vierailija
nyt huomasit? Sitten vaan turkkiin seuraavaksi lolKieltämättä Bojanista tulee kaikenkaikkiaan vähän opportunisti vibat.
nyt huomasit? Sitten vaan turkkiin seuraavaksi lolKieltämättä Bojanista tulee kaikenkaikkiaan vähän opportunisti vibat.
Ottivat kantaa tähän Palestina juttuun uudella biisipätkällä. (Jota muuten rakastan siis biisiä )Minä en tajua edes mitä on tapahtunut, voiko joku selittää?
No eikä tunnu!! Valoja päälle nyt!!Nyt tuntuu vähän siltä kuin Joksut pyllistäis K:lle...
Sen verran on tähän sanottava että Nemo on yksin lavalla joten taustoja voi olla laulamassa useampi. Itse asiassa ne kaksi jotka vääntelevät sitä levyä millä Nemo temppuilee taidetaan laskea mukaan joten Nemolla voi olla korkeintaan kolme taustalaulajaa. Hyvä ääni hänellä varmasti on.Uskomatonta ettei Nemon ääni värähdäkään kun taiteilee tuolla. Ihan huippu!
Ei ne kai niin sanoneetBoikotoivat viisuja? Sinänsä Palestiina-biisi Joksuilta ei kyllä yllätä yhtään. Ja tähän ei mielestäni liity K mitenkään.
Kantaa voi ottaa mutta tossa promotaan niiden omaa biisiä. Palestiinan tilanteen kustannuksella.. oikeasti ei näin.Onko tämä uutta joksuilta. Että ottavat kantaa näin selvästi.
Ei kai, en halua tollasia biisejä heiltä?Plääh, joku Palestiina biisi levyllä. Fan service jatkuu.
Vai ei? Kn ympärillä tuollainen kohu ja nämä postaavat free Palestine biisin just nyt. Ja nämä Kn haukkujat painostivat instassa ja twitterissä ottamaan Joksuja kantaa. Miltä tää oikeasti näyttää? Noiden pskiaisten peen nuolemiselta.No eikä tunnu!! Valoja päälle nyt!!
Onhan Bojan tehnyt Joksujen ulkopuolella aiemmin sen Aleppo-biisin. Ehkei se ole yhtä kantaaottava toki.Onko tämä uutta joksuilta. Että ottavat kantaa näin selvästi.
Ei minustakaan tuolla ja K:lla ole mitään tekemistä keskenään. Sus on se että näyttävät ratsastavan uuden biisin promolla käynnissä olevan palestiinan kriisin ja viisujen aiheuttamalla lisääntyneellä julkisuudella.No eikä tunnu!! Valoja päälle nyt!!
Mutta hän ei mainostanut siinä omaa biisiään.Siis kyllähän Alessandrakin otti kantaa tähän Palestina juttuun yhtä hyvin Joksutkin saa siihen ottaa kantaa