Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Keikoista puheen ollen, Vauvalla ollaan oltu paljon huolissaan siitä, että saadaankö Jokereiden tulevat keikat myytyä loppuun. Suomen toinen keikka ei ole väitetysti myynyt juurikaan ensimmäisen päivän jälkeen, kuulemma Oslosta olisi myyty vain luokkaa 20% ja useimmat muutkin keikkapaikat vaikuttavat aiempien/muiden artistien keikkojen ja/tai Spotify-kuuntelijoiden valossa aivan ylimitoitetuilta tai jopa kokonaan väärissä kaupungeissa olevilta. Toisaalta jotkut ovat epäilleet tulossa olevan jotain jättiyllätystä, koska se on vaikuttanut ainoalta mahdolliselta tavalta saada edes järkevähkö määrä lipuista myytyä.

Oraakkelikorttipakkani antoi kuitenkin tälle aiheelle vastaukseksi kortin Persist, jonka teema on, että ole kärsivällinen, koko ajan mennään eteenpäin, askel askeleelta, ja pienistä puroista kertyy suuri virta. Ja tämä tuntuu kyllä tosi vaikealta uskoa, mutta toivotaan että se pakka on oikeassa, kuten käytännössä aina on. :)

-energiamamma
 
vierailija
Hey, I found the article you were talking about earlier

If Google translated it cortectly, it says "We met in a bar outside Bežigrad, just a few meters away from where they live. Kris came by bicycle, Bojan by car, because he had another interview before our conversation. "
 
vierailija
Tilasin siis eilen pojilleni Chanel Bleut joululahjaksi, tänään piti varmuuden vuoksi käydä nuuhkuttelemassa kempsussa, ja onhan se ihana tuoksu. Kuvittelen B:n jota nuuhkuttelisin, ooooh.
Mun toinen poika on kiinnostunut tuoksuista ja halunnut joskus lahjaksi. Toista kiinnostaa vaan kaikki käytännöllinen. Pitäisiköhän ostaa vaikka molemmille. Jos nörttipoikakin löytäisi jonkun. Mistä tämä B n tuoksu on tullut tietoon.
 
My other son is interested in fragrances and wanted one as a present. The other is only interested in everything practical. Should I buy it for both? If even a nerdy boy could find someone. Where did this B scent come to be known.
Maybe deodorant for the other son? Someone said it also comes as that.
B was asked about fave perfume in the IG live they did in spring.
 
vierailija
veikkaan että liput lähti tilaukseen kun B näki sen Hesarin aneluvideon. Come to Finland with me.
Mitkähän mahtoivat olla Bn odotukset, kun tuli Suomeen? Ja miten ne mahtoivat toteutua. Pahoin pelkään, että hän odotti jotain sellaista, mitä K ei sittenkään ollut valmis antamaan hänelle. Ei ainakaan vielä silloin. Ehkä hän oli NTn aikana saanut ajatuksensa järjestykseen - B oli kolme Suomen päivää todella onnellinen. Suorastaan hehkui. Kuten myös K.
 
Kyllä siihen kesäkuun vierailuunkin onnea ja iloa mahtui. Muistatte kuvat Tavastialta, ihana karaokekuva, jossa Kn katse ei jättänyt tulkinnanvaraa.
Mutta odottiko sitten jotain vielä enemmän, ja saiko? Sitähän me emme tiedä, eikä meidän tarvitse tietää.
 
vierailija
Mitkähän mahtoivat olla Bn odotukset, kun tuli Suomeen? Ja miten ne mahtoivat toteutua. Pahoin pelkään, että hän odotti jotain sellaista, mitä K ei sittenkään ollut valmis antamaan hänelle. Ei ainakaan vielä silloin. Ehkä hän oli NTn aikana saanut ajatuksensa järjestykseen - B oli kolme Suomen päivää todella onnellinen. Suorastaan hehkui. Kuten myös K.
Oon tätä kans miettinyt. Viisukupla oli varmasti vielä vahvasti mielessä silloin molemmilla ja voi olla, että henk.koht. viesteissään vielä jatkoivat tätä kuplassa elämistä, mutta B:n tänne tullessa realiteetit varmasti tulivat esiin.
B:n tänne tulon ajankohta oli sovittu jo varmaan siellä viisuissa K:n kanssa, näin uskoisin. Mä luulen, että esim se surullisen kuuluisa Rautalammin mökkireissu ei välttämättä ollut silloin K:n tiedossa, ehkä se oli crewn yllätys tai jotain, ja sen takia siinä tuli vähän säätöä B:n suhteen. Koska mä en usko, että K olisi ihan vapaaehtoisesti jättänyt B:n pyörimään puolituttujen tyyppien kans sinne stadiin niin pitkäksi aikaa, varsinkin kun se vierailu täällä Suomessa oli lyhyt.
Mutta jotain kyllä sitten kesän aikana tapahtui, koska niinkuin sanoit molemmat vaikuttivat onnellisilta yhdessä NT:n aikana. Vapautuneilta ja onnellisilta ❤
 
Yhteistyössä