoo vähän jotain siitä obsessiivisuuden tasosta.
 
vierailija
Ihan samalla tavalla monet K:n arvostelijat on olleet trolleja. Siksikö haukutte Bojania joka välissä, kun olette katkeria siitä, että jotkut on joskus haukkuneet K:ta palstoilla, koska siltä vähän vaikuttaa?
Ei vaan ihmettelen tätä jatkuvaa uhriutumista B:n puolesta. Tämä on kuitenkin komposti. Ei ole tarvetta haukkua ketään vaan osaan ohittaa.
 
vierailija
Mä palaan vielä noihin B:n vastausviesteihin. Ajattelin aluksi että ihan selvästi toi vihatili on ne itse kirjoittanut, mutta kirjoitustyyli vaikuttaa kuitenkin sen verran erilaiselta, että joko ne on joku toinen kirjoittanut tai sitten toi vihatili on pannut aika paljon vaivaa niiden tekemiseen. Joka tapauksessa sekopää kuin sekopää kun tuollaista uhkailee.
Eikai siihen sen kummempaa vaivaa tarvita kuin lähettää joltakin toiselta omalta tililtään tuollasen viestin johon vaan photoshoppaa Bn kuvan siihen ja muuttaa kirjotustyyliään tai voihan sillä olla joku yhtä sekopäinen kaverikin joka on lähettänyt ton viestin
 
vierailija
Ihan samalla tavalla monet K:n arvostelijat on olleet trolleja. Siksikö haukutte Bojania joka välissä, kun olette katkeria siitä, että jotkut on joskus haukkuneet K:ta palstoilla, koska siltä vähän vaikuttaa?
Tää joidenkin kirjoittajien katkeruus on se, mikä tekee tästä ketjusta sietämättömän. On katkeroiduttu joko jompaan kumpaan päähenkilöön, shippiin tai muihin palstailijoihin. Sen sijaan, että osattais päästää irti jäädään sylkemään myrkkyä palstoille. Noh, helpottaako kun kirjoitat päivän kymmenennen vihaviestin sulle täysin tuntemattomasta henkilöstä, jonka elämästä ja persoonasta et oikeasti tiedä paskaakaan?
 
Yhteistyössä