Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ihan FYI, jonkun kutsuminen "heterovastustajaksi" (mikä on niin naurettavaa, että aiheuttaa valtavaa myötähäpeää) ja kiusaajille tyypillisten termien kuten "loukkaantuminen" ja "uhriutuminen" käyttäminen siksi, että on huomauttanut teille todella mauttomasta ja syrjivästä kielenkäytöstä on ihan hiton toksista, eikä sillä pitäisi olla mitään asiaa tänne. Shippaaminen ei oikeuta kenenkään syrjimistä.
 
vierailija
Niin, mutta siis nuo etukäteishehkutukset.
Ei ollut vastaavia hehkutuksia. Kyllähän B:kin sitä promosi JO:n tilillä, ja esim. siinä instalivessäkin kertoivat biisistä (Discord-live), mutta ei B missään vaiheessa sitä biisiä hehkuttanut. Nyt on jo monta kertaa (haastatteluissa ja Instassa) kertonut, että uusi sinkku on hänen suosikkibiisinsä. Ja se K:n kanssa Turussa tehty Instalive juuri ennen biisin julkaisua oli myös vähän outo ollakseen biisin promo, kun B ei edes halunnut puhua koko biisistä (toki paljon parempi live oli noin).
 
vierailija
Bojan kuitenkin sanoi Wienin keikalla, että SSOL ei ole heidän lempibiisinsä, kun tulivat soittamaan encoren. En tosin tiedä, oliko se hänen lempibiisinsä ennen julkaisua, mutta tuskin.
 
vierailija
Voisin kuvitella et on myös käynyt kattomassa mitä boitsusta ja kärtsästä on kirjoitettu jotta voi sillä boitsua kiusata
Hyvin mahdollista. Ja luulen että sekä B että K on myös käynyt katsomassa mitä heistä on kirjoitettu. Muuten olisi ollut aika vaikea käydä mitään syvällistä keskustelua aiheesta. Jos siis olisivat vain joltain kuulleet, että noita on kirjoitettu. Ja samoin se myös herätti ajatuksia kun B sanoi että hänestä ei oltu ennen kirjoitettu ficcejä eikä ollut J:stäkään, että mistä olisi tuon tiennyt jos ei ollut käynyt katsomassa.
 
vierailija
Eikös siinä joku joksufani sano että "I'm relating to" Miklun ja Nublun UMK-kappaleen Vox Populi sanomaan ulkopuolisuuden tunteesta nuorena. Bojan on ihan sattumaa siinä tai ei Mikluun mitään yhteyttä.
Joo eli MG tosiaan jakanut JO-fanin stoorin, jossa ko. fani kertoo samaistuvansa siihen UMK-biisiin, mutta todella randomia on se, miksi toi fani on laittanu joksujen kuvan stoorin taustalle :D Miklukin saattanu vähän ihmetellä että ketähän noi on, mutta menköön. UMK-artistit jakaa nyt tosi paljon ihmisten stooreja, joissa hehkutetaan niiden biisiä, luonnollisestikin.
 
vierailija
Joo eli MG tosiaan jakanut JO-fanin stoorin, jossa ko. fani kertoo samaistuvansa siihen UMK-biisiin, mutta todella randomia on se, miksi toi fani on laittanu joksujen kuvan stoorin taustalle Miklukin saattanu vähän ihmetellä että ketähän noi on, mutta menköön. UMK-artistit jakaa nyt tosi paljon ihmisten stooreja, joissa hehkutetaan niiden biisiä, luonnollisestikin.
Minä kyllä luulen, että K kautta tietää B:n ja toihan vois olla ovela yritys saada kappaleella K ja B fanien & shippaajien ääniä?
 
vierailija
Asioita, joita tahtoisin nähdä Kärtsän ja Bojanin tekevän yhdessä:
-Tandemilla ajaminen
-Hissipuheen pitäminen
-Käsihoidon tekeminen toisilleen (hyi sinua, siis manikyyrin!)
-Karjalanpiirakoiden leipominen
-Toistensa isovanhempien tapaaminen
-Paini
-Tuijotuskilpailu
-Toisen muotokuvan maalaaminen
-Kuiskuttelu
-Biisi
 
vierailija
Asioita, joita tahtoisin nähdä Kärtsän ja Bojanin tekevän yhdessä:
-Tandemilla ajaminen
-Hissipuheen pitäminen
-Käsihoidon tekeminen toisilleen (hyi sinua, siis manikyyrin!)
-Karjalanpiirakoiden leipominen
-Toistensa isovanhempien tapaaminen
-Paini
-Tuijotuskilpailu
-Toisen muotokuvan maalaaminen
-Kuiskuttelu
-Biisi
Nämä oli hyviä!! Jos jätetään kaikki pahimmat kuumistelut pois (enkä edes tiedä miten paljon haluaisin nähdä), niin lisäksi:
-hieronta (niska-hartia, pää, selkä)
-opettavat toisilleen omaa kieltään
-kokkausvideot
-uusia dinner deittejä loputtomasti 😊
-Kn ja Bn yhteinen matkailuohjelma
-iltasadun lukeminen toiselle
-yhteiset lauluharjoitukset
-tanssimista ja diskoilua
-PAINI vielä uudelleen!! 😘
 

Yhteistyössä