vierailija
Tai ehkä hekin olivat mukana siinä. Jokeripojat ainakin selvästi ovat.Tai sitten hekin menivät halpaan?
Tai ehkä hekin olivat mukana siinä. Jokeripojat ainakin selvästi ovat.Tai sitten hekin menivät halpaan?
Niinpä. Kun näkivät, että K ja B kiinnostaa, luotiin Jance siihen lisäksi.Tai ehkä hekin olivat mukana siinä. Jokeripojat ainakin selvästi ovat.
Jokerit uskon kyllä, koska hehän hyötyivät tästä huomattavasti itsekin. Mutta en ole ihan varma noista muista viisuilijoista. Mitä he olisivat hyötyneet? Päinvastoin tämä kuvio hyödytti nimenomaan näitä kahta artistia ja vei suosiota muilta. Siksi uskon, että esitys oli vaan niin hyvä, että muut uskoivat.Tai ehkä hekin olivat mukana siinä. Jokeripojat ainakin selvästi ovat.
Jance on tehnyt omia juttujaan ilmeisesti aika alusta asti siitä kun Nace on liittynyt bändiinNiinpä. Kun näkivät, että K ja B kiinnostaa, luotiin Jance siihen lisäksi.
Samoin ilmeisesti myös B ja Kris eli fanserficeJance on tehnyt omia juttujaan ilmeisesti aika alusta asti siitä kun Nace on liittynyt bändiin
mäkin olen tiennyt hänen olemassaolosta keväästä, mutta eniten mua lannisti ne kuvat NT:ltä Tavastialta ja Tampereelta. Olisin halunnut, että Jerellä ja Bojanilla olisi ollut laatuaikaa ystävän kanssa ilman kolmatta pyörää mukana vahtimassa. En tänne silloin mitään kirjoitellut eli en ollut yksi ”meltdownin” sinä yönä saaneista, mutta ymmärsin pettyneen fiiliksen. Eilinen kuva ei oikeastaan hetkauttanut koska olin jo muutenkin 100% varma että GF on Thaimaassa.Mulla on ainakin näköjään erikseen järki ja tunteet. Totta kai tiesin, että K:lla on gf ja kuka hän on. Mutta ehkä se on ruokkinut mun tunnepuoltani olla piittaamatta hänestä, että K pitää hänet niin visusti piilossa, vähän kuin toisen näisen, sivusuhteen, jonkun jota hän ei täysin arvosta, you know?
Eilen kun näin tuon kuvan en reagoinut heti mitenkään, se oli täysin aha okei -osastoa itselleni. Mutta päivän mittaan huomasin, että mua ei tää saaga enää jotenkin niin paljoa kiinnostanut. Illalla näin, että Rony oli laittanut instansa yksityiseksi. Se ehkä vähän helpotti oloa. Tarkoittaa sitä, että K ei edelleenkään _halua_ tarkoituksella hieroa naistaan naamoillemme. Se tuntuisi jotenkin jo liian pahalta tämän kaiken keskellä. Reflektoin tähän siis itse, mitä minä tunnen. Tällä en tarkoita aiheuttaa K:n faneille kurjaa oloa ajatuksella, että syytän K:ta, en, vaan käyn läpi omia tuntemuksiani.
On helpompaa uskoa, toivoa ja odottaa, että tässä saagassa oikeasti tapahtuisi miesten välillä jotain, jos gf ei ole näkyvissä, vaikka hän on olemassa. Järjen osalta kenenkään ei tarvitse tulla minulle sanomaan, että no höh, sillä on gf. Sen sijaan tunteet menevät minulla eri latuja. Ne surevat jos K esittelisi gf:n, niille se olisi kenties jo liikaa. Siitäkään en toivo K:n fanien nyt pillastuvan ja loukkaantuvan, koska minä toimin kyllä ihan järkeni mukaan, vaikka tunteet olisivatkin erilaiset.
Lisäksi ihminen ei valitse tunteitaan, ne tulevat ja menevät ja ovat mitä ovat.
Foliohattujakin on monenlaisia. Tällä palstalla yleisin on shippifoliohattu, se päässä nähdään suuria tunteita.Sama tyyppi täällä paasaa ja horisee omiaan, joka vauvalla keksi että K on kaivanut kostopitsin roskiksesta että saa shippareille materiaalia. Foliohattu v***u päähän vaan.
Laitoin googleen ”hyvä herra tämä on shippipalsta” ja tuli tasan yksi (1) osuma ja se on tämä keskustelu tältä päivältä. Se, että haussa näkyy pvm 28.5.2923 on siksi, että tämä ketju on perustettu silloin.Kokeile googlettaa niin tulee osumia jo kesältä. Myös melkein alusta asti mukana olleena ja mun mielestä nuo on olleet hupaisia.
