Pakko sen on olla totta kun uutistenlukija niin sano.suomalaiset on maailman sinisilmäisin kansa
Joku lukija-kirjoittaja väitti minua palstan tympeimmäksi kirjoittajaksi. Ellen vallan kamalasti erehdy, tänään voitit kisan ykkössijan. Mistä katkeruutesi kumpuaa? Elätkö seksittömässä liitossa, josta Yle tänään uutisoi? Sinulla on tasainen vee-käyrä, joka ei heilahda suuntaan eikä toiseen. Kesä on kauneimmillaan, linnut laulavat ja Suomessa on toistaiseksi rauha. Luotsn Ylen uutisiin ja laadukkaisiin ohjelmiin. Yle palkkaa vain parhaat työnpaikanhakijat. Tyhjän puliveivaajat rehkivät Seiska-lehdessä, Suomen Uutisissa ja Sanna Ukkolan tyyppisissä tyhjän jauhantahommissa. Radio Yle 1 ja Mondo ovat ainoat radiokanavat, joita kestän kuunnella. Typerät käkätyskanavat joskus sattuvat korvaani, kun kävelen avoimen auton ikkunan tai jonkun räkälän terassin ohi. Yksi h yvä puoli tässä palstassa on. Täällä ei kuule keskustelijoiden ääniä. Voi kauhistus, jos tänne asennetaan tekoäly lukemaan viestit länkyttävällä ja honottavalla puhetyylillä. Mikä riemu olisikaan revennyt vahtikoirallani, jos en olisi honannut korjata kirjoitusvirhettäni sanassa ”homottavalla”. Siitä rikkeestä Murre olisi jaksanut muistella vielä ensi vuosikymmenellä.suomalaiset on maailman sinisilmäisin kansa
Jos sä asuisit Venäjällä niin sä luottaisit sielläkin siihen mitä television uutiset tarjoaa.Joku lukija-kirjoittaja väitti minua palstan tympeimmäksi kirjoittajaksi. Ellen vallan kamalasti erehdy, tänään voitit kisan ykkössijan. Mistä katkeruutesi kumpuaa? Elätkö seksittömässä liitossa, josta Yle tänään uutisoi? Sinulla on tasainen vee-käyrä, joka ei heilahda suuntaan eikä toiseen. Kesä on kauneimmillaan, linnut laulavat ja Suomessa on toistaiseksi rauha. Luotsn Ylen uutisiin ja laadukkaisiin ohjelmiin. Yle palkkaa vain parhaat työnpaikanhakijat. Tyhjän puliveivaajat rehkivät Seiska-lehdessä, Suomen Uutisissa ja Sanna Ukkolan tyyppisissä tyhjän jauhantahommissa. Radio Yle 1 ja Mondo ovat ainoat radiokanavat, joita kestän kuunnella. Typerät käkätyskanavat joskus sattuvat korvaani, kun kävelen avoimen auton ikkunan tai jonkun räkälän terassin ohi. Yksi h yvä puoli tässä palstassa on. Täällä ei kuule keskustelijoiden ääniä. Voi kauhistus, jos tänne asennetaan tekoäly lukemaan viestit länkyttävällä ja honottavalla puhetyylillä. Mikä riemu olisikaan revennyt vahtikoirallani, jos en olisi honannut korjata kirjoitusvirhettäni sanassa ”homottavalla”. Siitä rikkeestä Murre olisi jaksanut muistella vielä ensi vuosikymmenellä.
siitähän se Ylen luotettavuus kumpuaaYle palkkaa vain parhaat turvapaikanhakijat.
Luotitko silloinkin Ylen uutisiin, laadukkaisiin ohjelmiin ja parhaisiin toimittajiin kun Yle kehui kuinka hyvä itänaapuri Suomella on?Joku lukija-kirjoittaja väitti minua palstan tympeimmäksi kirjoittajaksi. Ellen vallan kamalasti erehdy, tänään voitit kisan ykkössijan. Mistä katkeruutesi kumpuaa? Elätkö seksittömässä liitossa, josta Yle tänään uutisoi? Sinulla on tasainen vee-käyrä, joka ei heilahda suuntaan eikä toiseen. Kesä on kauneimmillaan, linnut laulavat ja Suomessa on toistaiseksi rauha. Luotsn Ylen uutisiin ja laadukkaisiin ohjelmiin. Yle palkkaa vain parhaat työnpaikanhakijat. Tyhjän puliveivaajat rehkivät Seiska-lehdessä, Suomen Uutisissa ja Sanna Ukkolan tyyppisissä tyhjän jauhantahommissa. Radio Yle 1 ja Mondo ovat ainoat radiokanavat, joita kestän kuunnella. Typerät käkätyskanavat joskus sattuvat korvaani, kun kävelen avoimen auton ikkunan tai jonkun räkälän terassin ohi. Yksi h yvä puoli tässä palstassa on. Täällä ei kuule keskustelijoiden ääniä. Voi kauhistus, jos tänne asennetaan tekoäly lukemaan viestit länkyttävällä ja honottavalla puhetyylillä. Mikä riemu olisikaan revennyt vahtikoirallani, jos en olisi honannut korjata kirjoitusvirhettäni sanassa ”homottavalla”. Siitä rikkeestä Murre olisi jaksanut muistella vielä ensi vuosikymmenellä.