Irlanti on veroparatiisi ja siksi se pystyy tekemään reippaasti ylijäämäisiä budjetteja - korkea verotus tuhoaa talouden

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

Vasemmisto ei tätä tajua.
"Irlannin valtiovarainministeri Michael McGrath tiedotti huhtikuussa, että ministeriö ennakoi valtion budjettiin 8,6 miljardin euron ylijäämää tänä vuonna.

Irlannin valtio siis kerää paljon enemmän rahaa kuin kuluttaa. Neljän vuoden aikana hallitus ennakoi ylijäämää syntyvän 38 miljardia euroa, uutisoi The Irish Times."
 
En ole vasuri, mutta en tykkäis että Suomen bkt olis muutaman monikansallisen yhtiön varassa. Jotenkin epäisänmaallista...raha ei ole kaikki kaikessa.
Yritysverotusta saisi tosin laskea.

Mutta aika epävarmoja ne firmat olisi, koska milloin tahansa voi joku firma häippästä tai tehdä surkeeta tulosta:

"Näin jo yhden yrityksen tuloksen romahtaminen tai maastamuutto voi heilauttaa tuloja paljon.

Epävakauden takia Irlannin hallituksen ei kannata suunnitella yritysveron tuottojen käyttämistä jatkuvasti juokseviin kuluihin.

Nyt Irlanti onkin perustamassa kahta rahastoa, joihin se laittaa ”ylimääräistä” rahaa säästöön ja sijoituksiin. Rahastojen avulla Irlanti varautuu huonompiin vuosiin ja esimerkiksi väestön vanhenenemiseen sekä ilmastonmuutokseen."
 
Ai sulle ei kelpaa 38 000 000 000 euroa neljässä vuodessa valtion kassan tilkitsemiseen?
 
En ole vasuri, mutta en tykkäis että Suomen bkt olis muutaman monikansallisen yhtiön varassa. Jotenkin epäisänmaallista...raha ei ole kaikki kaikessa.
Yritysverotusta saisi tosin laskea.

Mutta aika epävarmoja ne firmat olisi, koska milloin tahansa voi joku firma häippästä tai tehdä surkeeta tulosta:

"Näin jo yhden yrityksen tuloksen romahtaminen tai maastamuutto voi heilauttaa tuloja paljon.

Epävakauden takia Irlannin hallituksen ei kannata suunnitella yritysveron tuottojen käyttämistä jatkuvasti juokseviin kuluihin.

Nyt Irlanti onkin perustamassa kahta rahastoa, joihin se laittaa ”ylimääräistä” rahaa säästöön ja sijoituksiin. Rahastojen avulla Irlanti varautuu huonompiin vuosiin ja esimerkiksi väestön vanhenenemiseen sekä ilmastonmuutokseen."
Sinussakin siis piilee pieni sosialisti.

Kyllä, yritystoiminta sisältää riskejä. Siksi on ihan oikein, että riskien ottaja saa hyötyä, jos onnistuu. Valtio hyötyy, jos yksi yritys epäonnistuu, joku toinen onnistuu.

Tässä uutena versiona se "Riikka" puhuu, toimiiko nyt? (Klikkaa kuvaa)

Viimeksi muokattu:
  • Vau!
Reactions: Echo
  • Haha
Reactions: Johnny Appleseed
Merkittävän osan valtion veropotista tuo kuitenkin yritysverotus, joka on Irlannissa kansainvälisesti varsin matala.

Sen tuotot ovat kuitenkin kasvaneet hurjasti. Yritysverotulot ovat paisuneet vuosikymmenessä neljästä miljardista eurosta 24:ään miljardiin euroon.

Suomessa verottaja keräsi yritysveroa viime vuonna 7,7 miljardia euroa.

Irlanti alkoi keventää yritysverotustaan 50 prosentista vuonna 1987 ja päätyi 12,5 prosenttiin vuonna 2003.

Suomessa osakeyhtiöitä koskeva yhteisöverokanta on 20 prosenttia

Tämä ei mene vassareille jakeluun. Ja kuten artikkelista käy ilmi, Irlanti oli todella huonossa jamassa 2010. Suomessa jos ehdottaa yritysverotuksen laskemista, niin vasemmisto aloittaa neliraajajarrutuksen ja miljardit jäävät saamatta.
 
  • Tykkää

Muutama veroparatiisi aiheuttaa muille maille haittaa ja kuitenkin vain pienessä osa valtioista voi olla veroparatiiseja. Jos niitä on liikaa, niin niissäkin tavallisella kansalla alkaa mennä hiton huonosti, kuten myös kyseisillä valtioilla, kun menestyvät firmat ja niiden omistajat eivät maksa veroja kuin minimaalisesti.

