vierailija
Sun oma vika.OrpoPurra teki musta työttömän
Sun oma vika.OrpoPurra teki musta työttömän
Aika kallis projekti. Tuottaako tulosta jo 50 vuoden päästä?Ei me mihinkään katastrofiin päädytä, vaan vain vastikkeettomien tulonsiirtojen alasajoon, ja sillä on tervehdyttävä vaikutus.
Jaa et hallituksen epävakauden takia Fazerin miljoonaprojekti keskeytettiin ja raksamiehet istuu sormet pyllyssä.. voi sua..Sun oma vika.
Mutta koko Sipilän kauden aikainen valtionvelka nousi.Tuossa näkyy selvä dippi Sipilän hallituksen aikana. Velkaralli lähti oikein kunnolla nousuun Marinin hallituksen aikana.
Marinin hallituksen kaudella Suomea kohtasi toisen maailmansodan jälkeen pahimmat kriisit globaali koronapandemia ja Euroopan laajuinen energiakriisi. Myös kokoomus hyväksyi kriisilisämenot ja vaati koronasossuyritystukia vielä paljon hallituksen antamaa enemmän. Orpo johdolla kriiseihin olisi siis valunut vielä huomattavasti enemmän euroja.Tuossa näkyy selvä dippi Sipilän hallituksen aikana. Velkaralli lähti oikein kunnolla nousuun Marinin hallituksen aikana.
Juuri näin.Kuitenkin Sipilän kaudella edelleen velka nousi ollen kauden lopulla 106,4 m4d euroa. Viimeksi OIKEASTI Paavo Lipposen SDP-johtoinen hallitus laski Suomen valtionvelkaa jota edelliset Holkerin ja Ahon oikeistohallitukset olivat nostaneet pilviin. Lippisen jälkeen KAIKKI hallitukset ovat nostaneet valtionvelkaa ja tämä nykyinen nostaa VM:n mukaan ennätyksellisesti kautensa loppuun mennessä 212 mrd euroon, kun velkaa oli Marinin viimeisen lisäbudjetin jälkeen 151,8 mrd euroa. Eli 60,2 mrd euron velanotto jos budjeteissa pysytään. Epäilen, koska työllisyystavoitekin on jo noin 150 000 työpaikan päässä, joka lisää rutkasti velanottotarvetta. Velkakellon mukaan velkaa on nyt jo 162,8 mrd euroa, josta Orpon hallitus otti viime vuoden 2023 puolella 4,4 mrd euroa (Marinin viimeinen lisäbudjetti nosti vuoden 2023 menot 10 mrd euroon, josta Orpon hallitus nosti sitä vuoden loppuun mennessä 14,4 mrd euroon).
52:sta 51 %:iin ei ole mikään tietoinen lasku, vaan ihan sattumaa, koska mitään sopeutustoimia ei tehty. Ukrainalle menee edelleen tukea, lisäksi paha inflaatio vaikuttaa.Tuossa palstapesun kaaviossa nuo luvut:
Sipilän jälkeen 2019 44,96%
Rinne ei tehnyt juuri mitään, mutta pienen talouskasvun vuoksi velka kävi hänen aikana vielä pikkaisen alempana.
Marin, koronasulut. 52,44 %
Marin, Ukraina tuet 51,34%
Marin / OrpoPurra vaihto 50,11%
OrpoPurran nosto BUUM 58,46%
Marini veti pahimmillaan + 7,5% koronan ja sodan vuoksi, mutta sai talouden nousuun ja velan laskuun.
OrpoPurra teki suomelle yli 8% lisää valtionvelkaa ilman mitään syytä.
Älä valehtele.ÅPalstapesuhan just sano, et velkaa otetaan nyt, jotta velka saadaan kuriin.
Iso osa.Ai jaa, kaikki vai? Kokoomushan vaati vielä lisää tukia.
