Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Lisää sattumia: Bojanilla oli joskus Instassa(?) kuva, jossa paidassa luki "Cha". Ei ole linkkiä, joku muu ehkä löytää.

Bojanin ja Robinin yhdennäköisyyden voisi myös laskea jännäksi sattumaksi ja kun Robin todettiin jo Kärtsän tyypiksi.

Sitten ne kaikki puutarhajutut ennen kuin paljastui Bojanin sukunimen merkitys ja jotain muitakin puutarhayhteensattumia oli. Ja Huhhahhei kirjoitettu "shippausbiisiksi" ennen shippausta.
 
vierailija
Keikka oli kaikenpuolin erittäin mukava ja muistutti hieman jopa helsingin uudenvuoden konserttia. Vaatetukset olivat minun makuuni ja pääsin vilaukselta itse Karlo Kirrinkin näkemään, mutta tuntui että tapahtuma oli enemmän nuorisopainotteinen.. kyllä kuitenkin oma bosnusteinini kehtasi lopulta mamman kanssa bailata Sloveniassa kiva kun talvi muistuttaa enemmän suomen kevät aikaa.
Kiitostunnelmien jakamisesta 😊
 
vierailija
How did Käärijä win the public vote? (What Really Happened at Eurovision, Episode 4)
 
vierailija
Äh, jodelissa pilasivat meidän ilon kun joku oli selvittänyt et se Tuulin synttäribiisi alkaa juuri siitä nimenomaisesta kohdasta kun sen valitsee instassa. Eli K ei oo sitä itse valinnut juuri siitä kohdasta.
 
Ei tuo mun iloa vie pois. Onhan Kärtsy ensinnäkin valinnut laittaa sen biisin, olisi voinut valita jonkun ihan toisen ”neutraalimmilla” sanoituksilla olevan.
 
vierailija
Äh, jodelissa pilasivat meidän ilon kun joku oli selvittänyt et se Tuulin synttäribiisi alkaa juuri siitä nimenomaisesta kohdasta kun sen valitsee instassa. Eli K ei oo sitä itse valinnut juuri siitä kohdasta.
Kokeilin nyt itsekn tuota ja jos hakee biisilistasta paljon onnea-sanalla, tulee tuo tuulin biisi ekana. Tuskinpa K on edes sen tarkemmin sitä kuunnellut. Ottanut vain ekan biisin.
 
vierailija
Äh, jodelissa pilasivat meidän ilon kun joku oli selvittänyt et se Tuulin synttäribiisi alkaa juuri siitä nimenomaisesta kohdasta kun sen valitsee instassa. Eli K ei oo sitä itse valinnut juuri siitä kohdasta.
Biisi ei ala tästä kohtaa, en ymmärrä miksi täytyy valehdella ja trollata tälläkin asialla, itsellä kappale spotifyn soittolistalla ja voihan sen youtubestakin tarkistaa
 
Yhteistyössä