Verovaroin ylläpidetty valtio antaa turvallisuuden, vakauden, koulutuksen, koulutetun työvoiman ja maksukykyiset kuluttajat, terveyshuollon ja muiden peruspalveluiden ja julkisen infran, suojaa omaisuutta sekä varallisuutta ja sitten saatuaan parhaan hyödyn impattua kunniattomat paskiaiset jättävät kunniavelkansa saadun hyödyn maksukyvyn mukaiset verot maksamatta ja karkaavat veropakolaisiksi. Luonnevikaisen narsistista toimintaa.
 
vierailija
Vi

Vidakossa yksin kasvanut on itse kaiken ansainnut, verorahotteisissa yhteiskunnassa elävä on kunniavelassa kanssaihmisilleen, menneille sukupolville ja yhteiskunnalle, joten saadun hyödyn mukainen kunniavelan takaisinmaksu eli progressiivinen verojen maksu ilman itkupotkuraivareita on paikallaan.
 
vierailija
Tästä Applen 13 miljardin kiistassa on kyse – Irlanti salli yritykselle 0,005 veroprosentin
Apple maksoi Euroopassa keräämistään voitoista veroa 0,005 prosenttia vuonna 2014. Vuonna 2003 veroprosentti oli vielä yksi.

"Komission mukaan Irlanti salli Applen maksaa Euroopasta keräämistään veroista ainoastaan 0,005 prosenttia veroa vuonna 2014. Vuonna 2003 Irlanti peri voitoista veroa prosentin.

Esimerkiksi vuonna 2011 Irlantiin rekisteröity Apple Sales International -yritys teki voittoa noin 16 miljardia euroa. Yhtiö vastaa Applen tuotteiden myynnistä Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Intiassa. Tämä tarkoittaa, että kun suomalainen kuluttaja osti Applen matkapuhelimen kaupasta, hän itse asiassa osti sen Apple Sales Internationalilta.

Irlannin Applelle antaman veropäätöksen myötä tästä summasta verotettavaa tuloa Irlannissa oli kuitenkin ainoastaan 50 miljoonaa euroa. Näin olleen Applen ei tarvinnut maksaa senttiäkään veroa 15,95 miljardin euron voitoista.

Vuonna 2011 veroprosentiksi muodostui näin ollen 0,05. Se laski vuoteen 2014 mennessä vielä 0,005 prosenttiin."

Kestämätöntä että tuolloin maailman arvokkain firma ja sen omistajat eivät hoitaneet yhteiskuntavastuutaan, vaan kiersivät moraalittomasti veroja korruptoituneiden luonnevikaisten oikeistopoliitikkojen takia.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Tarvitaan lukemattomien järjestäytyneiden verorahotteisten yhteiskuntien puurtajien työn tulos, että syntyy miljonäärejä, joten puhe omista ansioista on bullshittiä, kyse on voitosta elämän lottoarvonnassa ja sattumien summasta.
 
Muutama veroparatiisi aiheuttaa muille maille haittaa ja kuitenkin vain pienessä osa valtioista voi olla veroparatiiseja. Jos niitä on liikaa, niin niissäkin tavallisella kansalla alkaa mennä hiton huonosti, kuten myös kyseisillä valtioilla, kun menestyvät firmat ja niiden omistajat eivät maksa veroja kuin minimaalisesti.

Verovaroin ylläpidetty valtio antaa turvallisuuden, vakauden, koulutuksen, koulutetun työvoiman ja maksukykyiset kuluttajat, terveyshuollon ja muiden peruspalveluiden ja julkisen infran, suojaa omaisuutta sekä varallisuutta ja sitten saatuaan parhaan hyödyn impattua kunniattomat paskiaiset jättävät kunniavelkansa saadun hyödyn maksukyvyn mukaiset verot maksamatta ja karkaavat veropakolaisiksi. Luonnevikaisen narsistista toimintaa.
Oletko käynyt koskaan Irlannissa? Puuttuuko sieltä nuo mainitsemasi asiat?

Veropakolaisuus on sitten ihan eri asia kuin yritysten verokohtelu, mutta kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta jäädä asumaan Suomeen, jos ei halua.
 
vierailija
Muutama veroparatiisi aiheuttaa muille maille haittaa ja kuitenkin vain pienessä osa valtioista voi olla veroparatiiseja. Jos niitä on liikaa, niin niissäkin tavallisella kansalla alkaa mennä hiton huonosti, kuten myös kyseisillä valtioilla, kun menestyvät firmat ja niiden omistajat eivät maksa veroja kuin minimaalisesti.

Verovaroin ylläpidetty valtio antaa turvallisuuden, vakauden, koulutuksen, koulutetun työvoiman ja maksukykyiset kuluttajat, terveyshuollon ja muiden peruspalveluiden ja julkisen infran, suojaa omaisuutta sekä varallisuutta ja sitten saatuaan parhaan hyödyn impattua kunniattomat paskiaiset jättävät kunniavelkansa saadun hyödyn maksukyvyn mukaiset verot maksamatta ja karkaavat veropakolaisiksi. Luonnevikaisen narsistista toimintaa.
Katsotaanpa.