100 000 - 150 000 uutta toimeentulotukiasiakasta, eikä keikka, pätkä, silppu, 0-tuntisopimus ym. osa-aikatyön teko enää kannata. Lisää tuki- ja tuloloukkuja. Ei se tervehdytä, vaan lisää työttömyyttä ja yritysten konkursseja kun kulutus vähenee sekä kaikenlaista pahoinvointia mm. mielnterveysongelmia, päihdeongemia, rikollisuutta, epävakautta, ghettoutumista jne. Paskaa oikeistopolitiikkaa "menetetyn vuosikymmenen" 2010-luvun tapaan, mutta nyt turbovaihteella. Luonnevikaisella kateudella pienituloisia vastaan paskotaan koko Suomea.Ei me mihinkään katastrofiin päädytä, vaan vain vastikkeettomien tulonsiirtojen alasajoon, ja sillä on tervehdyttävä vaikutus.
Sota ja energiakriisi ovat edelleen päällä. Lisäksi vuosisadan pahin inflaatio, joka nostaa kaikkia kuluja.Marinin hallituksen kaudella Suomea kohtasi toisen maailmansodan jälkeen pahimmat kriisit globaali koronapandemia ja Euroopan laajuinen energiakriisi. Myös kokoomus hyväksyi kriisilisämenot ja vaati koronasossuyritystukia vielä paljon hallituksen antamaa enemmän. Orpo johdolla kriiseihin olisi siis valunut vielä huomattavasti enemmän euroja.
Velkaantuminen saatiin laskuun, tämä näkyy selvästi kaaviosta. Sen jälkeen sitten lähtikin mopo lapasesta oikein kunnolla.Mutta koko Sipilän kauden aikainen valtionvelka nousi.
SDP päähallituspuolueena on sinällään jo yhteiskuntaa vakauttava = sopeutustoimi, joka parantaa taloutta ja työllisyyttä. Kuten näkyi.52:sta 51 %:iin ei ole mikään tietoinen lasku, vaan ihan sattumaa, koska mitään sopeutustoimia ei tehty. Ukrainalle menee edelleen tukea, lisäksi paha inflaatio vaikuttaa.
Aivan. Marinin hallitus sai velkaantumisen laskuun ja sen jälkeen sitten lähtikin mopo lapasesta oikein kunnolla.Velkaantuminen saatiin laskuun, tämä näkyy selvästi kaaviosta. Sen jälkeen sitten lähtikin mopo lapasesta oikein kunnolla.
Ei todellakaan ole.SDP päähallituspuolueena on sinällään jo yhteiskuntaa vakauttava = sopeutustoimi, joka parantaa taloutta ja työllisyyttä. Kuten näkyi.
Katso liittämääni kuvaa. Marin ei saanut velkaantumista laskuun.Aivan. Marinin hallitus sai velkaantumisen laskuun ja sen jälkeen sitten lähtikin mopo lapasesta oikein kunnolla.
Euroopan yllättänyt energiakriisi ei ole samalla tavalla enää päällä, kiitos mm. kasvaneen tuulivoimatuotannon. Energiakriisiä hyväksi ahneeseen, moraalittomaan ja yhteiskuntavastuuttomaan rahastamiseen käyttänyt yritysten ahneusinflaatio on nyt rauhoittunut huomattavasti, siitä mitä se oli 2022 ja 2023, eiväthän yritykset enää voi käyttää sähköä ja polttoainetta tekosyynä kuten tuolloin. Tosin ALV-kantojen nosto OrpoPurran toimesta mm. yleisen arvonlisäverokannan nostaminen EU:n toisiksi korkeimmaksi 25,5%:iin syyskuussa tekee taas piikin inflaatioon, koska ahneilla yrityksillä on tilaisuus nostaa hintoja ALV:n nostoa korkeammalle tasolle sopivaan *.99€ hintaan. Lisäksi mm. Fazer on perumassa 500 000 000 euron investointia makeisten ALV:n noston takia 14%:sta 25,5%:iin.Sota ja energiakriisi ovat edelleen päällä. Lisäksi vuosisadan pahin inflaatio, joka nostaa kaikkia kuluja.
Laitappa kuule sellainen, missä näkyy se marinin hallinnon aikakausi ja samoin orpopurran aika, niin näkyy.Katso liittämääni kuvaa. Marin ei saanut velkaantumista laskuun.
