V
vierailija
Vieras
Veripalvelun mainoksia tulee kilttimiehen someen aina kun käyn Turussa. Vuosikertomuksesta voi päätellä että enemmistö (58%) luovuttaa verta vain kerran vuodessa (2022). Missään ei selviä moniko saa lopullisesti tarpeekseen ensimmäisen luovutuskerran jälkeen. Kilttimiehellä kävi niin ja syy on vain veripalvelun hoitajan käytös. Olisin voinut aloittaa säännöllisen luovuttamisen jos kohtelu ei olisi ollut niin nihkeää. Olin tuolloin juuri ehtinyt täyttää 18 ja olin ollut pahasti syrjitty koulussa viimeiset viisi vuotta. Elämä oli jo tuolloin opettanut vaatimaan edes neutraalia kohtelua. Tuo oli ensimmäinen kerta kun reagoin oma-aloitteisesti ja itsenäisesti tuollaiseen ja olen pitänyt siitä tiukasti kiinni siitä asti. Jos joku haluaa minulta (tai vaimolta) jotain niin hän silloin kohtelee meitä kunnolla. Se ei vetele että tarjotaan palveluksia ja ollaan samalla toisten sylkykuppeja.