vierailija
Ole rauhassa, sukulaiseni ottivat jo neljännet piikit ja silti sairastuivat. Eli ei niistä ole yhtään mitään hyötyäEn yhtään. valitettavasti. Kaduttaa, että en ottanut.
Ole rauhassa, sukulaiseni ottivat jo neljännet piikit ja silti sairastuivat. Eli ei niistä ole yhtään mitään hyötyäEn yhtään. valitettavasti. Kaduttaa, että en ottanut.
Ja moni on kuollut kun ovat ottaneet piikin, varsinkin huippu-urheilijatMoni on kaduttanut että ovat ottaneet piikin
No kuoliko näistä rokotetuista kukaan? Vai olisiko rokote sittenkin lieventänyt taudinkuvaa?Ole rauhassa, sukulaiseni ottivat jo neljännet piikit ja silti sairastuivat. Eli ei niistä ole yhtään mitään hyötyä
No ei onneksi ketkään ei ole kuolleet. Mutta he elävät siinä harhakäsityksessä että se rokote muka lieventäisi tautia. Mutta tunnen ystävienkin kautta hyvin monta rokottamatonta jotka ovat myös sairastaneet Ihan lievänä flunssana sen taudin, eli se siitä itselleen valehtelustaNo kuoliko näistä rokotetuista kukaan? Vai olisiko rokote sittenkin lieventänyt taudinkuvaa?
Ennen kun voit vetää yhteenvetoja olisi tiedettävä rokotettujen/rokottamattomien ikä, sukupuoli, perussairaudet eli yleisterveydentila, lääkitykset, veriryhmä, mikä rokote ja koska annettu.No ei onneksi ketkään ei ole kuolleet. Mutta he elävät siinä harhakäsityksessä että se rokote muka lieventäisi tautia. Mutta tunnen ystävienkin kautta hyvin monta rokottamatonta jotka ovat myös sairastaneet Ihan lievänä flunssana sen taudin, eli se siitä itselleen valehtelusta
kato kuule ruuhkaa ja moniko tuli robokutsun perusteella vastaanotolleEnnen kun voit vetää yhteenvetoja olisi tiedettävä rokotettujen/rokottamattomien ikä, sukupuoli, perussairaudet eli yleisterveydentila, lääkitykset, veriryhmä, mikä rokote ja koska annettu.
Ihmisten sairastuminen mihinkä tahansa sairauteen johtuu monista osatekijöistä. Ei ole siis musta-valkoinen vaan paljon harmaan sävyjä. Mutta hyvä jos itse kukin on saanut lievän version.
Mitä ruuhkaa ja mihinkä vastaanotolle?kato kuule ruuhkaa ja moniko tuli robokutsun perusteella vastaanotolle
"Finomel Perifer sisältää soijaöljyä, kalaöljyä ja kananmunan fosfolipidejä, jotka voivat harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa allergisia reaktioita..."Ei saa unohtaa tuota
SilmänpohjakuvauksiinMitä ruuhkaa ja mihinkä vastaanotolle?
Kyllä ne sitoo henkilökuntaa ja saadaan tilastoissa näyttämään hoitajapulaltaOle rauhassa, sukulaiseni ottivat jo neljännet piikit ja silti sairastuivat. Eli ei niistä ole yhtään mitään hyötyä
Just. Ketkä kaikki sitä "saivat"?"Finomel Perifer sisältää soijaöljyä, kalaöljyä ja kananmunan fosfolipidejä, jotka voivat harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa allergisia reaktioita..."
Samma här. Olen ottanut neljä rokotusta ja mieheni viisi. Emme ole sairastaneet koronaa eikä mitään muutakaan. Varaan aikaa viidettä rokotusta varten koska omalla kohdallani rokotus on suojannut koronalta.Vieläkään en ole näihin rokotuksiin kuollut, vaikka salaliittoteorioitsijoiden mielestä rokotteen ottajat kuolevat kaikki parin vuoden sisällä. Noh, tässä odottelen.
Jos sie saat nyt liian monta inf piikkiä?meinaatteko ottaa sen neljännen piikin myös
myös omaisten työ on niissä tilastoissa luettu mukaanKyllä ne sitoo henkilökuntaa ja saadaan tilastoissa näyttämään hoitajapulalta
sen luin yhdestä tutkimuksesta, joka vaikutti Marevanin poistoon.myös omaisten työ on niissä tilastoissa luettu mukaan
Mikset halua elää ilman arvaamattomia myrkkyjä kehossasi?Kyllä. Tarkoitus on tilata aika mahdollisimman pian.
Et elämästä selviä hengissä. On uskallettava elää.Mikset halua elää ilman arvaamattomia myrkkyjä kehossasi?
No siellä oli niitä suomesta muuttaneita HK-BLÖÖfaneja. ..Ruotsin koronavastaava Tegnell eli pitkään siinä harhakäsityksessä että tulisi muka laumasuoja. Lopulta hänenkin oli tunnustettava tosiasiat, kolmesti rokotettu tai taudin sairastanut voi sairastua uudestaan
Ei ikinä!!!Finomel?
Miksi lyhentää elämäänsä tuntemattomilla myrkyillä? Uskallan elää ilman niitä.Et elämästä selviä hengissä. On uskallettava elää.
Neljä rokotusta, ei haittavaikutuksia, ei koronaa.. Sen verran lääketiedettä lukeneena ja kliinisesti kokeneena luotan terveydenhuoltoon. Ikää on jo sen verran, että alamäki on alkanut eikä se enää korjaannu vaikka eläisi kuinka puhtoisesti.Miksi lyhentää elämäänsä tuntemattomilla myrkyillä? Uskallan elää ilman niitä.
Mikset halua elää puhtoisena kokeiluluonteisista ja arvaamattomista aineista?
Sitäkään ei kuulemma enää oleItse en näe lisärokotteista olevan hirveästi hyötyä tässä vaiheessa. Sairastin koronan hiljattain, joten nyt on immuniteetti siltä osin kunnossa. Eli en ainakaan heti.
Kyllä muisti menee rypsiöljyllä ja puuvillasellulla ja torajyväsienilläNeljä rokotusta, ei haittavaikutuksia, ei koronaa.. Sen verran lääketiedettä lukeneena ja kliinisesti kokeneena luotan terveydenhuoltoon. Ikää on jo sen verran, että alamäki on alkanut eikä se enää korjaannu vaikka eläisi kuinka puhtoisesti.