Sähkön hinta on edelleen korkealla ja moni yrittäjä joutuu edelleen lopettamaan yritystoiminnan korkean sähkön hinnan takia. Tuulivoima kun on sattumasähköä, parhaimmaan voi olla ilmainen, mutta pahimmillaan älyttömän kallis. Kyllä energiakriisi edelleen vaikuttaa.Euroopan yllättänyt energiakriisi ei ole samalla tavalla enää päällä, kiitos mm. kasvaneen tuulivoimatuotannon. Energiakriisiä hyväksi ahneeseen, moraalittomaan ja yhteiskuntavastuuttomaan rahastamiseen käyttänyt yritysten ahneusinflaatio on nyt rauhoittunut huomattavasti, siitä mitä se oli 2022 ja 2023, eiväthän yritykset enää voi käyttää sähköä ja polttoainetta tekosyynä kuten tuolloin. Tosin ALV-kantojen nosto OrpoPurran toimesta mm. yleisen arvonlisäverokannan nostaminen EU:n toisiksi korkeimmaksi 25,5%:iin syyskuussa tekee taas piikin inflaatioon, koska ahneilla yrityksillä on tilaisuus nostaa hintoja ALV:n nostoa korkeammalle tasolle sopivaan *.99€ hintaan. Lisäksi mm. Fazer on perumassa 500 000 000 euron investointia makeisten ALV:n noston takia 14%:sta 25,5%:iin.
Marinin kauden F-35 hävittäjähankintojen maksut lisäsivät myös kuluja Ukrainatukesmisen lisäksi.
No laitapa kuule ihan itse sellainen, jos sellaiseen haluat vedota.Laitappa kuule sellainen, missä näkyy se marinin hallinnon aikakausi ja samoin orpopurran aika, niin näkyy.
Jos laitat ajanjakson, missä sitä ei näy, niin silloin sitä ei näy.
Ai on vai? Pörssisähkö on ollu useaan otteeseen miinuksella.Sota ja energiakriisi ovat edelleen päällä. Lisäksi vuosisadan pahin inflaatio, joka nostaa kaikkia kuluja.
On ollut myös useaan otteeseen todella korkealla, mm. kaikkien aikojen ennätyshinta yli 2 euroa / kWh.Ai on vai? Pörssisähkö on ollu useaan otteeseen miinuksella.
Menee kyllä niin selitykseksi taas, että aijai. Ehditkö edes miettiä, mitä kirjoitat, ennenkuin kiihkoudut?Sähkön hinta on edelleen korkealla ja moni yrittäjä joutuu edelleen lopettamaan yritystoiminnan korkean sähkön hinnan takia. Tuulivoima kun on sattumasähköä, parhaimmaan voi olla ilmainen, mutta pahimmillaan älyttömän kallis. Kyllä energiakriisi edelleen vaikuttaa.
Fazerin investoinnin "perumisesta" kirjoitin jo aiemmin. Se on pienentynyt ajan myötä. Ensin piti siirtää kaikki makeistuotanto Lahteen ja sulkea Lappeenrannan ja Vantaan tehtaat. Sitten Lappeenrannan tehdas olikin tarkoitus säilyttää ja siirtää pelkkä suklaatuotanto Lahteen. Mikähän tuolla oli todella taustalla. Sinällään karkin alv nosto on hyvä asia, sillä kyseessä on haitallinen elintarvike, joka aiheuttaa yhteiskunnalle ongelmia hampaiden reikiintymisen ja lihomisen takia.
Ukrainaa tuetaan edelleen, yhdessä vaiheessa tuki oli per kuukausi enemmän kuin Marinin aikana. Nyt en ole tarkistanut viimeisimpiä lukuja.
Ihan kuin ei Marinin hallituksen aikana tehtaita laitettu kiinni. Sellaista se on.Menee kyllä niin selitykseksi taas, että aijai. Ehditkö edes miettiä, mitä kirjoitat, ennenkuin kiihkoudut?
Jaa että tehdas meni.. ei kun oikea syy on jokin muu ja hyvähän se on, et kiinasta saadaan väriainekarkkeja Suomeenkin.
Rofl. Noin perinteisesti. Nää sun jutut on kyl hassuja. Onko sulla jokin fiksaatio Marinista, kun tuot sitä kokoajan puheeseen?Ihan kuin ei Marinin hallituksen aikana tehtaita laitettu kiinni. Sellaista se on.