Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Olen varmaan ihan idiootti kun edes ajattelen tällaisia, mutta mulle tuli yhtäkkiä vähän surku olo Dean Grangerin puolesta. Tunteekohan se olonsa ihan syrjäytetyksi, kun on aiemmin ollut Joksujen "ykköshovikuvaaja" ja myös fanipoika?

Tiedän ettei varmastikaan tunne, tuolla se instan mukaan kuvailee ihan tyytyväisenä Irlannin viisukarsintoja. Ja eihän tietysti Damonin kuvat ole mitenkään Deaniltä pois, joka kai muutenkin kuvaa enemmän esim. livemeininkejä. Mutta tällaisiakin juttuja sitä voi omassa pehmenneessä päässä tulla mieleen. Koska uskon kyllä, että Dean on /oli pikkaisen ihastunut Bojaniin. (ja kukapa nyt ei olisi)
Dean ja Damon ovat ihan erityyppisiä valokuvaajia. Dean on keikka- ja urheilukuvaaja ja luultavasti siinä hommassa ansiokkaampi kuin Damon. :)
 
vierailija
Olen varmaan ihan idiootti kun edes ajattelen tällaisia, mutta mulle tuli yhtäkkiä vähän surku olo Dean Grangerin puolesta. Tunteekohan se olonsa ihan syrjäytetyksi, kun on aiemmin ollut Joksujen "ykköshovikuvaaja" ja myös fanipoika?

Tiedän ettei varmastikaan tunne, tuolla se instan mukaan kuvailee ihan tyytyväisenä Irlannin viisukarsintoja. Ja eihän tietysti Damonin kuvat ole mitenkään Deaniltä pois, joka kai muutenkin kuvaa enemmän esim. livemeininkejä. Mutta tällaisiakin juttuja sitä voi omassa pehmenneessä päässä tulla mieleen. Koska uskon kyllä, että Dean on /oli pikkaisen ihastunut Bojaniin. (ja kukapa nyt ei olisi)
Mun mielestä näitä on ihan turha edes verrata, koska Damonhan on ilmeisen kuuluisa taide- ja muotikuvaaja ja Dean taas nuori keikkakuvaaja, joten ottavat aivan erilaisia kuvia. Eli Damon ei varmasti ole koskaan menossa ottamaan kuvia JO:n keikoille ja Dean taas ei osaisi ottaa tuollaisia taidekuvia. Oon myös ollut siinä käsityksessä ettei JO pyydä Deania kuvaamaan heitä (onhan heillä jo Mark), vaan Dean itse pyytää heidän keikoilleen kuvauslupaa. Eli ei varsinaisesti ole heidän ”ykköshovikuvaaja”, vaikka varmasti JO hänelle mielellään kuvausluvan antaa.
 
Just näin. Tähän lisäisin vielä, etä JO:n "oma" kuvaaja on Vita, joka kuvaa heitä keikoilla ja joskus muuallakin. Mark taitaa ottaa valokuvia enemmän harrastusmielessä, vaikka onkin taitava. Videokuvaaminen, -ohjaaminen ja -tuotanto on hänen työtään. Sitten on muita tuttuja kuvaajia, joiden kanssa JO ottaa usein promokuvia, kuten Ursa Premik.
 
vierailija
Näin valokuvaajana väittäisin, että Damon pystyisi hoitamaan Deanin hommat, mutta toisinpäin ei, mutta Damonia tuskin kiinnostaa (Joksut toki saattaisivat olla poikkeus), ja kyse ei ole niinkään kykyerosta vaan siitä, että studiokuvaus on ihan oma alansa mihin liittyy taide/tunneaspektien ohella mm. tosi monimutkaisia valaisuviritelmiä. Esim. itse olen kuvannut myös muotokuvia, mutta tuota valaisupuolta en hallitse ollenkaan, koska kuvaan muotokuvat käytännössä vain luonnonvalossa.

Siinä missä keikoilla tarvitaan toki omat taitonsa, etenkin reaktionopeus ja ennakointikyky, mutta väitän että ne on helpompi oppia tai monella on ne jo suht luonnostaan. Toki siis Dean halutessaan ajan kanssa voisi opetella tuollaiseksi kuvaajaksi, mutta ei liene syytä olettaa, että haluaisi.
 
vierailija
Taidan kyllä joutua minäkin kirjoittamaan Damon-ficin. Tosin ilman Krisiä, eikä Damonia pariteta kellekään. :) Mutta pitää saada tämä entinen ensin valmiiksi (ETA: maanantai), ja ehtii varmaan tulla jo kyllästykseen asti tuota genreä ennen kuin minä ehdin apajille. No, ehkä ne ovat kaikki väärissä shipeissä. :p

- Joymuffin
 
Amazing amazing photos!
I wish I could download them in high-quality.

I am dying to see the photos of others, especially Jan, since to me, he is such an enigma. Really curious what his story will be.

I agree with whoever said earlier today that there are no coincidences in these photos. Every detail is planned.

Kris and the flower in the hair, the scarf, the glitter. Playing with femininity.

Bojan, the game between soft and hard. The broken heart on his belt, the spikes on his arm. Is he protecting himself or is he poking others with those spikes?