Tämä oliko kyllä paras, että kaikki viisuartistit olisi mukana jossain esityksessä, nyt on jo aika huonos trollaustaJokerit uskon kyllä, koska hehän hyötyivät tästä huomattavasti itsekin. Mutta en ole ihan varma noista muista viisuilijoista. Mitä he olisivat hyötyneet? Päinvastoin tämä kuvio hyödytti nimenomaan näitä kahta artistia ja vei suosiota muilta. Siksi uskon, että esitys oli vaan niin hyvä, että muut uskoivat.
Ei ole kyllä sun googlaustaidot silloin kohillaan, lukutaidosta puhumattakaan. Katsopa keskustelua edellisellä sivulla, niin siellä on ihan kädestä pitäen neuvottu, mikä tämä puheenparsi on.Laitoin googleen ”hyvä herra tämä on shippipalsta” ja tuli tasan yksi (1) osuma ja se on tämä keskustelu tältä päivältä. Se, että haussa näkyy pvm 28.5.2923 on siksi, että tämä ketju on perustettu silloin.
Ja miksi ihmeessä hän oli mukana joksujen Suomen keikkojen päätösbileissäTästä myös mä olen ihan samaa mieltä. Tykkään Kärtsästä (ja B:stä ja etenkin Kärtsästä ja B:stä yhdessä), mutta jos yksityiselämän haluaa pitää poissa julkisuudesta - ja se on Suomessa aivan mahdollista - niin siinä on toimittava linjakkaasti kaikissa tilanteissa. Jos ei halua, että puolisosta kysellään, niin sitten hän ei vilahtele puolipukeisena artistin omissa stooreissa, artistiin liittyvät ihmiset eivät tägäile häntä kuviin eikä hän ole taustallakaan heilumassa missään lomastooreissa.
Kaikilla on oikeus yksityiselämään ja siihen, mitä julkisuuteen kertoo ja kaikilla on tietysti oikeus olla sen kanssa, jonka kanssa on. Mutta julkisuus on myös tavattoman raakaa ja uteliasta.
Sitä me ei voida tietää mut joksut ei siitä näyttäneet pahastuvan ollenkaan ja voi olla että halusivat häneen tutustua paremmin myösJa miksi ihmeessä hän oli mukana joksujen Suomen keikkojen päätösbileissä
Jospa Bojan ja Jokerit oli kutsuneet hänet? Viettiväthän he yhdessä aikaa kesäkuussakin.Ja miksi ihmeessä hän oli mukana joksujen Suomen keikkojen päätösbileissä
Ehkä, ehkä ei. Mutta eikö tähän yksityishenkilöön liittyvän keskustelun voisi nyt vihoviimein jättää tähän? Eihän tässä ole edes mitään keskusteltavaa, kun emme hänestä tiedä yhtään mitään, eikä se ole tarkoituskaan.Sitä me ei voida tietää mut joksut ei siitä näyttäneet pahastuvan ollenkaan ja voi olla että halusivat häneen tutustua paremmin myös
Ei ole kovin uskottavaa, että hänen ei haluta näkyvän. Hän on kaikkialla.Ja Joksujen kuvissa ja vlogissa gf myös nähtävillä.
Tuskin, itse tuputtanut itsensä mukaanJospa Bojan ja Jokerit oli kutsuneet hänet? Viettiväthän he yhdessä aikaa kesäkuussakin.
Minä en ole tunnistanut niistä kuvista ketään, ei niissä lue kuka on kukaEi ole kovin uskottavaa, että hänen ei haluta näkyvän. Hän on kaikkialla.
No tuskin.Tuskin, itse tuputtanut itsensä mukaan
Joku ei tunnista joka paikassa näkyvää samaa naista, mutta näkee heteromiehen ja toisen miehen välillä suuria tunteita. Just joo. Sokeuttakin on monenlaista.Minä en ole tunnistanut niistä kuvista ketään, ei niissä lue kuka on kuka
Ollut pakko tulla vahtiinNo tuskin.
Tutustua K n avokkiin?no ehkäpä sitten niin.Sitä me ei voida tietää mut joksut ei siitä näyttäneet pahastuvan ollenkaan ja voi olla että halusivat häneen tutustua paremmin myös
No ei tosiaan ole halunneet, kertoo suhteen heikosta tilasta, että tullut mukaan vahtimaanTutustua K n avokkiin?no ehkäpä sitten niin.