Orpo niin kehui Melonia.
"Pääministeri
Petteri Orpo (kok) kohautti vaalitenteissä ja vaalihaastatteluissa kehumalla Melonin osoittautuneen pääministerikaudellaan erittäin yhteistyökykyiseksi ja Eurooppa-myönteiseksi ja olleen mukana Ukrainan auttamisrintamassa. Orpo joutui selittämään näkemystään myös eduskunnan kyselytunnilla.
Suomessa unohtuu helposti, että tosiasiassa
Giorgia Meloni on taustaltaan uusfasisti, joka ajaa nykymuotoisen EU:n kaatamista. Melonin vaalislogan eurovaaleissa oli “Italia muuttaa EU:n Giorgian kanssa”. Myös kanta Vladimir Putinin Venäjään ja Ukrainan tukemiseen on hyvin erilainen kuin Suomessa luullaan.
Pääministeriksi noustuaan Meloni on pyrkinyt peittelemään uusfasistista taustaansa. Politiikan tutkijoiden mukaan
Italian nykyinen hallitus on kuitenkin maan oikeistolaisin ja arvokonservatiivisin sitten Mussolinin.
Melonin politiikka näkyy muun muassa hallituksen suhtautumisessa seksuaalivähemmistöihin ja mediaan. Hänen hallituksensa rajoitti mies- ja naisparien oikeuksia rekisteröityä puolisonsa lasten vanhemmiksi viime vuoden maaliskuussa, ja
Euroopan komissio pohtii parhaillaan oikeusvaltiomenettelyn aloittamista Italiaa vastaan lehdistönvapauden rajoittamisen takia.
Italian hallituksen asenne Ukrainan tukemiseen on kokonaan oma lukunsa. Ukraina-tukea seuraavan
Kielin instituutin datan mukaan Melonin Italia on rahallisessa
Ukraina-tuessa kaikkien tukea antaneiden maiden joukossa sijalla 21 ja sotilaallisessa tuessa sijalla 25. Se on melko vaatimatonta kolmanneksi suurimmalta EU-maalta."
Italian pääministerin todellinen luonne paljastuu hänen hallitustovereidensa kommenteista, kirjoittaa toimittaja Katja Incoronato.
www.iltalehti.fi