Irlanti on juuri viime vuoden lopussa rankattu maailman 3. turvallisimmaksi maaksi - Suomi on sijalla 13.

Koulutuksen osalta Irlantii on maailman 4 koulutetuin - Suomi taas on samassa viiteryhmässä Turkin kanssa sijalla 30.

Terveydenhuollossa Suomi on sijalla 15, kun taas Irlanti on sijalla 23.

Irlannin bkt on n. 104 000 dollaria per capita, Suomen n. 51 000.

Että näin! Kumpi on mielestäsi siis parempi maa näillä kriteereillä, jotka mainitsit?

Lähde World Population Review.
 
Kuten sanottua yritysverokikkailu onnistuu kun sitä tekee jokunen maa. Kun yritysverokilpailuun osallistuu suuri määrä maita, siitä ei enää saakaan hyötyjä, kun verpetua hakevien yritysten sijoittuminen eri maihin jakautuu ja yritysverotuotot putoavat. Tälläinen verokilpailu tulisi EU:ssa kieltää.
 
Sitä ei tulla kieltämään, koska kilpailu on toimivan yhteiskunnan edellytys. Suomella ei ole mitään syytä, etteikö se voisi olla Irlanti 2.0. Mutta vassarien neliraajajarrutus.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija
Sitä ei tulla kieltämään, koska kilpailu on toimivan yhteiskunnan edellytys. Suomella ei ole mitään syytä, etteikö se voisi olla Irlanti 2.0. Mutta vassarien neliraajajarrutus.
Veroja on vuoden 2016 tasosta laskettu 8-10 mrd euron edestä ja sen takia otetaan vastaava määrä lisää velkaa, jota Orpon oikeistohallitus lisää Valtiovarainministeriön arvion mukaan ennätyksellisesti 60 miljardia euroa. Veropohjaa rapautetaan ja se kompensoidaan velanotolla. Mikä oli huonosti vuonna 2016 kun valtio sai verotuottoja 8-10 mrd enemmän???
 
Irlannissa veropohjaa "rapautettiin" ja valtion budjetti on nyt reilusti ylimäärräinen...
 
Veroja on vuoden 2016 tasosta laskettu 8-10 mrd euron edestä ja sen takia otetaan vastaava määrä lisää velkaa, jota Orpon oikeistohallitus lisää Valtiovarainministeriön arvion mukaan ennätyksellisesti 60 miljardia euroa. Veropohjaa rapautetaan ja se kompensoidaan velanotolla. Mikä oli huonosti vuonna 2016 kun valtio sai verotuottoja 8-10 mrd enemmän???
Esittäisitkö joitakin verohallinnon tilastoja noiden houreidesi tueksi?

Verohallinnon vuonna 2016 keräämät verot olivat yhteensä 56,7 miljardia euroa. Lisäksi tulli keräsi 8 miljardia veroja, mm. autoista. Yhteensä siis melkein 65 miljardia €.
Vuonna 2023 veroja kerättiin yhteensä 81,6 miljardia euroa. Kuinka paljon vähemmän :cool: tämä on kuin vuonna 2016?

"Rapautus" ei ole tapahtunut ainakaan yritysten maksamissa yhteisöveroissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Niin. Jos mä nyt jotain tajuan niin tuosta aloitusviestin linkistä voi päätellä että verotus on hyvä. "Irlanti saamassa VEROtuloja monikansallisilta yrityksiltä."

Koska Applekin joutui taipumaan tuon 2016 olemattoman 0,005 % veronmaksun jälkeen jälkeen maailmanlaajuiseen minimiverotukseen joka on jotain 12,5-15 % luokkaa Irlannissa.

Onhan siinä hurja ero valtiolle, maksaako jättiyhtiö sille 0,005 % vai 12,5 % veroa. :eek:

Eli: monikansallinen yritys tuo hurjat tuotot, JOS se maksaa veroja kohdemaahansa.
Eli: Irlanti-keissi puolustaa sekä monikansallisia yhtiöitä, mutta myös yritysverotusta.

Toki se yritysverotus ei saa olla mitään 50 % kuten se joskus on ollut, se kurjistaa jo yritystoimintaa.
 
vierailija
Esittäisitkö joitakin verohallinnon tilastoja noiden houreidesi tueksi?

Verohallinnon vuonna 2016 keräämät verot olivat yhteensä 56,7 miljardia euroa. Lisäksi tulli keräsi 8 miljardia veroja, mm. autoista. Yhteensä siis melkein 65 miljardia €.
Vuonna 2023 veroja kerättiin yhteensä 81,6 miljardia euroa. Kuinka paljon vähemmän tämä on kuin vuonna 2016?

"Rapautus" ei ole tapahtunut ainakaan yritysten maksamissa yhteisöveroissa.
Palstavassari nyt vain heittää jatkuvalla syötöllä vaIhetta palstalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed

Yhteistyössä