Työttömyyskorvauksen saadakseen pitäisi tehdä töitä

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Pieni summa 78 000 000 000 euron sossutukemisessa, joista pääosa ansioperusteisia sossutukia, joita henkilö saa sitä enemmän mitä enemmän on tienannut. Jos tulot oltaisiin itse tienattu sinne valmiiksi, niin mitään kestävyysongelmaa ei edes olisi. Kaikille sama yhtäläinen minimiperusturva ja kaikki muu yksityisin vakuutuksin, joiden rahoitukseen yhteiskunta ei osallistu. Tämän jälkeen tuet saadaan tasolle joka on kestävä.
TEL ja LEL on työttömyysvakuutusmaksuja ja eläkevakuutusmaksuja, joita kaikki paitsi ikuiset opiskelijat ovat maksaneet 18 - 23 vuoden iästä lähtien.
 
vierailija
Teitä kusetetaan. Kokoomus on koko ajan pimittänyt tietoa, että sosiaaetuudet ja työttömyysturvaetuus on korkeammat muissa pohjoismaissa osassa muitakin Eu-maita.

80-90 lv.lla kehuttiin, että Suomi on korkeen sosiaaliturvan maa ja hyvinvointivaltio, joka huolehtii kansalaisten hyvinvoinnista. Eipä ole enää.

Ylivelkaannuttiin koronan takia, paskapuhetta. Koronapiikki vei 80 v. väestön hautaan, toimivat sitä ennen lääketeknologian testiryhmänä. Säästöjä siis tuli kun ei niin paljoa enää hoidettavia. Ylivelkaantuminen johtuu siitä, että koronapiikkien saamiseksi valtio joutui ja joutuu edelleen maksamaan sikamaisia summia pfizerille, tiedät että Eu ei maksanut vaan teki ainoastaan tilauksen.

Eu teki tilauksen siitä syystä kaikille Eu-maille yhteisesti, että varmisti sen, että koronaeliminaatiopiikki tulee käyttöön ja riskiryhmäläisten eli geenivirheellisten ja vaivaisten eliminointi tehdyksi.
 
vierailija
NO sittenhän mitään kestävyysvajetta ei sosiaaliturvan osalta ole, mutta miksi sosiaalimenoista suurin osa on näitä "maksettuja" menoja?
Siis kaikki paitsi ikuiset opiskelijat on osallistuneet etuuksien rahoittamiseen maksamalla TEL ja LEL. Ikuisesti työttömänä olleetkin on maksaneet osansa korkeamman verotuksen muodossa. Eläkeläiset maksavat myös osansa kun verotus on heilläkin suhteessa korkeampi kuin työssäkäyvillä.

Joillekin suomalaisille syntyy illuusio, että kaikki eivät osallistu, koska osallistuminen hoidetaan eri tapauksissa eri tavoilla.
 
vierailija
Ja se kestävyysvsje on täyttä paskaa, sinua kusetetaan, se on pelkkä ennustelaskelma. Uskon asiantuntijoita, jotka sanoneet, että kestävyysvajeesta ei kannattaisi puhua enää lainkaan, koska suurin osa sen laskukaavaa perustuu ennusteisiin.
 
Ei ainakaan työmarkkinatuki ole niin suuri että huvikseen sillä elää. Kaikki työttömät ei pysty työhön mutta ei pääse kuitenkaan työkyvyttömyyseläkkeelle.
Jos työttömyystuella tehdään työtä niin silloinhan on palkkaa saatava. Vaikea erotella niitä elämäntapa työttömiä niistä jotka haluaisivat töitä mutta eivät saa jostain syystä.
Vähän sapettaa kun kaikki tukea nauttimaan joutuvat dumataan laiskoiksi ja sanotaan, että mene töihin.
Sinäkin olet hyvä esimerkki siitä, että et ihan huviksesi ole pois työstä!

Ja, jotkut eivät halua ilmeisesti tarkoituksellakaan ottaa huomioon sitä kuinka mitättömän pieni ryhmä vain vetelehtii. Työttöminä ovat pääsääntöisesti työhön kykenemättömät, tai he, joille ei ole työtä! Täytyy muistaa, että yli puoli miljoonaa suomalaista tekee töitä ilmaiseksi eikä kaikille todellakaan ole työtä.

Todella brutaalia lähteä kurjistamaan epäonnisia töihin haluavia/sairaita ihmisiä mariginaali jengin vuoksi!
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
vierailija
Tämä tulee kalliimaksi yhteiskunnalle kuin antaa henkilön maata kotisohvalla
Luultavasti töiden luettelija ei selviäisi luettelemistaan tehtävistä. Ikäihminen kaatuisi ja joutuisi lonkkaleikkaukseen, ptohelo sytyttäisi metsässä maastopalon,
poliisi pidättäisi tienvarsilla kyykkääjän liikenteen vaarantamisesta. Hän saisi myös sakot rumasta ja loukkaavasta kielenkäytöstä ja netissä roikkumisesta työajalla.
 

Yhteistyössä