Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihan FYI, jonkun kutsuminen "heterovastustajaksi" (mikä on niin naurettavaa, että aiheuttaa valtavaa myötähäpeää) ja kiusaajille tyypillisten termien kuten "loukkaantuminen" ja "uhriutuminen" käyttäminen siksi, että on huomauttanut teille todella mauttomasta ja syrjivästä kielenkäytöstä on ihan hiton toksista, eikä sillä pitäisi olla mitään asiaa tänne. Shippaaminen ei oikeuta kenenkään syrjimistä.
Kyllä ne ihan toksisia ne sen bi-puolustajankin puheet olivat. Sai mitä kerjäsi. En halunnut kirjoittaa heterofoobinen, mielestäni se on paljon syrjivämpi termi kuin heterovastustaja, siksi käytin jälkimmäistä. Tarkoittaen sillä henkilöä, joka vastustaa sitä, että kukaan olisi hetero (muiden mielestä) ja sitä, että heteroilla saa olla mielipiteitä.
Hänellähän ei ollut mitään ongelmaa kutsua muita foobikoiksi, vaikka ainoa jolla on jokin fobia muita kohtaan on hän itse.
 
vierailija
Asioita, joita tahtoisin nähdä Kärtsän ja Bojanin tekevän yhdessä:
-Tandemilla ajaminen
-Hissipuheen pitäminen
-Käsihoidon tekeminen toisilleen (hyi sinua, siis manikyyrin!)
-Karjalanpiirakoiden leipominen
-Toistensa isovanhempien tapaaminen
-Paini
-Tuijotuskilpailu
-Toisen muotokuvan maalaaminen
-Kuiskuttelu
-Biisi
Miksi just karjalanpiirakoita? Olenko missannut jotain oleellista?
 
vierailija
Joksujen stooreista kyllä tulee niin hyvälle tuulelle. Niinkuin esimerkiksi tuo Bojanin stoori, missä hehkuttaa uutta biisiä. Onko Bojan nyt Lontoon aikana tullut entistä höntimmäksi vai kuvittelenko vain. Niin tai näin, ei haittaa.
 
vierailija
Onneksi kohta jo helmikuu! 🤩 umk ja sitten siihen perään pian jokerit ja toivottavasti reunion 🤞🏼 sori elän jo tulevassa kun nyt tätä yhteistäkontenttia tulee niin vähän ja ollut taas ihme jankkausta ilmassa
 
vierailija
Bojan postannut ig-stooreihin fanin twiitin omasta naamastaan.
Oon kade (mutta en siis ärtynyt siitä) kun joku saa tuollaista erityishuomiota. Lisäksi mietin millä kriteereillä välillä joku fani huomiota saa? Vai onkohan se niin, että Bojania huvittaa vain ajoittain avata (julkisesti) kanava siihen suuntaan ja huomiota saa se fani, joka silloin sattuu jotain sellaista laittamaan, mikä Bojanille resonoi?
 
vierailija
Anteeksi vielä asiaan kuulumaton viesti. Kiitokset LadySLOlle, että jaksoi selventää turkkilaisen kahvin rakennetta, mutta tähän vielä jatkokysymys (yritän tosissani sivistää itseäni tämän suhteen ja suomalaisena kahvi on lähellä sydäntäni). Mihin Joksut tarvitsevat sitä laitetta, jonka raahasivat mukanaan kahvinkeittoa varten, jos se kahvi valmistetaan niin, että purut vaan heitetään veden sekaan? Eikö sama onnistu millä tahansa kattilalla?
 
vierailija
Oliko Nace ja Jan ollenkaan mukana jalkapallo-ottelussa? Ei näkynyt missään pätkässä ainakaan. Ei tietysti tarkoita, ettei olisi mukana, mutta Thaimaa-episodista opin, että hyvin todennäköistä se saattaa silti olla.
 
vierailija
Oliko Nace ja Jan ollenkaan mukana jalkapallo-ottelussa? Ei näkynyt missään pätkässä ainakaan. Ei tietysti tarkoita, ettei olisi mukana, mutta Thaimaa-episodista opin, että hyvin todennäköistä se saattaa silti olla.
Jan oli ainakin mukana. Julkaisi stoorin ottelusta. Nacea ei tainnut näkyä missään pätkässä, mutta oiskohan ainoana jäänyt pois? 🤔
 
vierailija
Mut kyl uskon et Jan ois kuvannut Naceakin jos ois istunut sen vieressä kun kuvas kaikkia muitakin 🤔 ehkä Nacea ei kiinnosta jalkapallo niin paljoon ja jäi siks pois kun ei missään stooreissa näkynyt
 

Yhteistyössä