Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Apua hei . Vieressä on ovi, call me oli heitti, ei vaatimus siitä, että Bn pitäisi soittaa seuraavaksi. Teidän jutut alkaa mennä oudommiksi kokoajan.
En tajua miten aikuinen ihminen voi loukkaantua toisten kokemuksista? Anna muiden olla mitä mieltä ovat ja sanoa täällä. Itsehän olette kaikenlaista paikkaansa pitämätöntä suhdejuttua täällä hehkutelleet.
 
vierailija
Sääliksi käy tätä aggressiivista K:n puolustajaa. Ei ihme, että joutuu netissä roikkumaan, oikeassa elämässä kun ei varmasti löydy yhtään ystävää hänellä. Sen verran muiden tunteille kylmä on.
 
vierailija
OF ollut jo Joulukuun alusta pyörimässä ja kaikkien viihde-lööppien näkevien Suomalaisetn tiedossa. Sen jälkeen K on ehtinyt olla kättelemässä pressaa Linnan juhlissa, saanut Emma-gaala ehdokkuudet ja ollut pääartistina UV-juhlassa oli 70t liveyleisölle. Eli ei tullut ongelmaa. Mutta sinä tiesit jo nämä, eli et oikeasti tainnut edes olla "huolissasi", vaan h*ora-huutelusi pitä verhota johonkin muka moraaliseen holissaanolo-kaapuun.

K on vähän sellainen artisti että ihmiset sanoo vaan että "jaa, sellaista tällä kertaa" kun K tekee jotain. Kaikki tietää että se kulkee omia teitään.
Taas meni ylimielinen arvaus pieleen. En ikinä sanoisi ketään huoraksi.
 
vierailija
En tajua miten aikuinen ihminen voi loukkaantua toisten kokemuksista? Anna muiden olla mitä mieltä ovat ja sanoa täällä. Itsehän olette kaikenlaista paikkaansa pitämätöntä suhdejuttua täällä hehkutelleet.
No mitäs se Aito täällä jo aamusta meuhaa? Niin sanohan vielä, että se on muiden vika kun uskoteltiin sinullekin kaikkea paikkansa pitämätöntä. Eiköhän jokainen aikuinen ihminen ole itse vastuussa mitä uskoo ja ei. Ei tarvi tulla shippipalstalle purkautumaan ja viemään kaikkien muiden fiilistä. Tehkääpä nyt vihdoin se oma JO ketju ja melskatkaa siellä ja haukkukaa ja kirjoitelkaa nitä haluatte.
 
vierailija
Nää kaikki K:ta vihaavat näissä ketjuissa on entisiä shippareita. Se kuvio menee nimittäin niin että viisujen aikana luettiin ficcejä ja rakennettiin mielikuvitusmaailmaa jossa K on täysin erilainen kuin oikeassa maailmassa. Shippari samaistuu tarinoissa B:hen ja K on se vähän jännittävä ihailun kohde. Sitten viisukuplan puhjettua kun käy ilmi että K:n edustava alternatiivi-räp genre onkin melko rosoista ja absurdi-humoristista niin niiden ficcien illuusio romahtaa. Shippaaja joka oli samaistunut tarinoiden B:hen alkaa nyt vihaamaan oikean elämän K:ta, kun K on tehnyt väärin B:tä (oikeastaan shippaaja) kohtaan olemalla erilainen kuin mitä ficeissä! "Entinen shippaaja" saa sen takia joka päivä romahduksen kun K:sta puhutaan, eikä pysty vain fiilistelemään rakasta B:tään jos muut ympärillä fiilistele myös "hu*ra" - K:ta.
Kyllä. Olen UMK alusta asti tykännyt solujani myöten K;sta ja shippaamisessa on mätää ja itselleni vierasta just tuo keinotekoisuus ja oletusmaailmat. Itse saan energiani suoraan tyypistä jotain outoa kanavaa pitkin. Pidän Bojanistakin ja katselen heidän yhteisiä juttujaan, mutta niistä ei ole koskaan hyrähtänyt käyntiin mitään suurempaa mielessäni
 
Osuva analyysi!!
 
Eivät ole shippaajia, vaan näiden huutelijoiden tarkoitus on saada shippaus loppumaan tai ajaa johonkin piiloon näiltä palstoilta, ei tule onnistumaan
 
vierailija
Älkää niputtko kaikkia shippareita yhteen. Nuo joilla menee yli eivät osaa erottaa totuutta ja fantasiaa ja sitten kiukutellaan. Suurimmalla osalla on kuitenkin realistiset ajatukset.
 
vierailija
Kyllä. Olen UMK alusta asti tykännyt solujani myöten K;sta ja shippaamisessa on mätää ja itselleni vierasta just tuo keinotekoisuus ja oletusmaailmat. Itse saan energiani suoraan tyypistä jotain outoa kanavaa pitkin. Pidän Bojanistakin ja katselen heidän yhteisiä juttujaan, mutta niistä ei ole koskaan hyrähtänyt käyntiin mitään suurempaa mielessäni
Jos koet noin, niin miksi roikut täällä? En ymmärrä sun tarvetta ajaa alas shippausta? Itse olen ollut K:n fani UMK:sta asti ja jossakin vaiheessa musta tuli myös Joksujen fani. Shippaaja en ole, vaikka viihdynkin näissä ketjuissa. Ei silti tulisi mieleenikään, että haukkuisin täällä muita kommentoijia ja kyseisiä artisteja. Ei oikea fani toimi niin.
 
vierailija
Luin vahingossa jonkun IS UMK uutisen kommentteja Facebookissa. Suomalaiset on kyllä niin outoja! Haukutaan kaikki uudet artistit ja siinä sivussa tietenkin myös Käärijä 😠 En usko että muissa maissa on tällaista negatiivista suhtautumista joka asiaan!
 
vierailija
Aito nyt on oma lukunsa, mutta selkeästi on myös porukkaa jotka provoilee ja esittää pettynyttä shipparia jotta voi sitten muka ulkopuolisena tulla haukkumaan porukan ja saada ihmiset Jodelissa myös kirjoittamaan näistä ketjuista. Eilenkin _yöllä_ ja vieläpä arkiyönä oli taas kummallisesti tismalleen samaan aikaan paikalla useampia pettyneitä ihmisiä. Ei mene läpi, selkeää provoilua. Eiköhän jatketa.
 
vierailija
Pakko myöntää, että itse saan tietynlaisia kiksejä (ei ehkä oikea sana, mutta jotain positiivisia tunteita kuitenkin) noista anti-OF-kommenteista, koska ne muistuttavat minua siitä, miten paljon arvostan sitä, että Kärtsä tekee just niin kuin itse haluaa tietoisena, ettei se miellytä kaikkia. Maailma on ihan liian täynnä helpoimman tien kulkijoita ja muiden miellyttämistä.
 
vierailija
En usko, että nämä huutelijat ovat kummankaan K tai B faneja, eikä varsinkaan mitään entisiä shippareita, hyökkäisivät varmaan B:lle tärkeän ihmisen kimppuun?
Kyllä he ovat, eikä oman pettymyksensä ilmaiseminen täällä ole mitään ”B:n silmien edessä hänelle tärkeän ihmisen kimppuun hyökkäämistä”, herranjesta nyt taas tätä jeesustelua 🙄
 
Yhteistyössä