Kris - water?
Bojan - fire?

I can't wait for more photos!
 
vierailija
Ihanaa lukea teidän analyysejä Damonin ottamista kuvista! 👏 Itse en kykene analysoimaan. Ihastelen Krisin kauneutta ja muuntautumiskykyä ja kuolaan kokonaisvaltaisesti Boitsua, mutta sen syvemmälle en analyysissä pääse. Varsinkin B:n kuvia en jostain kumman syystä pysty ollenkaan tarkastelemaan analyyttisesti. 🥵🤯🔥💦
 
vierailija
Amazing amazing photos!
I wish I could download them in high-quality.

I am dying to see the photos of others, especially Jan, since to me, he is such an enigma. Really curious what his story will be.

I agree with whoever said earlier today that there are no coincidences in these photos. Every detail is planned.

Kris and the flower in the hair, the scarf, the glitter. Playing with femininity.

Bojan, the game between soft and hard. The broken heart on his belt, the spikes on his arm. Is he protecting himself or is he poking others with those spikes?

Kris - water?
Bojan - fire?

I can't wait for more photos!
Jere was right about Bojan being fire ❤🔥 I would love to see a picture of him with water too 💦
 
vierailija
Vähän tällaisena varttuneempana fanina pidän kyllä enemmän Bojanin kuvista. Niissä on rosoa, se ks iä, asennetta, syntiä. Nuo kuvat tupakka suussa - awww. Aivan vatsasta ottaa.

Krisin kuvat ovat hyviä, kauniita. En ollut aiemmin kiinnittänyt huomiota hänen silmiinsä. Upeat, surulliset. Joku jossain kommentissa totesi, että vastaava on tyypillinen itäeurooppalaisessa h o m o erotiikasta. Minulle vierasta, en osaa sanoa.

Odotan malttamattomana, mitä kuvaaja taikookaan esiin Janista, joka on ehdottomasti viisikon sensuellein ihan jo vain hiljaa paikallaan seistessäänkin.
Muuten Bojanilla on siis palava tulitikku suussa siinä kolmen kuvan sarjassa, ei tupakka. Mutta samaa mieltä, kuumia kuvia, ja vitsit, mitähän Janista on tulossa... Kyllä tämä on kuin joulu!
 
vierailija
Ficci- ja fanart-maailmassahan on tosi paljon ristiinpukeutumista, yhtenä suosikeina Jan punaisessa cocktailmekossa. Miettikää, kun kuvissa nähtäisiin tällaista oikeasti, fandom ei selviäisi. :D
 
vierailija
(Tämä on K&B-ficci, vaikka alussa voi näyttää muulta.) En jaksanut istua tämän päällä muutamaa viikkoa.

Kris: I hope you like piña colada.

Damon: You’re having a party? You know I don’t drink anymore.

Kris: Bojan’s crazy Finnish boyfriend sent him a Tesco delivery of 30 piña colada-flavored oat desserts printed with his picture for Valentine’s Day.

Damon: Oh. What?

Bojan: He’s not my boyfriend! In Finland it’s “Friends’ Day”.

Kris: You’ve seen the ads all over London for sure, the ones with a guy in green with white splatters on his face which definitely doesn’t look at all pornographic.

Damon: Sweet! That lush bloke’s your boyfriend?

Bojan: He’s not my boyf–!

Jan: They have a very platonic friendship where Jere does Bojan’s laundry and sends him 30 homoerotic desserts for Valentine’s Day. Just a friendly thing to do.

Bojan: Yes.

Pitäisiköhän huolestua siitä, että tämä on neljäs kirjoittamani Oddlygood-ficci? Kaksi ensimmäistä olivat ensimmäisen aallon Oddlygood-fandomin aikaan syyskuussa.

- Joymuffin
😅❤
 
vierailija
Anteeksi jos kuulostaa ylimieliseltä, mutta musta on jotenkin hellyttävän naiivia ajatella, että Joksujen tai Käärijän kannanotto mitenkään vaikuttaisi tohon Palestiinan (oikeasti kauheaan) tilanteeseen. Tai ehkä kukaan ei niin ajattele, mutta miksi sitten painostaa heitä ottamaan kantaa?
Minusta heitä ei varsinaisesti painosteta ottamaan kantaa vaan olemaan vain tykkäilemättä/seuraamatta artistista joka vaikuttaa seisovan maansa tekojen takana. Noan viimeiset asiaa koskevat postaukset vaikuttivat tosin olevan marraskuulta niin vaikea sanoa onko hänenkään kanta enää täysin sama.

Tätä voi verrata Little Bigiin joka on avoimesti vastaan oman maansa toimia. Silloin on mielestäni ok tykkäillä ja seurata. On tietty sitten se vähemmistö joka vinkuu ja jonka mielestä venä läinen kuin venä läinen niin ei pitäisi olla tekemisissä mutta niistä viis.

Ja mitä nyt tulee yleiseen kantaaottamiseen niin ainahan osa artisteista on ottanut kantaa samoin kuin muutkin ihmiset ja olisi vähän kyynistä ajatella että niillä ei mitään väliä olisi. Yleinenkin mielipide voi vaikuttaa.
 
Yhteistyössä